ekopesupallo & ekologinen pyykki

*) Kaupallinen yhteistyö, saan postauksen tekemisestä palkkion. Yhteistyössä Luontaistuntija. Postauksen lopussa on tuotearvonta ja alekoodi.

Vaatteen ympäristövaikutuksista 30% tulee siitä, millä aineilla ja miten peset sitä sen käytön aikana, joten kuluttaja on osaltaan vastuussa omistamistaan tekstiileistä ekologisen ja tiedostavan vaatehuollon kautta. Siksi esittelen teille nyt kaikki pyykinpesun suosikkini ja muutamia minullekin uusia ekopyykkiaineita, ja miten suosittelen niitä käytettävän.

Ekologisista pesuaineista kertovan juttusarjani aloitan pesupallolla, koska se on yksi niistä tuotteista, joilla olen saanut helpotettua omaa pyykinpesuani erittäin paljon. Ekopesupalloja valmistaa usea eri valmistaja, mutta tähän postaukseen testasin ja testautin muutamalla tutullani Way Of Lifen ekopalloa, jota saa ostaa Luontaistuntijan nettikaupasta.

Ekopesupallo on erinomainen yleispesutuote niille, joiden kotona konepestään eniten normaalilikaista aikuispyykkiä tai taloudessa on teollisille kemikaaleille allergisia, herkkäihoisia ja tuoksuille herkkää porukkaa. Näkyvät tahrat suosittelen edelleen esikäsittelemään vaatteissa ja tekstiileissä ennen konepesua (esim. sappisaippualla), niin kuin muidenkin peruspesuaineitten kanssa, mutta muuten ekopesupallo on erittäin helppo ja edullinen vaihtoehto pyykinpesussa.

TOIMINTAPERIAATE

Lian irrottamiseksi pyykinpesukoneessa tarvitaan neljää tekijää: (Lähde: Pyykinpesun kemiaa, Teknokemia)

  • kemiaa eli (jotain) pesuainetta ja vettä
  • lämpöä, jonka avulla pesuaineen eri ainesosat aktivoituvat
  • aikaa, jotta lika ehtii irrota (koneen ohjelman pituus)
  • mekaniikkaa eli tekstiilien liikettä toisiaan vastaan (pesukoneen liike)

Ekopesupallo nostaa ja pitää veden pH:n emäksisenä pesun ajan. Kun vesi on emäksistä lika irtoaa tekstiileistä. Pesutapahtuman kokonaisuuteen vaikuttaa siis käytetty pesulämpötila, pyykin likaisuus ja pesuohjelman kesto. Jos yhden rooli näistä neljästä pienenee, on muiden osien roolin oltava isompi. Esimerkiksi jos käytössä on tehokas ja voimakas pyykinpesuaine, jonka ainesosat toimivat jo matalammissa lämpötiloissa, voidaan pesulämpötilaa ja ohjelman pituutta laskea. Nämä pesuaineet kylläkin sisältävät yleensä herkille ärsyttäviä teollisia kemikaaleja. Jos taas käytetty pesuaine on mieto ja kuonnonmukaisempi, näkyvät tahrat tulee esikäsitellä ja käyttää normaalikestoista ohjelmaa (ei pikaohjelmia) ja pestä tekstiilit niiden sallimalla maksimilämmöllä, jos ne ovat todella likaisia.

Jotta pyykinpesusta tulee kokonaisuudessaan ekologista, pitää ottaa huomioon myös kulutetun veden määrä, energian määrä, henkilön allergiat ja kemikaalialtistumisen kyky ja koneesta jäteveden mukana poistuvat kemikaalit. Olen huomannut, että kuluttajia ensisijaisesti kiinnostaa puhtaus, ja pesutapahtuman helppous. Tämän helpommaksi ei pyykinpesu oikeastaan tule.

Muista, että jos haluat käyttää ekopesupalloa urheiluvaatteille (jotka haisee kuolemalta), niin urheiluvaatteet pitää ensin liottaa väkiviinaetikkavedessä hajun poistamiseksi. Kaada raakaa etikkaa suoraan kainaloihin ja anna liota etikkavedessä muutaman tunnin. Puristele vaatteista ylimääräinen vesi pois ja nosta ne henkarille kuivumaan yöksi, sillä niitä ei ole tarpeen konepestä joka käyttökerran jälkeen. Ja sitten kun laitat urheiluvaatteet koneeseen ekopesupallon kanssa, älä lisää etikkaa huuhteluaineeksi samaan koneelliseen, sillä se pilaa pallon kuulat ja toiminnan.

“Ekopesupallon merkittävimmät hyödyt ovat sen helppous ja rahansäästö. Yksi pallo kestää satoja koneellisia, palloa on erittäin helppo käyttää, eikä sen kanssa tarvitse miettiä aineen annostusmääriä verrattuna pyykin määrään.”

Pesuaineissa on yleensä erityisiä vedenpehmentimiä pyykinpesuaineisiin, jotta ne tekevät sen mikä tarvitaan pyykin puhdistamiseksi. Vedenpehmentäjinä voivat toimia useat eri yhdisteet. Niiden tehtävä on sitoa veden kovuustekijät, kuten kalsium ja magnesium, yhdisteiksi, joista pesutapahtumassa ei ole haittaa. Näin muut pesuaineen ainesosat pystyvät suoriutumaan tehtävästään. Ennen pyykinpesuaineissa veden pehmentäminen tapahtui fosfaateilla, mutta niistä luovuttiin EU-alueella, koska fosfori osoittautui erittäin haitalliseksi vesistöjen rehevöittäjäksi. Yleisimmät vedenpehmentäjät ovat zeoliitti, sitraatti ja polykarboksylaatti. Suomalainen vesi on kovaa  jo valmiiksi pehmeää, eli pesuaineen annostelun kanssa tulisi olla erityisen tarkka, jotta et käytä pesuainetta turhaan ja kuormita näillä luontoa. Ekopesupallon kanssa tätä ongelmaa ei ole.  (EDIT. Tätä kappaletta editoitu hieman asiavirheen takia.)

Kuten olette varmasti lehdistä lukeneet, zeoliitti voi olla paljon käytettynä ongelmallinen pyykinpesukoneen toiminnalle, sillä laiska pyykkääjä pesee pyykkinsä aina alhaisissa lämpötiloissa, eikä suorita koneen puhdistusta säännöllisesti. Näin keraamista harmaata savea kiertyy koneen rumpuun ja poistovesiletkuun, mikä ajan kanssa rikkoo koneen ja saa pyykinkin harmaantumaan.

Laiskan pyykkääjän kannattaisi siis välttää zeoliittia, ja sitä ekopesupallossa ei ole. Tai sitten opetella puhdistamaan kone säännöllisesti tai pestä välillä pyykki (esim. lakanat ja pyyhkeet) korkeissa, 95-asteen lämpötiloissa. Itse suosin jälkimmäistä ja sitä, että käytän pyykissäni suurimmaksi osaksi zeoliitittomia pesuaineita. Joitakin minulla on, mutta käytän niitä harvemmin. Olen huomannut, että usean eri ekologisen pesuaineen käyttö kotitaloudessa, valittuna pyykin ja tarvittavan pesulämpötilan mukaan, toimii itselleni parhaiten. Mutta minä olenkin tällainen pyykkihifistelijä.

EKOPESUPALLON HYÖDYT & HAITAT

Ekopesupallo pesee kevyesti likaiset vaatteet alhaisissakin lämpötiloissa (30-, 40-astetta) ilman valkaisuainetta, pesuainetta tai saippuaa. Jos vaatteet ja tekstiilit ovat tahraisia (vauvapyykki, alusvaatteet, työvaatteet), pallon vaikutusta voi lisätä ja parantaa esikäsittelemällä tahrat ennen koneeseenlaittoa. Ekopallo sopii erinomaisesti lapsipyykkiin ja herkkäihoisille, sillä se ei sisällä keinotekoisia kemikaaleja, parfyymejä ja muita allergisoivia ainesosia. Vaatteeseen ei myöskään jää pesun jälkeen vahvoja tuoksuja. Huomasin myös, että vaatteissani säilyivät värit ja elastaanin joustavuus paremmin sen jälkeen kun siirryin käyttämään ekopalloa vaatepyykissäni.

Ekopesupallon merkittävimmät hyödyt ovat sen helppous ja rahansäästö. Yksi pallo kestää satoja koneellisia, eli yhden koneellisen hinnaksi tulee joitakin senttejä per pesukerta eli sen parikymppiä vuodessa. Säästät myös selkääsi siinä, kuinka monta kiloa pulvereita kannat kotiin kaupasta. Pallo on erittäin helppo laittaa koneeseen, eikä sen kanssa tarvitse miettiä aineen annostusmääriä verrattuna pyykin määrään. Vai kuinka moni teistä myöntää oikeasti lukeneensa pesuaineitten annostusmäärät paketin kyljestä ja vielä noudattaneen niitä jokaisen koneellisen kohdalla? Aaiiivan.

Ekopesupallo siis auttaa laiskaa ja kiirestä pyykkääjää siinä, ettei määriä tarvitse miettiä ja näin saat puhtaan omantunnon siitä, ettet tahattomasti kuormita jätevesiä liioilla kemikaaleilla ja samalla altista itseäsi niille ihokosketuksen kautta. En itse suoraan sanoen ole koskaan ymmärtänyt miten esim. pienten lapsien äidit ja allergiset / herkkäihoiset pystyvät ja uskaltavat pestä pyykkinsä tavallisilla pesuaineilla, vaikka ne olisi kuinka tehty “herkälle iholle”.

Aika moni on myöntänyt minulle käyttävänsä vain nopeita pikapesuohjelmia ihan normiohjelmana kotonaan, eikä aina laske pesuaineen määrää tarkasti vaan annostelee sitä sinnepäin. Pikaohjelmat tarkoitettu väliaikaisiksi eikä todellakaan pääasiallisiksi pesuohjelmiksi. Ohjelman lyhyyshän aiheuttaa mm. sen, että käyttämäsi pesuaine on oltava kemiallisesti vahvempi. Ja pyykkiin voi jäädä pesuaineista jäämiä, jos ainetta annostellaan liikaa ja pesuohjelma on liian lyhyt. Näin noidankehä on valmis. Ekopesupallosta en ole koskaan kuullut, että kukaan olisi saanut siitä allergista reaktiota tai herkistynyt sen sisältämille aineille.

Yritin ihan tosissani löytää netistä tutkimuksia ja tietoa siitä mikä olisi mahdollisesti ekopesupallon haitta, ihmiselle tai luonnolle. Enkä löytänyt ainuttakaan. Jos te tiedätte moisista, linkatkaa niitä kommentteihin, niin luen ne läpi mielelläni. Jonkin verran löytyi artikkeleita siitä, miten jotkut toimittajat epäilivät pesupallon olevan ns. plasebo, eli olisi oikeastaan ihan sama käyttäisikö mitään pesuainetta tai ekopalloa ollenkaan, ja pesisi vain vedellä. Pelkkä vesi ei kylläkään nosta veden pH-arvoa, eli jos peset pelkällä vedellä, päädyt silloin pesemään kovalla vedellä. Tällöin pesuohjelman pitää olla pidempi (enemmän vedenkulutusta) ja pesulämpötilan korkeampi (korkeampi energiankulutus) ja pesuaineen voimakkaampi (korkeampi kemiallinen altistus). Sitähän eivät kaikki vaatteemme todellakaan kestä, jolloin en suoranaisesti näe ekopallon käytöstä olevan mitään haittaa, varsinkin jos suurin osa arkipyykistäsi vaatii max. 40-asteen pesun.

Voi olla että vaatteesi selviää kyllä korkeammankin lämpötilan pesuista, vaikka pesuohje sanoo vain 40-astetta, mutta pidemmän päälle vaate kärsii tästä, mikä taas lyhentää sen käyttöikää, haalistaa värejä ja kovettaa kuitua. Ja tarkoitushan olisi nimenomaan opetella käyttämään pesukonetta niin, ettet pese vaatteitasi pilalle liian nopeasti. Voit lukea lisää vinkkejä kestävästä ja ekologisesta vaatehuollosta (mm. pakastaminen) edellisestä postauksestani.

Muovisen pallon sisällä on puuterikuulien näköisiä vettä ionisoivia pellettejä. Ekopallon kemiallinen seloste näyttää yllättävän monimutkaiselta kirjoitettuna. Mutta silti kemikaalikriittiset kollegani käyttävät tätä tuotetta, joten olen varma, että se sopii siksi sinullekin. Onneksi pellettien määrä tuotteessa on todella pieni, sillä yksi pallo painaa vain parisataa grammaa ja sillä pesee satoja koneellisia. Pelletit tuli vaihtaa n. vuoden välein ja ekopesupalloon saakin Luontaistuntijalta vaihtopellettejä.

COMPOSITION/INFORMATION ON INGREDIENTS, 3.1 ceramic grain:

Silicon dioxide (SiO2): 66.23%
Aluminium oxide (Al2O3): 11.11%
Calcium oxide (CaO): 5.98%, Harmful if swallowed.
Potassium oxide (K2O): 4.78%
Zinc oxide (ZnO) 4.38%, Very toxic to aquatic organisms, may cause long-term
adverse effects in the aquatic environment.
Magnesium oxide (MgO): 2.32%
Iron(III) oxide / ferric oxide (Fe2O3): 1.57%
Sodium oxide (Na2O): 1.80%
Boron trioxide (B2O3) 1.08%, Irritating to eyes, respiratory system and skin.

EKOPESUPALLON KÄYTTÖ

  • Muista lukea pakkauksesta, kuinka monelle kilolle se on tarkoitettu. Jos koneesi kilomäärä (selviää koneen käyttöohjeesta) on isompi kuin pallon suositus, osta kaksi palloa ja laita ne molemmat koneeseen kilomäärän vastaamiseksi.
  • Esikäsittele tahraiset vaatteet luonnonmukaisella tahranpoistajalla (esim. nestemäinen sappisaippua) ennen koneeseen laittoa.
  • Laita ekopesupallo pyykin sekaan koneen rumpuun pyykin päälle. Pesuainetta ei tällöin annostella lokeroon.
  • Älä käytä etikkaa huuhteluaineen korvikkeena kun peset ekopesupallolla, vaan jätä huuhteluaineet ja etikat kokonaan pois.
  • Tätä testaamaani Way Of Lifen pesupalloa voi käyttää maksimissaan 60 asteen lämpötilassa, joten jos pyykkisi kaipaa korkeampaa lämpötilaa, käytä jotain muuta pesuainetta, esim. pesupähkinöitä, pyykkisaippuaa tai itsetehtyä pyykinpesuainetta (ohje tulossa!).
  • Pesupallo kestää noin vuoden perhepyykissä, kun sillä pesee maksimissaan 8 kiloa pyykkiä enintään kerran päivässä. Sinkkutaloudessa pallo kestää jopa parikin vuotta ja siihen voi ostaa tarvittaessa täyttökuulat.
  • Jätä pallo kerran kuussa pariksi tunniksi aurinkoon. Se uusii pallon sisällä olevien keraamisten kuulien tehoa.

YHTEENVETO

  • Suosittelen ekopesupalloa kiireisille, allergisille ja laiskoille. Mutta huomaa, että sen teho ei ole parhain käytettynä pikapesuohjelmalla tai lakanapyykkiin, koska pallo tarvitsee hieman enemmän aikaa ja lämpöä.
  • Aikuisten arkivaatteille (30C/40C) ekopallo on ihan täydellinen. Helppo ja halpa. Vaatteissa säilyvät värit paremmin ja elastaani ei kulahda heti.
  • Lastenvaatteitakin kollegani ovat pesseet ekopallolla jo vuosia, koska heitä kiinnostaa enemmän lapsen/vauvan kemikaalialtistus ja allergiat, kuin se että tahrojen esikäsittelyyn käytetään muutama minuutti (nestemäinen sappisaippua).
  • Alushousuihin, sukkiin, hikisiin työvaatteisiin, urheiluvaatteisiin ja lakanoihin/pyyhkeisiin suosittelen ekopesupalloa vain maksimilömmöllä, eli 60-asteessa. Jos pallo ei poista hajuja mielestäsi tarpeeksi hyvin, liota vaatteita ensin muutama tunti etikkavedessä, puristele etikka pois ja pese sen jälkeen pesupallon kanssa koneessa. Älä laita etikkaa huuhteluaineeksi ekopesupallon kanssa.
  • Muista pestä lakanat ja pyyhkeet ainakin kerran kuussa myös 95-asteessa, sillä se puhdistaa samalla pyykinpesukonetta. Pesuaineena on tällöin oltava jotain muuta kuin ekopesupallo, esim. pesupähkinöitä, itsetehtyä pyykinpesuainetta tai pyykkisaippuaa (postaus tulossa näistä myöhemmin). Huuhteluaineeksi suosittelen tällöin väkiviinaetikkaa. Etikan haju on voimakkaimmillaa juuri silloin kun otat pyykit koneesta, mutta se haihtuu nopeasti tekstiilin kuivuessa, varsinkin jos se kuivataan ulkona.
  • Valkopyykin kirkasteena ja ekopallon tehosteena voi käyttää mm. ruokasoodaa (liotettuna) tai natriumperkarbonaatti-jauhetta (näistäkin tulossa postaus myöhemmin).

ARVONTA:

Jos haluat osallistua tuotearvontaan, kommentoi tähän postaukseen. Oletko jo kokeillut palloa, ja jos olet miltä se vaikutti? Arvon kolme (3) pesupalloa. Lisäksi Luontaistuntija antaa pesupallon ostajille 20% alennuksen koodilla PESUPALLO. Sen voi tilata täältä. Alekoodi on voimassa 18.6.2017 asti. Suoritan arvonnan viikon päästä 11.6.2017 Voittajille ilmoitetaan voitosta sähköpostitse.

(EDIT. Arvonta on suoritettu! Voittajiksi selvisivät kommentoijat nro. 76. Henna, nro 44. Marianne ja nro 54. Nelli. Voittajille on mailattu.)

Kommenttiloota on myös auki kysymyksille ja pohdinnalle. Mutta jotta voin auttaa sinua pyykkiasioissa, minun pitäisi tietää mitä pesit (valko-, kirjopyykki?), mitä kuituja, millä aineella, millä ohjelmalla ja missä lämpötilassa? Ja käsittelitkö näkyvät tahrat etukäteen ja millä? :)

Ihanaa viikonloppua!

Share


141 responses to “ekopesupallo & ekologinen pyykki”

  1. En ole kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä! :)

    • outilespyy says:

      Iina, sun pitäisi kans ehdottomasti esitellä tämä ihmepallo sun lukijoille! Tietty sen jälkeen kun olet sen itse testannut ja mahdollisesti hyväksi todennut. Tämän avulla loppuu se vaatteita liikaa konepesevien tyyppien kemikaalilotraus vesistöihin. Puhdas (LOL) omatunto.

  2. Meillä on ollut sellaisia sinisiä palloja jo ainakin 6 vuotta. Niillä on pesty vauvan vaippoja ja kaikkea muutakin, ja sopivat siis todella hyvin myös lapsiperheeseen. Vauva-aikana pyykki pestiin aina pidemmillä eko-ohjelmilla 60 asteessa. Suosittelen lukemaan myös koneen ohjekirjasta eri ohjelmien energia ja vesitiedot, avaavat energiankulutusta todella paljon!

    Meidän pesupallot ovat nyt tulossa tiensä päähän. Niihin on vaihdettu nuo rakeet aina kerran tai pari vuodessa ja nyt ulkokuori alkaa vain olla liian heikko ja mietimme mitä seuraavaksi. Hyvä siis tietää että näitä vielä myydään, ovat todellakin säästäneet sekä rahaa että toivottavasti myös luontoa.

    Suosittelen näitä suurella lämmöllä!

    • outilespyy says:

      Kollegani Paula Malleus käyttää näitä myös lapsi- ja vauvapyykkiin. Ja heillä on 5 lasta. Kuulemma toimii. :D

  3. Suvi says:

    Loistava kirjoitus Outi!
    Osallistun arvontaan ✨

  4. Silja says:

    En ole kokeillut, mutta haluaisin kyllä kokeilla. Sappisaippua ja pyykkietikka ovat sen sijaan jo tutumpia.

  5. Saila Ohranen says:

    Olipa hyvä ja mielenkiintoinen postaus, kiitos! Osallistun arvontaan, hankkimassa tämän kyllä muutenkin

  6. Emma Wilde says:

    Mielenkiintoiselta kuulostaa, olen pitkään miettinyt pesupalloon, pähkinöihin yms siirtymistä! Meille on tulossa heinä-elokuuksi putkiremontti jonka yhteydessä kylpyhuoneemme uusitaan kokonaan ja suunnittelemme ostavamme uuden pyykinpesukoneen. Viimeistään silloin haluaisin siirtyä kokonaan ekologisempiin pesuaineisiin ja kiinnittää muutenkin pyykinpesuun enemmän huomiota.
    Nyt pesen eniten 30/40 pyykkiä, mutta puuvillasukat ja ja alusvaateet hurautan usein 60-asteessa. Lakanat menevät aina 90ssä.

    • outilespyy says:

      Hei nastaa! Uusi pyykinpesukone. Niistä on hieman vaikeampaa tehdä vertailua näin himaolosuhteissa.. :D Meinaatteko hankkia myös rumpukuivaajan?

  7. Helena says:

    Oi toi pesupallo vaikuttaa täydelliseltä mun käyttöön! En oo kokeillut, mutta pitää ehdottomasti harkita sen hankintaa! Ja kiitos näistä pyykkipostauksista, ihanan yksinkertasta ohjeita. Ite oon ehkä aika laiska pyykkäri, mutta kun lukee näitä sun juttuja niin huomaa että ei se kyllä paljoa vaivaa vaadi jos haluaa pestä pyykkinsä ekologisesti.

    • outilespyy says:

      Kiitos! Toivon todellakin, että näistä on teille apua, ja saatte niiden avulla pidennettyä vaatteitten elinikää ja säästettyä luontoa. :)

  8. Lea says:

    Kiitos Outi uudesta postauksesta, ei ole ollut mikään pikkuhomma tehdä noin perusteellinen artikkeli asiasta.

    Pesen pyykit yleensä 60 asteessa ja huuhteluaineena on etikka. Pesupähkinät satunnaisesti käytössä, pitäisi taas ottaa nekin ahkerampaan käyttöön. Välillä pesen pyykkiä 90 asteeessa jotta kone puhdistuu, tosin sitä on tullut tehtyä viime aikoina harvemmin. Marsellesaippuasta itse tehty pesuaine kuulostaa kiinnostavalta, sitäkin voisi kokeilla ja rasvaisena se on hyvä myös keholle.

    Pesupallo kiinnostaisi, edellisen postauksen jälkeen kävin katselemassa niitä eri nettisivuilla. Jos nyt en arvonnassa voita tuota, niin menee kyllä ostoon ja blogiin esittelyyn.

    • outilespyy says:

      Kiitos. Joo, kyllä näihin saa tehdä aika paljon tutkivaa työtä, että tiedän mistä puhun. Pesupallon kemiallinen koostumus oli yllättävän hankala selvittää, mutta onneksi olen googlaamisen mestari. Maahantuoja tietenkin vahvisti, että löytöni oli paikkansapitävä.

    • outilespyy says:

      Itsetekemäni pyykinpesuaineen pohjalla tulee olemaan Castile-saippua. Ja teen siitäkin vielä postauksen! Mutta joudutte odottamaan sitä vielä hetken :)

  9. Annemari says:

    Mielenkiintoista! Osallistun arvontaan, jospa pääsisi kokeilemaan sitten itsekin :)

  10. Hanna says:

    Hei! Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Pesen itse lapsiperheen aina likaista pyykkiä, miehenkin vaatteet ovat aina tosi likaisia. Ainoastaan itse menisin ehkä tuohon vähänlikaiseen aikuisryhmään… No, asiaan. Pesin aiemmin pesupähkinöillä ja sappisaippualla, mutta en ollut tyytyväinen pesutulokseen. Tahrat jäivät ja pyykki muuttui vähitellen jotenkin lähmäiseksi. Nyt käytän perus vaate- ja lakanapyykkiin hajusteettomia tavallisia aineita, kuten Neutral tai erisan. Niillä tulee puhdasta, eikä kosketusallergiatkaan vaivaa. Mutta ovatko ne silti huonoja? Pyykki tuntuu pysyvän hyvänä ja värit kirkkaina, siksi ne tuntuvat järkeviltä, paremmilta kuin esim. pesupähkinät.

    • outilespyy says:

      Pesuaineen huonous ympäristönäkökulmasta riippuu siitä mitä ne sisältävät. Eli jos haluat että selvittelen asiaa, laita minulle mailitse noiden käyttämiesi pesuaineitten kemialliset selosteet mailiin. Kuva käy, jos tekstistä saa selvää.

  11. Maria says:

    Haluan ehdottomasti kokeilla, myös vauvan pyykkiin ja meidän aikuisten silkkipyykkiin!

  12. Susanna says:

    Hei! Blogisi olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja tykännyt kovasti. Olen atoopikko ja alusvaatteet, lakanat ja yövaatteet varsinkin kestävätusein alle vuoden käytössä vaikka pesen 60-90 asteen lämpötiloissa. En ole koneillut pesupähkinöitä enkä pesupalloa koska näistä ei kuulemma oikein ole rasvaisen pyykin putsaajaksi. Haluaisinkin kuulla onko sinulla kokemuksia jostain ekologisemmasta ja trhokkaasta tavasta puhdistaa rasvalikaa? Lakkasin ostamamasta uusia yövaatteitakin tämän takia ja käytän nykyään lähinnä kertaalleen potkutkaapista saaneita paitoja yms. Mutta silti sydäntä kylmää… Tuntuu todella hurjalta heittää täysin ehjiä ja haalistumattomia vaatteita ja lakanoita menemään vain sen takia että ovat kyllästettyjä lääkevoiteilla… enkä ole yksin tämän ongelman kanssa uskoisin.

    • outilespyy says:

      Veikkaan, että Castile-saippuapohjaan itsetehty pyykinpesuaine toimisi lääkevoiteisiinkin. Postausta tulossa!

  13. Jenni says:

    Oih. kiinnostaisi kokeilla!
    Tahtoo voittaa!

  14. Vipellys says:

    Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kapistukselta!
    Tätä testaisi tosi mielellään kotona, varsinkin kun olen alkanut pohtia ekologisempien pesuaineiden käyttöä.

  15. HannaJ says:

    Täytyy ottaa testiin.Pesupähkinöitä ja sappisaippuaa on käytetty meillä ekologisempina vaihtoehtoina, mutta tää kyllä kiinnostaa.

  16. Maria says:

    Mielelläni kokeilisin tuota, sillä pyykkiä tulee pestyä useita kertoja viikossa, ja viime aikoina on alkanut hirvittää oma kulutus…

  17. Tiina says:

    En ole kokeillut, mutta kiinnostus heräsi! Toivottavasti onni suosii arvonnassa.

  18. Hanna says:

    En ole kokeillut, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. :)

  19. Teresa says:

    Ikinä en ole kokeillut, mutta kiinnostaa kyllä. Menee tilaukseen :)

  20. Tiinasilja says:

    Enpä ole tämmöistä kokeillut. Sappisaippua tahranpoistossa ja etikka pyykkihuuhteena ovat jo käytössä. Pyykinpesuaineena meillä kotimaista Sertoa, juuri zeoliitittomuuden takia. Meillä pestään eniten 60 pyykkiä, lastenvaatteista ei monetkaan tahrat alemmassa lämpötilassa lähde, toisaalta puuvillavaatteet sen kestävät ja samaan koneelliseen voi vielä työntää pyyhkeitä ja liinavaatteita. Omista vaatteista pesuun päätyvät yhden käytön jälkeen alusvaatteet ja -topit, muut vaatteet pyrin ensisijaisesti tuulettamaan raikkaaksi.

  21. Riikka says:

    Pesupallo olisi mielenkiintoinen uusi tuttavuus kokeilla. Ekoilun voisi siirtää taas uudelle tasolle…

  22. Niina Hamari says:

    Pesupallo käytössä ja toimii! Voittamani pallon antaisin lahjaksi ystävälleni

  23. Marika says:

    Olen siirtynyt eko pesuaineisiin ja pyykinpesussa kiinnostaa päästä pois hormonien häiritsijöstä. Haluan kokeilla miten toimii lapsiperheessä.

  24. Annika says:

    Eikö siitä ole tosissaan mitään haittaa ympäristölle että pallo on muovia? Väittäisin toisin.

    • outilespyy says:

      Miten arvotat pallon muovin suhteessa perinteisiin kemikaaleihin? Mitä haittaa siitä mahdollisesti olisi pyykissä ja ympäristölle? Tietenkin itsetehty pyykinpesuaine poistaa tämän ongelman, mutta en itse näe sitä edes ongelmana. Kuten kirjoitin tekstissä, myös erittäin kemikaalikriittiset tuttuni käyttävät tätä. Kuvittelisin, että joku heistä on herännyt asiaan, jos siitä olisi merkittävää haittaa. Mutta luen mielelläni, jos sinulla on jotain linkkejä aiheesta, mitä voisin käydä lukemassa! :)

      • Annika says:

        Plastic pollution
        Ihan kaiken mahdollisen muovin ostamisen minkä voi jättää pois jättäisin pois! En mitenkään sano että tämä olisi kemikaaleihin verrattuna huonompi vaihtoehto pyykinpesussa! Mutta ei kai voi olla paraskaan ratkaisu, vai onko? Siksi kysyinkin! Ja onko bpa vapaa? Luulisin? Muovista likenee myös aineita veteen. Luin myös artikkelin kun esim joissain urheiluvaatteissa käytetään muovia että niistä liukenee haitallisia aineita veteen. Mutta onko tämä pallo mitä muovia, mitä siitä liukenee jne. Kyselen ihan puhtaasti koska haluan tietää :)

        • outilespyy says:

          Selvitän!

        • outilespyy says:

          Tässä Way Of Life -ekopesupallon muovin tuotetiedot. En ainakaan näe listalla mitään ihmiselle tai luonnolle vaarallista (aikani googlailtuani), mutta mä en olekaan kemisti. Näettekö te?

          3.2 TPR Plastic:
          Emulsion polymerized styrenebutadiene rubber 20%, Polybutadiene diacylate 5%, Polypropylene 35%, Plasticizer 10%, Padding 20%. Anti-ultraviolet nanometer: finishing agent : 5%, Antioxidant : 5%.

  25. Essi says:

    Oi, kuulostaa ihanalta! Pyykinpesu on melkein ainut jäljellä, missä vielä käytän kemikaaleja, tosin mahdollisimman vähän. Itselleni on tärkeää, että pyykki on puhdasta, ja olen rehellisesti sanottuna ollut vähän epäluuloinen vastaani tulleita “myrkyttömiä” pyykinpesuaineita kohtaan. Jännä kyllä sinänsä etten ole jaksanut vielä testailla, sillä taloudessamme pestään pyykkiä paljon, joten sillä on paljonkin merkitystä. Innostuin tästä kovasti!

  26. Ronja says:

    Minäkin haluan osallistua arvontaan! Tuo pesupallo kuulostaa mielenkiintoiselta.

  27. BLaine says:

    kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, aion todellakin hankkia pesupallon! pesupähkinöistä on kokemusta, mutta kun en käytä huuhteluainetta muutenkaan, en tuohon etikkaan koe tarvetta. mitenköhän etikka vaikuttaa vaatteisiin pidemmällä tähtäyksellä… miehen paidat on kauluksen ja hihansuiden kohdalla ikuinen ongelma, en ole keksinyt toimivaa ratkaisua millä ne puhdistaisi. useimmissa vaatteissa on 40 asteen pesu. mukana arvonnassa, tietenkin :) aurinkoista kesää!

  28. Johanna says:

    Ei ole kokemusta, mutta kiinnostaa!

  29. Eija says:

    Oispa kiva päästä kokeilemaan tällasta pesupalloa.:)

  30. LP says:

    Kiinnostava tuote! Kuitenkin on tartuttava yhteen merkittävään asiavirheeseen, jonka toivoisin korjaavasi artikkeliin: suomalainen vesi on pehmeää, ei siis kovaa kuten tekstissä väität, joten pyykinpesuun riittää huomattavasti pienempi määrä pyykinpesuainetta kuin kovaan veteen. Toki kemikaalipihimpi vaihtoehto on minustakin parempi, mutta pysytäänhän kuitenkin todenperäisissä argumenteissa vaikka mainospostaus onkin!

    • outilespyy says:

      Tarkistan asian ja korjaan tekstin jos tarpeellista. Kiitos kommentista!

    • outilespyy says:

      “Suomessa veden kovuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, mutta vesilaitokselta tuleva vesi on enimmäkseen pehmeää, eli luku on välillä 0-6 dH.” Korjaan tekstiä hieman. Jos vesijohtovetemme on pehmeää, pesuainetta ei todellakaan tarvitse niin paljoa kuin mitä paketissa lukee. Tämänkin takia ekopesupallo on erinomainen valinta, sillä sen kanssa pesuainemääriä ei tarvitse miettiä. Kiitos vielä korjauspyynnöstä!

  31. Saija says:

    Kiinnostaisi kokeilla. Olen monikemikaaliyliherkkä ja kaikki pyykkini pesen tällä hetkellä Allegron pyykkipulverilla. Katselin tuollaista palloa joskus, mutta sillä kertaa se jäi kuitenkin vielä kauppaan.

  32. Salla says:

    En ole kokeillut, mutta nyt olisi täydellinen mahdollisuus siihen! :)

  33. Laura says:

    En ole kokeillut pesupalloa, haluaisin kokeilla!

  34. Kirppu says:

    En ole kokeillut. Kiinnostaisi muuttaa pyykinpesua ekologisemmaksi.. Täytyykin tutustua myös muihin postauksiin, tällä hetkellä on Ruohonjuuren ekopesuaineet käytössä, mutta näköjään ilman niitäkin pärjäisi!

  35. Pekka says:

    Kuulostaako vähän liian hyvältä ollakseen totta?Onkohan eroa vesipesuun? Mitenkähän tuo lienee. Mutta kiinnostaisi lapsiperheessä kokeilla, kun tuota pyykkiä riittää. Tuolla on vähän ph-arvojakin mittailtu:

    http://www.verkkoshoppailu.com/2012/05/30/testi-ekologiset-pesupallot/

  36. Laine Anne says:

    Olisi kiva kokeilla pesupallon toimivuutta ☀️

  37. Pauliina says:

    Kiitos!
    Olen kokeillut vastaava toisen lafkan tuotetta. Molemmat (2kpl) aukesivat parin pesun jälkeen eli sisällä olevat kuulat ympäri konetta…
    Tämä vaikuttaa kestävämmältä.
    Hienoa, että oli kuulien koostumus kerrottu!
    Itse koittanut selvittää sitä aikanaan ja mistään ei löytynyt.

  38. Emmi-Riika says:

    Jes! Haluan osallistua arvontaan. Olen nyt kahden vuoden ajan käyttänyt pesupähkinöitä, joten olisi kiva saada pesupallo testiin.

    Olipa hyvä ja kattava artikkeliaiheesta.

  39. Katriina says:

    Olen kuullut tästä jo vuosia sitten, mutten ole saanut kokeiltua. Ehkä nyt pitäisi.

  40. Pirkko Lehtonen says:

    Hei, kiitos postauksesta! Osallistun mielelläni pesupallon arvontaan. Saiko sitä käyttää kun pesee pyykkiä 50/60-asteessa?

  41. Tittilouise says:

    Kuulostaa täydelliseltä vaihtoehdolta mökille jossa pulsaattori käytössä ja imeytyskenttä harmaan veden käsittelyyn. Ihanat pyykkietikat jo käytössä Butik-O:n valikomasta.

  42. Jonna says:

    En ole kokenut, mutta luettuani kirjoituksesi mielenkiintöno heräsi! :)

  43. Marianne says:

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. En ole tällaisesta kuullutkaan, pesupähkinöistä sentään. Tätä olisi mielenkiintoista kokeilla ja kun asun sinkkutaloudessa, niin tuohan kestäisi minulla todella pitkään

  44. Marianne says:

    Tuli kirjoitusvirhe sähköpostiin, tässä se on oikein kirjoitettuna

  45. tirppa says:

    Ois ihan mahtavaa kokeilla tätä ja vähentää omaa kemikaalikuormitusta!

  46. Didi says:

    Tästä en vielä ollut kuullut, vaikka ekoaineilla pyykit muuten pesenkin. Kiitos asiantuntevasta postauksesta- mielenkiinto kokeilla heräsi!

  47. Soile says:

    Pesupalloa en ole vielä kokeillut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Mukana arvonnassa!

  48. Katariina says:

    En ole kokeillut (vielä) mutta osallistun arvontaan :)

  49. Mirjami says:

    Mielenkiinroinen juttu, pallo tulee meille ehdottomasti testiin. Jäin kuitenkin miettimään pellettien tuoteselosteesta löytyvää sinkkioksidia. Sen sanotaan olevan erittäin myrkyllinen vesieliöille ja voi aiheuttaa pitkäaikaisia vaikutuksia. Mitenhän sinkkioksidi poistuu jäteveden puhdistusprosessissa saatika harmaaveden “pienpuhdistamossa” kuten meillä, jotka asuvat kunnallisen jätevesiverkoston ulkopuolella

    • outilespyy says:

      Kyllä, huomasin tämän itsekin ja kirjoitin sen sen takia postaukseenkin. 5% eli joka 20. kuula on sinkkioksisia. Pallo painaa 260g yhteensä, eli kuulien yhteispaino on jossain 100g kieppeillä ja joista sinkkioksidia n. 5g/pallo. Määrä on siis todella pieni, eikä kuula edes kutistu merkittävästi vuoden käytön aikana. Itse en siis näe tätä merkittävänä haittana, vaikka tuotelistauksessa se kuulostaa todella pahalta. Mutta sinkkioksidin puhdistettavuutta kannattaa kysyä vedenpuhdistamosta. Ja jos epäilet, että tuote ei sovi kunnallisen jätevesiverkoston ulkopuolelle, älä käytä sitä. Silloin turvallisin on pyykkisappua (raaste) tai itsetehty pyykinpesuaine. Näistä on tulossa postaukset.

  50. Tiia says:

    En ole vielä koittanut, tämä blogi oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun pallosta kuulin. Olen jo pitkään harkinnut ekologisempiin pesuvaihtoehtoihin ryhtymistä.

  51. Hai says:

    Yksi pesupallo testiin kiitos! Arvonnassa mukana.

  52. titta says:

    En ole kokeillut pesupalloa, mutta kokeilisin mielelläni! Sen sijaan ekopesuaineet, sappisaippua ja etikka ovat kovassa käytössä tämän perheen pyykkirutiineissa :)

  53. Minttumanteli says:

    En ole kokeillut! Käytän yleensä lähikauppani tai markettien ekologisimmalta vaikuttavaa pesuainetta, vaikka toivon että minulla olisi varaa joskus ostaa ekokauppojen hienoja tuotteita. Pesupallo kuulostaa halvalta ja helpolta. Kiinnostaisi kokea itse sen toimivuus.

  54. Nelli says:

    Osallistun arvontaan!

  55. Heidi says:

    En ole kokeillut pesupalloa tai muitakaan vastaavia tuotteita. Voisi olla aiheellista jotta iho voisi paremmin.

  56. Aija says:

    Mielenkiintoista! Itse inhoan pesuaineiden raahaamista kaupasta, toki pesupähkinät on ihan inhimillinen vaihtoehto. Mutta eiköhän pesupallo mene kokeiluun. Hiukan on vielä pää pyörällä että miten homma nyt menikään; mitä ja miten usein ja millä ohjelmalla ja lämpötilalla jne. Kai ne pääkoppaan hiljalleen uppoaa, varsinkin kun mitä myös olen pyykkihifistelijä :)

  57. Janski says:

    En ole kokeillut vielä, tiennyt olen ja ajatellut että toi on pakko hankkia jossain kohti! Muuten pesen ekopesuaineilla.
    Säästöähän tuo on

  58. Jonna says:

    Mua nyt jäi vähän mietityttämään kun itse pesen pyykin aina 30min/30°C ohjelmalla, että kumpi on parempi? Ilmeisesti molempia en voi samaan aikaan käyttää jos pallo kerta vaatii lämpöä ja aikaa, ni olisi kyllä kiinnostavaa selvittää kumpi on kaikin puolin kannattavampi vaihtoehto :3 Ja arvonnassa olen mukana jos vaikka pääsisin tätä testaamaan!

    • outilespyy says:

      Jonna, ota mieluummin pesupallo käyttöön ja pese normaalipituisella kirjo-ohjelmalla.

  59. Kati Laitila says:

    Pesupähkinät loppuivat. Voisin kyllä siirtyä tähän…

  60. Minna Lehtola says:

    Kiitos tästä hyvästä artikkelista. Olen käyttänyt ekopesupalloa jo yli puoli vuotta ja olen ollut hyvin tyytyväinen pesutulokseen. Käytän kylläkin pesupähkinöitä ja ekologista pyykinpesuainetta vaihdellen eri pyykkeihin. Ekopesupalloa olen käyttänyt lähinnä normaalien likaisten vaatteiden pesuun ja hyvää tulosta on tullut. Urheiluvaatteista hiki ei oikein tahdo pesupallolla lähteä, joten käytän siihen ekopyykinpesuainetta ja lisäksi vielä etikkaa poistamaan hajut. Suosittelen pesupalloa sen helppouden, ekologisuuden ja halpuuden vuoksi kaikille hankittavaksi. Tarvitsee kohta hankkia lisää noita pellettejä, koska vuosi tulee kohta täyteen.

    • outilespyy says:

      Minna, teet juuri oikein. Pesupallolla kevyesti likeiset arkivaatteet ja saippuoilla, etikalla ja pesupähkinöillä sitten urheiluvaatteet, lakanat, pyyhkeet ja muut hevimpää puhdistusta vaativat erikoispyykit.

    • outilespyy says:

      Urheiluvaatteet ovat erikoispyykkiä, koska ne ovat huomattavasti likaisempia ja eritteisempiä kuin arkivaatteet. palaan näiden pesuohjeisiin myöhemmin, kun olen testauttanut tuttavillani muutaman niille tarkoitetun ekopesuaineen.

  61. Helmi says:

    Haluaisin ilman muuta kokeilla. Vauvan myötä pyykinpesun määrä on kasvanut aika tavalla ja ekologisuus ei haittaisi!

    • outilespyy says:

      Puhumattakaan siitä, että lapsen iho ei kestä kemikaalialtistusta samalla tapaa kuin aikuisten! Siksi varsinkin pienten lasten äitien ja isien kannattaisi vaihtaa kevyempiin ja luonnonmukaisempiin pyykinpesuaineisiin.

  62. Kaisa says:

    Otan tän varmasti käyttöön, plussaa ois jos arvonnan tietty voittais! Tällä hetkellä pesupähkinät käytössä ja toimii kyllä tosi hyvin, pyykki peseytyy pähkinöillä oikein hyvin. Kiitos postauksesta!

  63. Suvi Malinen says:

    Oi miten mahtava juttu. Olen pessyt pähkinöillä, mutta se on minulle liian työlästä. Olen kiireinen ja sählä. Useat pesuaineet työkuvassa liikaa ja kutittaa.

  64. Pipsa says:

    Olen käyttänyt noin pari kuukautta ja olen todella tyytyväinen! Myös taaperon pyykki lähtee mielestäni puhtaaksi. Tahrat käsittelen sappisaippuapalalla :)

  65. Elsa says:

    Kerrankin Facebook toi eteen jotain tarpeellista, siis tämän blogipostauksen :) Anoppi aikoinaan jätti poismuuttaessaan pesupallon jälkeensä, eikä ole tullut napattua sitä omaan käyttöön, juurikin kun en ole tiennyt pallon ikää ja onko siinä pesukertoja vielä jäljellä. Tämä oli uusi hyödyllinen tieto, että pallon sisällön voi uusia. Mitenköhän saisin selville minkä merkkinen pallo on ja mitkä täyttökuulat siihen sopivat? Vai meneekö minkä tahansa merkin täyttökuulat mihin tahansa palloon vai onko kaikki pallot edes uudelleen täytettävissä? Ja miten pois vaihdettu sisältö hävitetään, meneekö ihan sekajätteeseen? Osallistun myös arvontaan :)

    • outilespyy says:

      Pallon kuulien merkillä/brändillä ei ole vaihdoissa väliä, jos about pesukilomäärä (eli kuulien määrä) mätchää pallosi kokoon nähden. Voit myös laittaa pesupallostasi kuvan ja mitat Luontaistuntijat-asiakaspalveluun. He varmasti tunnistavat pallon merkin ja voivat verrata sitä tähän Way Of Lifen palloon. Itse pallo on monivuotinen ja sitä voi käyttää niin kauan kuin se on ehjä. Täyttökuulia saa ostaa mm. Luontaistuntijoilta. Hävittäisin kuulat sekajätteessä.

  66. Marika says:

    Moikka!

    En ole kokeillut, mutta haluaisin tuommoisen ihanan pesupallon itselleni. Ekologisuus ja kemikaalivapaus kiinnostaa kovasti. Ostan pallon vaikka en arvonnassa voittaisikaan :) Kiitos vinkkauksesta!

  67. Anna says:

    Kiitos muistutuksesta. En osaa perustella itsellenikään, miksi kyseinen pallo makaa kaapissani käyttämättömänä, vaikka olen sitä kokeillut ja toimivaksi havainnut. Takaisin ruotuun, mars! https://haipakka.com/2015/09/27/balls-vol-2/

  68. Helena says:

    Täytyy varmaan itsekin hankkia ekopesupallo, kun kuulostaa niin hyvälle.

  69. Laura says:

    Kuulostaa hyvälle!
    Mistä tietää että rakeet pitää vaihtaa?

    • outilespyy says:

      Joudut arvioimaan niiden ikää. Itse pesen suurin piirtein 3-5 koneellista kuussa, eli omassa käytössäni pallo kestäisi useita vuosia. Myös palloon kurkkaamalla näkee, jos kuulat alkavat näyttää kuluneilta.

  70. mallukka says:

    En ole moisesta pallosta kuullutkaan, mielelläni siis testaisin!

  71. Jontte says:

    Tää olis makee saada käyttöön!

  72. amvt says:

    Pesupalloja myytiin ihan marketeissa jonkin aikaa ehkä kymmenen vuotta sitten, muistan harkinneeni ostamista, mutta sitten se jäi. Mielelläni ottaisin kokeiluun.

    • outilespyy says:

      Muistan. Itsekin pidin niitä silloin varsinaisena TV-shop tuotteena. Harmi, kun sen markkinointi meni monelta brändiltä aivan ohi. Nyt uusi yritys!

  73. Sari says:

    En ole kokeillut, mutta kiinnostaa kovasti.

  74. Helinä Luosa says:

    Eipä ole tullut kokeiltua, mutta
    kiinnostaa tämäkin tuote kovasti.
    Säästää luontoa, joka on minulle
    tärkeä <3

  75. Iida says:

    Jösses, tämähän on taikaa! Mitä mieltä olet pesupähkinöistä? Olen luullut niiden olevan maailman paras pesuaine. Alentaako pesupähkinöiden raijaaminen kaukomailta niiden loistavuutta?

    • outilespyy says:

      En osaa sanoa pesypähkinöitten hiilijalanjäljestä. Mutta kirjoitan niistä vielä kesällä oman postauksensa. Koetan selvittää asian siihen mennessä.

  76. Henna says:

    En ole kokeillut pesupalloa. Lähinnä siinä mietityttää jaksanko kaikki tahrat pestä sappisaippualla ennen koneeseen laittamista. Tosin alushousuja tulee muutenkin pestyä välillä 90 asteessa, johon taas pesupalloa ei voi käyttää.

    Suurin osa pyykistä menee 40 asteessa, osa 60 asteessa ja välillä osa 90 asteessa. Käytössä on ympäristömerkitty pesuaine ja kyllä, laitan pesuainetta joka kerta suunnilleen ohjeen mukaan. Suunnilleen koska mitat eivät ole aivan tarkkoja vaikkakin niissä on mitta-asteikot.

    Sinänsä ekologinen pyykkäys kiinnostaa. Tosin ei innostaisi pitää montaa erilaista pesuainetta kaapissa. Nyt on käytössä 3 erilaista. Sopiiko pesupallo silkin ja villan pesemiseen?

    • outilespyy says:

      Pesupallo sopii myös silkille. Aikuisten villavaatteita en itse pese koneessa. Vain paikallinen tahranpoisto.

  77. Niina says:

    En ole kokeillut enkä lukenut tälläisestä, mutta nyt kiinnostaa tietää lisää ja kokeilla itsekin! Kun kysymyksiä on jo laitettu, käyn ne läpi jos sieltä löytyy mieltä askarruttaviin asioihin vastauksia.

  78. pirita says:

    Pallo kiinnostaa!

  79. Eeva Sundell says:

    Moi! En ole kokeillut ekopesupalloa, mutta haluaisin kyllä. Nyt käytän pyykinpesussa pesupähkinöitä. Ne toimivat tarpeisiini, koska voin samalla kerralla pestä sekaisin niin puuvilla- kuin silkki- tai villavaatteita. Miten ekopesupallo soveltuu eri kuiduille? Ja miten käytetyt pesukuulat hävitetään? Entä miten käytössä huomaa niiden tehon hiipuvan?

  80. Sonja says:

    En ole kokeillut, mutta teksti vakuutti, että tätä on pakko päästä testaamaan!

  81. Tätioranssi says:

    Pesupähkinöistä tykkään ja tulee puhdasta. Ei oo enää vauva eikä pikkulapsipyykkiä mutta nestemäinen sappisaippua on kyl paras tahranpoistoon. Pesupalloa on pakko päästä kokeilemaan. Rahan säästöä ja ympäristö, siinä ne tärkeimmät

  82. Piia says:

    No eipä ole tullut testattua. Mutta ehdottomasti haluaisin kokeilla.

  83. Jutta says:

    En ole kokeillut, mutta pesuaineviidakossa vast’ikään rämpineenä kiinnostaisi kyllä kovasti! Pesuaineen ympäristöystävällisyyden lisäksi myös pakkausjätteen vähentäminen on itselleni tärkeää – ja monelta pakkausjätteen lajittelultahan tällainen pallo välttäisi!

  84. Ireth says:

    Näin ympäristöalan ammattilaisena haluaisin kovasti kokeilla näitä :)

  85. Suvi Hänninen says:

    Loistava kirjoitus! En ole kokeillut ekopesupalloa ja en tiedä maltanko odottaa arvontaan asti vaan juoksenko jo tänään ostamaan. Minun ainoa ongelmani pyykinpesuun liittyen on positiivinen; pesen niin harvoin pyykkiä (kun en halua pestä vajaita koneellisia) että välillä puhtaat vaatteet “loppuu” kun odotan viikkojakin että kone tulisi täyteen. Pitäisi olla jotain kimppapyykkäyksiä!

  86. Annie Mink says:

    Kuulostaa erittäin mainiolta pyykkikaverilta, täytyy ehdottomasti hankkia tuollainen, jos ei arvonnassa käy tuuri :D Olin tänään kuuntelemassa Vapriikissa luentoasi tästä aiheesta ja tuli kyllä paljon uutta hyödyllistä tietoa pyykinpesuun! Kiitos inspiroivasta luennosta :)

  87. Heinimaria says:

    Minulla ei ole aiempaa kokemusta pesupallon käytöstä mutta tämän tekstin luettuani haluan ehdottomasti kokeilla palloa!

  88. Elina says:

    En ole kokeillut! Pyykinpesussa ekoilu kyllä kiinnostaa kovasti. Pesupallon hankinta kahden aikuisen talouteen vaikuttaisi hyvältä idealta! :)

  89. Miau says:

    Kiitos, että nostat esille asioita, joilla on huikea vaikutus ympäristöön!

  90. Sanni says:

    Kuulostaapa todella helpolta ja järkevältä! Olisi kiva saada kokeiluun tuollainen. Muutenkin ekologisempi ja ihoystävällisempi kosmetiikka ja pesuaineet kiinnostaa!

  91. Heidi Moisio says:

    En ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta sen verran hurahdin tuon sinun tekstisi myötä, että ehdottomasti on päästävä testaamaan, ihan mahtavan oloinen tuote.

  92. Vilma says:

    Olisi hienoa päästä kokeilemaan tuota. Itse testailin pesupähkinöillä pesemistä mutta on ollut tyytyväinen niiden pesutulokseen. Hikoilen vissiin liikaa eikä pähkinöiden teho riittänyt puhdistamaan hajua.

    • outilespyy says:

      Pesupallon tai pesupähkinöitten tarkoitus ei olekaan poistaa hajuja, vaan tahrat. Eli jos haluat poistaa pyykistä hajuja, puhdista koneen rumpu säännöllisesti ja käytä huuhteluaineena etikkaa tai pyykkietikkaa.

  93. Laura says:

    En ole testannut, joten vieläköhän ehtisi mukaan arvontaan, jos vaikka pääsisi sen myötä testaamaan

  94. […] aineksia ei yleensä käytetä, mutta niiden suhde toisiinsa on olennainen.  Edellisessä ekopallosta kertovan postaukseni kommenteissa kyseltiin jo työvaatteiden, urheiluvaatteiden ja lääkerasvoista likaantuvien lakanoitten […]

  95. N says:

    Moi Outi! Kiinnostuin pesupallosta kun luin siitä blogistasi ja harkitsin sellaisen ostamista. Otin asian puheeksi kemistimieheni kanssa ja hän alkoi selvittää asiaa, sillä hän ei keksinyt miten pesupallo voisi toimia niin kuin sen luvataan toimivan. Esimerkiksi väitteen veden emäksisyydestä hän teilasi, sillä hänen mukaansa pesupallossa olevat rakeet eivät riitä tekemään vedestä emäksistä, etenkin kuin tarkoitus on käyttää yhtä palloa samoilla rakeilla useita kertoja. Olet saattanut tämän wikipedia-artikkelin jo lukea läpi, mutta täällä oli mielestäni aika hyvin tuotu esiin pesupalloon liittyviä ongelmia (ja ennen kaikkea viitteiden kera): https://en.wikipedia.org/wiki/Laundry_ball

    Toki monet ovat sanoneet pesupallon toimivan moitteettomasti, enkä halua heidän kokemuksiaan väheksyä. Kun kuitenkin kyselit kirjoituksessasi pesupallon mahdollisesta haitallisuudesta tai sitä kohtaan esitetystä kritiikistä, halusin tuoda tämän esille. Tuskin tulen itse lukemani jälkeen hankkimaan tuotetta juuri tästä syystä, vaikka lupausten perusteella kyse vaikuttaisi olevan unelmatuotteesta.

    • outilespyy says:

      Mielenkiintoista. Mihin kemistin väite emäksisyyden riittämättömyyteen perustuu? Siihenkö, ettei pallon rakeet määrällisesti (paino) riitä pesemään tuhansia litroja (vaikutus heikentyy ajan myötä)? Vai mihin?

  96. […] ja kookossaippua, 18.6.2017 ekopesupallo & ekologinen pyykki, 4.6.2017 ekopyykki ei ole rakettitiedettä, 30.4.2017 pyykki on muutakin kuin lämpötila, […]

  97. Jussi K says:

    Elikkä. Pesupalloilla ei ole mitään vaikutusta veden pH-pitoisuuteen, pintajännitteeseen tai muihin väitettyihin vaikutuksiin jotka sitten aiheuttaisivat sen että palloista olisi jotain hyötyä.

    Näitä on tutkittu ja mikään laaja-alainen tutkimus ei ole löytänyt näyttöä siitä että pesupallo olisi yhtään eri asia kuin pelkällä vedellä peseminen.

    Pelkkää huijausta nämä pallot, sori vaan. Käyttäkää mieluummin vaikka pesupähkinöitä, ne sentään toimivat pesuaineen tavoin.

    Älkää ainakaan näillä palloilla mitään vaippoja peskö, pesupallo ei “desinfektoi” tai mitenkään puhdista paremmin kuin pelkkä vesi.

    • outilespyy says:

      Kiitos kommentista. Edelleen minua kiinnostaisi linkit näihin tutkimuksiin, missä pallon ominaisuudet ja toimivuus on kumottu. Mutta sitä odotellessa, kuten totesitkin, onneksi on muita erilaisia ekologisia pesuaineita mitä käyttää.

  98. […] ja kookossaippua, 18.6.2017 ekopesupallo & ekologinen pyykki, 4.6.2017 ekopyykki ei ole rakettitiedettä, 30.4.2017 pyykki on muutakin kuin lämpötila, […]

  99. Susu says:

    Anteeksi… Tässä postauksessa lukee että etikkaa huuhteluainerksi pari lusikallista ja jossain lukee että tämän kanssa ei saa käyttää etikkaa. Mikä on oikea?

  100. outilespyy says:

    Kirjoitusvirhe löyty ja se on nyt korjattu! Kiitos kun huomasit.

  101. R says:

    Kiitos tästä postauksesta. Oma ekopesupalloni pyörii toista koneellista an meidän koneessa. Kuulin tästä ensin ystävältäni,joka kertoi käyttäneensä tätä jo varmaan seitsemän vuotta ja lisänneensä kuulia kerran tuona aikana. Aloin googlettelemaan ja eksyin blogiisi ja tilasin pallon.

  102. […] ja meitä on aika erilaisia pyykkääjiä.   pyykkiraaste ja kookossaippua, 18.6.2017 ekopesupallo & ekologinen pyykki, 4.6.2017 ekopyykki ei ole rakettitiedettä, 30.4.2017 pyykki on muutakin kuin lämpötila, […]

  103. Johanna says:

    Hei! Kiitos kattavasta postauksesta. Vähän jäi epäselväksi, saako tuon pesupallon kanssa käyttää nyt pyykkietikkaa vai ei? Aluksi kirjoitat, että ei, myöhemmin kehoitat lisäämään. Lähinnä siksi, että itse olen käyttänyt tähän asti ja jos nyt siirryn pesupalloon, joudunko heivaamaan etikat :D

  104. Senni says:

    Hei! Yhteenvedossa kehoitetaan yhä käyttämään etikkaa huuhteluaineena esim. hikisiin vaatteisiin, vaikka etikan ja pesupallon yhdistelmästä ylempänä varoitetaan. Etsinkin täältä tietoa asiasta, sillä olen pari kertaa laittanut etikkaa huuhteluun pesupalloa käyttäessäni.

  105. Senni says:

    Yhteenvedossa kehoitetaan yhä käyttämään etikkaa huuhteluaineena esim. hikisiin vaatteisiin, vaikka etikan ja pesupallon yhdistelmästä ylempänä varoitetaan. Etsinkin täältä tietoa asiasta, sillä olen pari kertaa laittanut etikkaa huuhteluun pesupalloa käyttäessäni.

  106. outilespyy says:

    Etikkaa, ei tulisi käyttää yhdessä pesupallon kanssa koneessa. Haiseva urheilupyykki on esikäsiteltävä liottamalla ne etikassa ja huuhtelemalla vedellä ENNEN koneeseen laittamista. Yhteenvedossa viittaan pelkästään sukkien, alusvaatteiden ja lakanoiden pesuun. Ne joko pestään koneessa max 40-asteessa ilman etikkaa, tai silloin tällöin 60-asteessa ilman pesuaplloa, mutta käyttäen etikkaa huuhteluaineena.

  107. Heidi says:

    “Alushousuihin, sukkiin, hikisiin työvaatteisiin, urheiluvaatteisiin ja lakanoihin/pyyhkeisiin suosittelen ekopesupalloa vain maksimilömmöllä, eli 60-asteessa JA huuhteluaineeksi (huuhteluainelokeroon) ruokalusikallista etikkaa, tai parfymoitua pyykkietikkaa.”

    >>Yhteenvedosta kyllä selvästi jää yhä kuva, että likaiseen pyykkiin suosittelet etiikkaa ja ekopesupalloa samanaikaisesti käytettäviksi 60 asteen lämmössä, joka olisi pallon maksimilämpötila.

  108. outilespyy says:

    Tarkensin yhteenvetoa: “Alushousuihin, sukkiin, hikisiin työvaatteisiin, urheiluvaatteisiin ja lakanoihin/pyyhkeisiin suosittelen ekopesupalloa vain maksimilömmöllä, eli 60-asteessa. Jos pallo ei poista hajuja mielestäsi tarpeeksi hyvin, liota vaatteita ensin muutama tunti etikkavedessä, puristele etikka pois ja pese sen jälkeen pesupallon kanssa koneessa. Älä laita etikkaa huuhteluaineeksi ekopesupallon kanssa.
    Muista pestä lakanat ja pyyhkeet ainakin kerran kuussa myös 95-asteessa, sillä se puhdistaa samalla pyykinpesukonetta. Pesuaineena on tällöin oltava jotain muuta kuin ekopesupallo, esim. pesupähkinöitä, itsetehtyä pyykinpesuainetta tai pyykkisaippuaa (postaus tulossa näistä myöhemmin). Huuhteluaineeksi suosittelen tällöin väkiviinaetikkaa. Etikan haju on voimakkaimmillaa juuri silloin kun otat pyykit koneesta, mutta se haihtuu nopeasti tekstiilin kuivuessa, varsinkin jos se kuivataan ulkona.”

  109. […] asiaa ja löysin Outi Pyyn kirjoituksen aiheesta. Muistelinkin, että hän on aiheeseen useasti paneutunut. Pyykinpesun ilmastojälki on ainakin […]

  110. Emma says:

    Kokeilin tätä aikanaan viikon pari, ja pyykki tuntui pesun jälkeen raikkaalta. Lopetin käytön kun tajusin, että kokeilun ajalla monen laadukkaan puuvillafroteepyyhkeeni pinnasta oli repeytynyt roikkumaan lankoja useammasta kohtaa, toisin kuin koskaan aiemmin. Tämä sai minut epäilemään, ettei pallo tee hyvää vaatteillekaan – korjasin pyyhkeet ja pallon käyttö loppui siihen. Olisi mielenkiintoista kuulla eikö kukaan ole huomannut, että pallo heikentäisi vaatteita ennenaikaisesti. Mahtaako se aiheuttaa kulumia lakanoihin?

    • outilespyy says:

      Pallon pinnan kuuluu olla täysin sileä. Pienikin vekki siinä saattaa tehdä tuhoa vaatteille pyörivässä rummussa. Eli, suosittelen palauttamaan tuotteen takaisin kauppaan viallisena.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *