ARS17 // kiasma


 

Postaus tehty yhteistyössä Kiasman kanssa. Saan postauksesta palkkion, mutta mieleipiteet ovat omiani.

Ensikosketukseni ARS-näyttelyyn oli vuonna 1995, kun 18-vuotiaana kävimme katsomassa nykytaidetta lukioluokan kanssa. Silloin teemana oli yksityisen ja julkisen välinen erottelu modernisuuden rakenteena. Kyseinen näyttely muutti maailmaani, varsinkin se pöytä johon oli koottu seksileluja, naisten arkitavaroita ja lasten leluja kaikissa pinkin eri sävyissä. Kyseinen teos sekä nauratti, jännitti, itketti ja ärsytti. Ymmärsin olevani itse muuttumassa teinistä aikuiseksi ja lapsuuden olevan ohi. Kierroksen jälkeen jokaisella tuntui olevan mielipide ja ajatuksia siitä mitä näimme.

Kulttuuria kulutetaan aina tunteiden kautta.

Taide on tarkoitettu tarkoitettu nautittavaksi, koettavaksi, puhuttavaksi, ajateltavaksi ja kommentoitavaksi. Se on taiteilijan kommentti johonkin tiettyyn aiheeseen samalla tapaa kuin punkbändin solisti huutaa poliittisia kommenttejaan festarilavalla tai elokuvaohjaaja dramatisoi historiallisia (tai tulevia) tapahtumia liikkuvan kuvan keinoin.

 

 

ARS17 – Hello World! on tutkimusmatka digiaikaan nykytaiteessa. Näyttelyssä keskitytään
globaaliin digitaaliseen murrokseen ja sen vaikutuksiin. Ei tekniikan edistysakelina, vaan mitä tekniikka tekee meille ihmisille. Digitalisaatio on Wikipedian mukaan “digitaalisten teknologioiden yleistymistä arkielämän toiminnoissa ja on poistanut aikaan, tilaan, tiedonsaantiin ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia kansalaisten vuorovaikutuksesta ympäröivän yhteiskunnan kanssa”.

Minua kiinnostaa miten ihminen muuttuu tekniikan mukana? Mitä nollat ja ykköset ovat tunteissa?

 

 

Pääsemme jakamaan kaiken elämästämme sosiaalisessa mediassa. Jos haluamme. Taviksista voi tulla julkkiksia hetkessä. Kaiken voi tarkistaa netistä jos ei muista. Jätämme joka sekunti itsestämme bittijäljen jonnekin ja salaisuutemme ja tietomme liikkuvat valonnopeudella poikkileikkaukseltaan sushipalan näköisissä kaapeleissa. Sunlight is our factory. 

Mutta mitä kaikkea digitalisaatio on tuonut tilalle? Vuoden 1990 jälkeen syntyneet eivät edes tiedä ajasta ennen internettä, mikä tekee näyttelykokemuksesta varsin mielenkiintoisen, jos sinulla on mahdollisuus kokea se nuorison tai lapsen silmin. Miten he kokevat sen, että puhelimemme tietävät koko ajan missä liikumme ja jaamme itsestämme kuvia koko ajan kaikkien näkyviin. Samaan aikaan datafirmojen tietokoneet pyrkivät tietämään meistä kaiken, jotta meille voi myydä kohdennetummin asioita. Jotkut softat on jopa kehitetty arvaamaan tunnetilojamme kasvojen mikroilmeitten perusteella (näyttelyssä on nimittäin screeni, joka tekee tätä), jotta kone tietäisi paremmin mitä me oikeasti haluamme. Koen tämän kaiken samalla tapaa jännittävänä ja aika hemmetin pelottavana.

 

 

Taiteesta ei tarvitse ymmärtää mitään voidakseen kokea sen. Samalla tapaa voit käydä bändin keikalla kuuntelematta etukäteen heidän musiikkiaan tai lukea kirjan tietämättä kirjailijan taustoista. Mielestäni taiteen tärkein funktio on kokemuksen kautta saada sinut ajattelemaan, ihan mitä vaan.

Tämän näyttelyn wow-hetket koin Hito Steryerlin tronmaisessa olohuoneessa Factory Of The Sun ja videoteosessa How Not To Be Seen, missä neuvottiin digitaalisen näkymättömyyden saloja pikseleitten maailmassa. Vaihtoehdot ovat olla max. 30cm leveä tai yli 50-vuotias nainen, sillä silloin sinua ei ainakaan huomata.

Anna Uddenbergin matkalaukuilla rodeota ratsastavat dystooppiset rakennekynsin varustetut savage-alkuasukkaat olivat upeita. En saanut niistä silmiäni irti. Jos tämä tyyppi olisi instagramissa, niin hänellä olisi ainakin 500 000 seuraajaa ja joka viikko uudet uggit. Julkkiksia on niin helppo rakastaa ja vihata. Jiihaa.

Ed Atkinssin Ribbons-videoteoksen alaston itsekseen naisista ja rakkaudesta lauleskeleva känniääliö (taiteilijan avatar) sai minut tarkastelemaan lähemmin joka vuosi ontuvampaa sosiaalista kanssakäymistäni. Miten se onkin niin paljon helpompaa kommunikoida muille screenin välityksellä, kun aito ihmiskontakti olisi vieressä ja vaan niin paljon parempi. Epäonnistumisen pelko ja häpeä ovat some-aikana todellakin korostuneita tunnetiloja. Argh.

 

 

ARS17 näyttelyn voi kokea monella eri tapaa. On pelejä, mitä pelata sekä itse näyttelyssä, että virtuaalisia teoksia Kiasman nettisivuilla. On VR-laseja (virtuaalitodellisuus) ja tulevaisuuden olohuone, jossa sceeni on helsinkiläisen opiskelijayksiön kokoinen. Screeniltä tulee feikkiuutisia, jotka eivät tunnu pahalta, koska joku tanssii hienosti taustalla.

Ja jos homma näyttää liian helpolta, niin yhdessä työssä kerrtotaan YouTube tutorialvideoilla, miten sinustakin voi tulla menestyksekäs nykytaiteilija. Kaikillahan on nykyään kännykät ja niissä saa kuvattua elokuviakin.

#teeiteparempi

 

 

ARS17 – Hello World! Kiasmassa

Liput: 14/12€.

Avoinna 31.3 -10.9.2017/14.1.2018 (2 ja 3 kerrokset jatkavat tammikuulle 2018. 4 ja 5 kerroksissa vaihtuvat näyttelyosiot). Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy ja kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa pääsy kaikille. Näyttelyyn kannattaa varata aikaa ainakin pari tuntia, sillä joihinkin teoksiin pitää jonottaa, mutta se on sen arvoista.

Kiasma facessa // instagramissa // YouTubessa

 

Share


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *