h&m conscious collection 2014

h&m conscious collection 2014 2

On taas se aika vuodesta kun muotiblogit yms. fäsönsaitit alkavat hehkuttamaan hömppälän uutta ekomallistoa. Onhan se kaunis ja kivanhintainen, ei siinä mitään, mutta kun se ei yksin riitä, jos kyseessä on H&M kaltainen muodinmegajätti. Sori nyt vaan. Kirjoitin jo aiemmin aiheesta:

“Jos minä olisin H&M:n kestävän kehityksen ja vastuullisuuden esimies, niin en vaivautuisi alunperinkään tekemään mitään ekologista mallistoa ja käyttämään sen markkinointiin miljoonia. Miksikö? Otetaan esimerkki. Jos firma tuottaa vuodessa 10 mallistoa, joissa on jokaisessa 10 eri tuotetta niin koko vuoden aikana tuotteita tulee yhteensä 100. Tällä hetkellä heidän strategiansa on tehdä yksi näistä mallistoista vastuullisesti (Conscious collection) ja yksi minimallisto ekologisesti. Eli ekologisten tuotteitten osuus mallistosta on laskennallisesti noin 10%. Tuotteen ympäristövaikutuksista vain noin 30% tulee materiaalin tuotannosta ja sen käsittelystä valmiiksi tuotteeksi. Mallisto on valmistettu ekomateriaaleista, mutta muista ekologista aspekteista tuotteen elinkaaressa ei puhuta mitään eli logistiikan, kuluttajan vaatehuollon ympäristövaikutuksia tai tuotteen jätteenkäsittelyä ei voi laskea tähän mukaan “vihreäksi asiaksi”. Eli H&M yhden vuoden mallistojen ekologisuuden aste on tässä tapauksessa vain huimat 3-4 tuotetta sadasta, olettaen että materiaalien tai vaatteitten tuotannossa ei käytetä yhtään ympäristölle haitallisia kemikaaleja JA työvoima on eettistä. Tosi vihreää… Jos minä olisin vastuullisuuspäällikkö niin tiputtaisin/vähentäisin merkin mallistot kymmenestä esimerkiksi kahdeksaan ELI YKSINKERTAISESTI VALMISTAISIN VÄHEMMÄN SITÄ PERUSKAMAA. Antaisin näin suunnittelijoille enemmän aikaa tehdä edes ne tavalliset ei-ekologiset mallistot, vaikkapa sellaiset modernit klassikot, jotka pysyvät muodissa kauan ja jotka on valmistettu oikeasti hyvistä materiaaleista ja kestävämmiksi. Näin saisin korjattua brändin tuotantoa kertaheitolla 20% ekologisemmaksi vain tekemällä vähemmän. Ja sitten lähtisin parin kuukauden lomalle miettimään kenet haluan seuraavan malliston markkinointikampanjan kansikuvaksi. Palattuani lomaltani aloittaisin suunnittelemaan sitä oikeasti ekologista mallistoa, jossa on otettu huomioon kaikki vaatteen ympäristövaikutusten osa-alueet.”

h&m conscious collection 2014 9

Niin, että mites se nyt menikään? Mallistossa on muitten blogipostausten mukaan käytetty ekologista nahkaa (?), silkkiä ja muita ekomateriaaleja. Eräs bloggaaja jopa mainitsi postauksessaa kierrätysmateriaalit? Millä tavalla tarkalleen (kierrätettyä polyesteria)? Vai jotain muita ekologisia kuituja tai virgin-materiaaleja? Tenceliä? Aina kun puhutaan vihreistä arvoista tuotteissa niin minusta olisi lukijan kannalta tärkeää tarkentaa mitä tuotteessa on tarkalleen ottaen “vihreää” sillä tuotteen valmistuksessa ja sen materiaaleissa on niin monta eri tapaa olla ekologinen. Jos bloggaaja ei tee tätä, niin hän on vain yrityksen mainosmies. Yritin löytää netistä tarkempaa tietoa sisältävää pressitiedotetta, mutta sellaista ei näytä olevan. Sen sijaan malliston mainoskampanjan kuvia on pilvin pimein ja mallista oli vaikka kuinka juttua. AAAAAAAAA. Tuo mallivalinta on juurikin yksi olennainen markkinoinnin keino saada bloggaajien ja muotitoimittajien huomio kääntymään sivuun itse asiasta eli tuotteesta. “Ai se on ekologinen, kiva. Mut ihana tyyli, linjat, ja kauniit värit, ja toi malli, upee.” Toimittajan ja tiedostavan bloggaajan olisi nimenomaan pitänyt kysyä lisää niistä materiaaleista ja tuotantotavasta ja unohtaa se upee mirccu ja se matadortakki edes hetkeksi.

h&m conscious collection 2014 13

Painottaisin vielä, että kaunistelin esimerkissäni H&M malliston kokoa aikalailla, eli todellinen ekologisen malliston osuus on huomattavasti pienempi kuin 3-4% koko tuotannosta. Eikä tällä firmalla ole edelleenkään mitään järkevää strategiaa hävittää myymätöntä varastoaa ekologisesti tai vastuullisesti (koska edes pohjoismainen ympäristölainsäädäntö ei vaaadi sitä). Harvalla megavaatefirmalla on.. Minua kiinnostaa todella paljon miten ja mihin hömppälän kokoinen lafka piilottaa myymättömien alevaatteitten jätevuoret. Ja sitä myymätöntä vaatettahan on keskimäärin 40-50% koko tuotetusta varastosta. En jotenkin usko että suurin osa niistä päätyisi energianpolttoon, sillä määrä on niin valtava. TÄMÄ on todellinen ongelma ja huomattavasti tärkeämpi asia ratkaista H&M kokoisessa ketjussa kuin se, että tehdään yksi kivakiva-miniekomallisto. Kaatopaikkamaksut tollaisesta määrästä tekstiilejä ovat miljoonia ja siksi veikkaankin että ne vaan dumpataan jonnekin kehitysmaahan maatumaan (pun intended). Suomessa yhden tekstiilitonnin vieminen kaatikselle maksaa about 100 euroa.

h&m conscious collection 2014 11

Se mikä lähinnä laukaisi tän jutun kirjoittamisen on se miten monta kertaa olen kuullut tuosta mallistosta sanottavan perusteluksi (kun olen hömppälää parjannut) et “eikse ole nyt hyvä et ne tekee edes jotain. Onhan tää kokonaan ekologinen mallisto”. EI OLE. H&M käyttää tätä mallistoa viherpesuna. Joo, kyllä näissä tuotteissa on käytetty jotain ekomateriaaleja, mutta se on ihan yksi paska hailee jos tämän malliston tuotatomäärät firman kokonaisuudesta on alle promillessa. Tai no ei se nyt ihan sama ole mutta minua harmittaa se, että tällä mallistolla luodaan vihreää imagoa isolla rahalla, ja kulisseissa voisi tehdä huomattavasti enemmän ihan hiljaa jos vaan haluaisi. Tietty se ekologinen prosentinkin osa on valtava kasa vaatetta H&M kokoisissa mittasuhteissa, mutta minua kiinnostaa aina kokonaisuus. Tuotannon vähentämisellä olisi ympäristöllisesti paljon suurempi vaikutus, mutta siitä H&M ei oikein voikaan tehdä isoa mainoskampanjaa ja kuvata kauniita vaatteita mallin päällä, koska niitä ei ole. Ellei malli olisi kuvassa alasti…

Sori et oon tällainen negis ja ekomuotimälsis, mutta mua vaan harmittaa niin paljon tää firmojen viherpesu, jolla kuluttaja saadaan kuvittelemaan että ollaan kivoja ja tehdään hyvää. Ja sitähän tämä on ennen kun H&M:n meininki muuttuu. Että tervemenoa vaan hyvänmielen ostoksille. Tai no menkää vaan, onhan tämän malliston vaatteet kauniita ja niissä on käytetty jotain ekomateriaaleja. Mutta jos käyt shoppaamassa sieltä ja muista ketjuliikkeista myös kaikkea normikamaa ilman että kyseenalaistat merkkien toimintaa mitenkään niin se on ihan sama ostatko tämän malliston ekologisempia tuotteita vei et. Olet silloin juuri sitä massaa, joka ei tee asialle mitään. Tehkää minulle palvelus ja kyselkää niist tuotteista, tuotantoprosessista ja materiaaleista siellä myymälässä (kaikkien tuotteitten kohdalla) ja että mihin ne myymättömät menee. Minä ostan omat H&M CC-vaatteeni käytettyinä, sitten kun ne reilun vuoden päästä rantautuvat Fidan rekeille.

P.S. Jos joku H&M markkinointi-ihminen sattuu tämän jutun lukemaan, niin olkaa minuun ihmeessä yhteydessä. Tarvitsisin kipeästi lisää tietoa yrityksenne toimintatavoista ja tämän conscious-malliston tuotteista. Mallisto on todella kaunis, mutta kuten edeltä voi lukea, minulle jäi siitä valtavasti kysyttävää. Kirjoittaisin siitä ja H&M yrityksenä mielelläni positiivisemmansävyisen jutun, kunhan ensin varmistun faktoista.

Kuvat: H&M

h&m conscious collection 2014 1  h&m conscious collection 2014 3 h&m conscious collection 2014 4 h&m conscious collection 2014 5 h&m conscious collection 2014 6 h&m conscious collection 2014 7 h&m conscious collection 2014 8  h&m conscious collection 2014 10  h&m conscious collection 2014 12  h&m conscious collection 2014 14

Share


43 responses to “h&m conscious collection 2014”

  1. Jonna says:

    Loistavaa tekstiä jälleen! Lisätietoa ja avoimuutta tosiaan tarvittaisiin. Mistä sen tietää vaikka maapallon ydin alkaisi pikkuhiljaa koostumaan henkkamaukan rytkyistä… ;D Minulla on kyllä veikkaus mihin ne myymättömät vaatteet päätyvät. Luultavasti samaan paikkaan mihin moneen muunkin isomman halpisketjun.

    Nimim. Tälläkin hetkellä dyykatut muotivaatteet päällä.

    • outilespyy says:

      Ne päätyy tänne ellei firman sivuilla sanota muuta. “Kehitysapuna” Afrikkaan eli dumpataan tekstiilijäteongelma kehitysmaihin ja kutsutaan sitä “paikallisten auttamiseksi” jne jne.. Todellisuus on se, että lapset polttavat farkunsuikaleita tehdäkseen ruokaa. Polttopuuta ei ole. Tämä kuvasarja on ehkä groteskein näky pitkään aikaan mitä olen nähnyt. http://www.robinhammond.co.uk/the-dark-side-of-denim/

  2. Anniina says:

    Oon ihan samaa mieltä, että H&M:n Conscious Collection on enemmän markkinointiosaston promoa kuin oikeaa vastuullisuutta.

    Myymälässä kysymisen lisäksi kannattaa laittaa suoraan mailia H&M:lle ja kysyä asiaa (ei välttämättä vain odottaa, että joku sieltä lukee tän kirjoituksen). Jos tosi moni tän kirjoituksen lukija kyselee asiasta, jutulla voi oikeasti jopa olla vaikutusta!

    Mä kyselin tuosta mallistosta H&M:ltä muutama vuosi sitten ja kirjoitin siitä Vihreisiin Vaatteisiin:

    http://www.vihreatvaatteet.com/lisaa-tietoa-hmn-conscious-collectionista/

    • outilespyy says:

      Niinpä Anniina, just tää. Toivonkin kovasti, että mahdollisimman moni jakaa tämän postauksen ystävilleen.

  3. Liisa T. says:

    Kirjoituksesi herätti taas vihani esiin.

    Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon sitä, mikä merkitys olisi, jos ihmiset yksinkertaisesti ostaisivat vähemmän. Ja sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa.

    Eniten suututtaa se, että isot firmat luovat näitä jatkuvasti muuttuvia trendejä, joihin suurin osa ihmisistä lähtee mukaan. Jos et hommaa uusia vaatteita, olet jatkuvasti poissa muodista.

    Ihmisillä on jokin sisäinen pakko ostaa jatkuvasti uusia vaatteita. Mistä muualta se tulee kuin jättifirmojen propagandan seurauksena? Vaikka ihminen ei juoksisikaan muotivirtausten perässä ja olisi ns. kehittänyt oman tyylinsä, joku ihme vimma vaatteidenostamiselle vain on. Tiedostan tämän itseni kautta.

    Asioita pähkäiltyäni päätin itse alkaa jo useampi kuukausi sitten vaateostolakkoon. En osta mitään, en edes kirpparilta. Haluan opettaa itseni pois siitä, että koko ajan olisi muka uusiuduttava.

  4. outilespyy says:

    Onnistuin löytämään vain seuraavanlaisia mainintoja materiaaleista “organic silk” ja “organic leather”. Mitä ihmettä on ORGANIC leather? Jos sillä tarkoitetaan kasviparkittua nahkaa niin millä se on käsitelty? Kromilla parkitseminen vie suunnilleen yhden päivän, kasviparkitseminen 100 päivää. Vedenkulutuskin on tällöin oletettavasti aika eri sfääreissä. Onko raakanahka edelleenkin lihatuotannon sivutuote vai onko siinä käytetty eettistä nahkaa eli poroa? Nää on tärkeitä asioita selvittää ja siksi toivoisin, että vaatemerkit käyttäisivät materiaaleista ja tekniikoista niiden oikeita nimiä eivätkä vaan niputtaisi niitä sanojen ecological ja organic alle.. Jos H&M tekisi asiat niin kuin pitää, he olisivat merkinneet lookbookkiinsa jokaisen tuotteen kohdalle CO- ja makeanveden päästöjen säästöt ja käytetyt tekniikat ja materiaalit.

  5. outilespyy says:

    Mikseivät ne käyttäneet malliston pohjana esim. kierrätettyä nahkaa (omista vanhoista mallistoista) tai oman tuotannon leikkuujätettä? SE olisi ollut huomattavasti ekologisempaa kuin nuo “organic” pakkakamat. Luulisi että H&M kokoisesta talosta olisi löytynyt sitä tarpeeksi.

  6. outilespyy says:

    Löysin lehdistötiedotteen. Siellä lukee jopa kahden rivin verran malliston materiaaleista. “New introduced materials are organic leather, leather from cows bred for organic meat production in Swedish farms, and organic silk that is silk cultivated in organic mulberry trees.” Ok, eli nahka on siis luomukasvatettua ja lähituotettua (ainakin, jos tuotteen ostaja asuu skandeissa ja tuotteet on valmistettu täällä), mut mites se parkitseminen? Ei mainintaa.

  7. outilespyy says:

    Ja se organic silk. Löysin jutun jossa kerrotaan valmistusprosessista. Mutta en tiedä miten suurta osa tämäkin ekokuitu on mallistosta. Miten silkki on värjätty jne. Puhumattakaan siitä kuka tämän malliston on ommellut kasaan. http://www.thaisilkmagic.com/what-is-organic-silk/

  8. outilespyy says:

    Ja sit tää, että mainostetaan sitä, että tuotteissa on nyt vihdoinkin CleverCare-brändätyt ekologisemmat hoito-ohjeet. Miksei näitä ole labelöity ja merkitty KAIKKIIN M&H vaatteisiin? Jos on yhtään perehtynyt vaatteitten ekologisempaa huoltoon niin nämä CleverCare hoito-ohjeet ovat ihan peruskamaa. Me kerroimme ne jokaiselle asiakkaalle KASSALLA oston yhteydessä, kun olin itse vaatekaupassa töissä. Koulutin myös kaikki muut saman myymälän myyjät tekemään niin. H&M asiakkaan pitää mennä lukemaan ne heidän nettisivuiltaan. Miksei näitä kouluteta henkilökunnalle niin, että jokainen työntekijä olisi vaatehuollon ammattilainen. Ei se oikeasti ole mitää rakettitiedettä.

    http://www.hm.com/…/custom…/faq/quality-and-garment-care

    http://www.clevercare.info/en

    • outilespyy says:

      Ja miksei ekologisimmissa vaatteen hoito-ohjeissa ole mitään mainintaa PESUAINEISTA. Aika tärkeä pointti mielestäni, joka vaikuttaa todella suurella osaa vaatehuollon ympäristövaikutuksiin vedenkäytön ja energiankulutuksen lisäksi. Vaatehuollon ympäristövaikutukset (kuluttajan osuus) ovat about 30% koko tuotteen ympäristövaikutuksista kun katsotaan koko vaatteen elinkaarta eli ei tod ole ihan sama, miten ja millä ne pestään. Sitä suuremmalla syyllä en tajua miksei näitä ole merkitty kaikkiin tuotteisiin, sillä vaihtamalla pelkän pesuaineen ekologeen, kuluttaja tekee ison harppauksen kohti ekologisempaa muodin kulutusta.

  9. outilespyy says:

    Missä malliston tuotteet on valmistettu ja millaisella työvoimalla? Onko muut malliston materiaalit tuotettu miten? Mikä on niiden osuus mallistosta verrattuna luomunahkaan ja luomusilkkiin? Ymmärrän, että näitä tietoja ei ole nähtävissä normimallistojen yhteydessä, mutta olisivat nyt laittaneet ne edes tämän malliston kohdalla läpinäkyväksi. Noita tuotteita ei nimittäin ole niin paljoa.

  10. outilespyy says:

    Lähetin nyt tämän postauksen linkit sekä H&M Suomen asiakaspalvelulle ja postasin ne firman kansainvälisen face-sivuston kommenttilootaan. Toivottavasti joku sieltä vastaa. Kirjoitan erittäin mielelläni jutun, jossa otan takaisin kaiken sanomani ja pyydän julkisesti anteeksi H&M:ltä, jos ko. mallisto osoittautuukin briljantiksi jutuksi ja oletukseni vääriksi.

  11. Petra says:

    Ihanaa että sä tiedät, osaat ja otat selvää. Viherpesua on niin monenlaista, että asiaan vihkiytymättömän on todella vaikea tietää mikä on ekologista ja mikä ei.

    Ootko kirjoittanut muuten ebay-ostoksista koskaan? Tilailen sieltä aina välillä vaatteita, jotka on isojen ketjujen käytöstä poistettuja mallistoja yms. sekä joskus halpiskamaa suoraan aasiasta. Vanhojen mallistojen ostaminen tuntuu ainakin ensimiettimällä ekologiselta, mutta mietityttää, onko siinäkin jotain sudenkuoppia.

    • outilespyy says:

      Ekologiuuden kannalta uuden tavaran ostaminen on ihan sama, ostaako sen kaupan hyllyltä vai eBaystä. Itse ostan netin kautta vain käytettyä / second handiä / vintagea. Ja kaupoitämerkittyä “merkitöntä” kamaa en todellakaan osta, en netistä tai lomamatkoilta. Se on mitä todennäköisimmin teetetty halpistyövoimalla ja sen ekologisuudesta tai turvallisuudesta ei ole mitään takeita.

  12. Crystal says:

    Kiitos hyvästä postauksesta!

    En tiedä oletko lukenut tätä jo, mutta Pupulandia-blogin Jennillä on mahdollisuus kysyä 10 kysymystä Catarina Midbyltä, joka on H&M:n ympäristöystävällisten materiaalien sekä niiden tuotantoprosessien asiantuntija.

    http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/kysy-ekologisuudesta-hmn-kestavan-kehityksen-asiantuntijalta

    Odotan mielenkiinnolla miten Catarina aikoo vastata kysymyksiin.

  13. Saanasinikka says:

    Mulla on ollut saman tyyppisiä ongelmia, kun olen tehnyt kouluprojektia liittyen kyseiseen lafkaan. Tuntuu, että markkinointiporukka on tehnyt hyvää työtä kaiken epämieluisan tiedon siivoamiseksi netistä, sillä kuvittelisin, että näin suuresta yhtiöstä löytyisi ihan loputtomasti matskua internetin syövereistä. (siis muuta, kuin mitä he itse tiedottavat)

    Tästä syystä kiinnostaakin, että mistä olet repinyt tämän tiedon että myymättömistä vaatteista 40-50% katoaa? Oman huomioni mukaan tavaraa roikutetaan peränurkan alerekillä kunnes kesävaatteet eivät ole ajankohtaisia, sitten ne siirretään varastoon hengailemaan ja otetaan uudelleen sinne alenurkkaan kun lumet sulaa. Jossain vaiheessa lyödään “otakolmemaksakaks” -lappu päälle ja jengihän ostaa kun halvalla saa.

    Viherpesua, selvähän se. Kiitos napakasta kirjoituksestasi.

    • outilespyy says:

      Myymättömien tuotteitten määrä perustuu omaan kokemukseeni siitä miten seurasin sivusta vaateliikkeen läpimyyntiä kansainvälisellä merkillä lähes 13 vuotta, sekä tukkupuolella myynnissä, että heidän kivijalkaliikkeessään. Se käsittääkseni pätee myös moniin muihin merkkeihin, sillä keskustelimme siitä liikkeen omistajien ja ostajien kanssa. Maailmalla tuotetaan niin paljon enemmän vaatetta kuin mitä me koskaan voisimme kuluttaa/ostaa. Ellei merkki selkeästi raportoi tuottamiensa vs. myytyjen tuotteitten kappalemääriä avoimesti, en näkisi syytä olettaa mitään muuta kuin mitä oma kokemukseni alalla sanoo. Tämä siis koskee monia muitakin merkkejä kuin H&M:ää ja on mielestäni vakava puute vaatebisneksen kehityksessä.

  14. entinen työntekijä says:

    Hei Outi,

    Näin hieman aiheen vierestä:

    Entisenä hömppälän työntekijänä haluaisin kommentoida pohdintaasi myymättömistä aletuotteista. En tiedä, miten asia hoidetaan esim. verkkokaupan osalta mutta myymälöissä tuotteet oikeasti myydään, niitä ei jää yli. Alessa voi bongata usein edellistenkin sesonkien aletuotteita. Yli jääneet tuotteet otetaan aina esille seuraavan alen loppuvaiheessa, ja ennen pitkää jokainen tuote ostetaan pois. Tämä ei tietenkään ratkaise sitä ongelmaa, että kuluttajat ostavat tuotteita, joita eivät oikeasti tarvitse. Onhan se myytyjen tuotteiden määrä ihan käsittämätön. Myymälöissä mitään ei kuitenkaan heitetä pois, eihän se olisi yritystoiminnankaan kannalta järkevää. Mikäli jokin tietty tuote ei myy tietyssä myymälässä kovasta yrityksestä huolimatta, niitä saatetaan postittaa myymälöihin, joissa kyseiset tuotteet puolestaan liikkuvat.

    • outilespyy says:

      Mielenkiintoista. Eli onko tosiaan näin, ettei juuri mitään tuotteita kuljeteta enää myymälästä ulos alen jälkeen? Olen itsekin ollut vaatealalla ja voin sanoa kokemukseni perusteella, että 100% läpimyynti on yleisesti ottaen lähes mahdotonta. 50% läpimyynti katsotaan jo hyväksi myynniksi.

    • entinen työntekijä says:

      Lopullinen ulosmyynti ei ole läheskään 100%, sillä hävikki hennesillä on valtava. Sieltä varastetaan todella paljon. Mutta ei tuotteita pois heitetä.

      • outilespyy says:

        Se vaatteitten poisheitto- ja silpomisuutinen oli vuodelta 2010. Jos tätä ei tapahdu enää, niin minua kiinnostaakin nyt minne kaikki reklamaatiot, nettikaupan palautukset yms. tuotteet toimitetaan ja mitkä ovat ne tahot, jotka hoitavat näiden tuotteitten jälleenkäsittelyn.

  15. Suunnittelija says:

    Lisäksi jos katsoo malliston tuotteita, on aika moni niistä sen verran erikoisia ja juhlavia, että herää kysymys, kuinka monta kertaa niitä tulee käytettyä? Eli jos “ekologista” tuotetta käytetään vain muutamia kertoja ennen kuin heitetään menemään, kuinka paljon on vaikutusta valmistusmateriaalilla verrattuna siihen että materiaali olisi ns. ei-ekologinen mutta laadukas, ja tuote mallinsa puolesta sellainen, että sitä käyttää vaikka kerran viikossa kunnes se kuluu puhki? Kumpi on oikeasti ekologisempaa?

    • outilespyy says:

      Tuote on silloin mielestäni ekologinen jos se on SINULLE designiltaan pitkäikäinen ja kestää käyttöä. Eli nämäkin tuotteet ovat, jos tosiaan pystyt käyttämään sitä monta monta vuotta (eli ei tarvitse ostaa uutta kesä/juhlamekkoa joka kesä), ne voi stailata eri tavoilla ja ne kestävät ehjänä käytössä.

    • Kässäope says:

      Mulla olis yksi mahdollinen teoria tohon, miksi nämä kyseiset vaatteet on niin juhlavia ja poikkeavat suunnittelullaan yrityksen muiden mallistojen lookista. Kyse on juuri tästä imagon maksimaalisesta nostatuksesta. Blogit on täynnä malliston hypetystä ja mainontaa ja jokaisessa yritykseen liitetään sana kestävä, ekologinen yms. Tämä tietenkin nostattaa muuten kuraa myyvän yrityksen imagoa. Harmittaa sinänsä muotibloggaajien puolesta kun osallistuvat tähän mainontaan ehkä tiedostamattaankin.
      Tästä tuleekin mieleeni että olisi mahtavaa jos bloggaajalla olisi joku uutiskirje tai joku helppo tapa pysyä kärryillä siitä mitä muotibisneksessä oikeasti tapahtuu kaiken mainonnan takana. Näin bloggaajat ainakin tietäisivät mitä tekevät ja mitä pyörää pyörittävät ja voivat tehdä valinnan haluanko mainostaa tätä yritystä tai tukea tätä vaiko en.

      • outilespyy says:

        Hyvä pointti. Yritän kyllä puhua niin monen bloggaajan kanssa näistä aiheista (ei vain H&M kampanjan kohdalla vaan muittenkin brändien) jotta alan toimintatavat kulisseissa ja niiden motiivit tulisivat paremmin ilmi. Jos bloggaaja tekee ko. merkin kanssa jo muutenkin yhteistyötä ja saa siitä palkkiota niin tämähän on vain mallisto muitten joukossa. Mutta ehkäpä laitan silti viestiä vielä muutamille tuntemilleni bloggaajille, josko heitä kiinnostaisi käydä lukemassa tämä kirjoitus. Ainakin Pupulandian Jenni pyysi minua listaamaan hänelle “hyviä kysymyksiä” liittyen tähän aiheeseen, jotta hän voi välittää niitä eteenpäin H&M Ruotsin kestävän kehityksen päällikölle. Kysymyksiä oli kerätty kasaan myös Jennin oman blogin kautta.

  16. Suunnittelija says:

    Totta kai se on henkilökohtaista, mutta uskoisin että tuotakin näkökulmaa kannattaa miettiä vaatteita ostaessaan.
    Samaa juhlamekkoa tuskin voi käyttää ihan kymmeniä vuosia, siinä ehtii tyyli ja kokokin muuttua aika paljon. Ainakin oman kokemukseni mukaan.

  17. Jenni says:

    Outi! Musta tuntuu, että sulla voisi olla aika hyviä ja kiperiä kysymyksiä juuri H&M:n ekologisempien materiaalien asiantuntijalle. Muutkin kiinnostuneet hoi! Vielä tämän päivän ajan voi meikäläisen tontilla esittää kysymyksiä, joista parhaat ja kiinnostavimmat esitetään suoraan sinne H&M:n johtoportaaseen. :) Juttu löytyy täältä:
    http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/kysy-ekologisuudesta-hmn-kestavan-kehityksen-asiantuntijalta

  18. Mrs Vierailija says:

    Asiaa puhut, Outi. Samalta tuntuu minustakin.
    Mulla verenpaine nousi uutisesta, että H&M on valittu maailman eettisimmäksi yhtiöksi:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+se+on+tutkittu+hm+on+maailman+eettisin+yhtio/a2239682

    • outilespyy says:

      Niinpä.. Kuka tuota “tutkimuksen” tehnyttä instituuttia rahoittaa? Onko H&M maksanut sen tekemisestä heille? Ja miksei listalla ole ainuttakaan pienempää tai keskisuurta yritystä? Olen aiiika varma, että esim. Patagonia hakkaa Leviksen, H&M:n ja Gapin tässä skabassa..

  19. […] Jo ennen eilen julkaistua eettisyys-uutista olin alkanut kirjoittaa postausta liittyen kyseiseen vaatejättiin, minua nimittäin alkoi kiinnostaa se, miten vaateketjun ylijäämäkuteet kierrätetään/hävitetään. Tähän kysymykseen päädyin luettuani Outin tuoreen blogauksen H&M:n “eettisestä ja ekologisesta” Conscious Collectionist… […]

  20. Elisa says:

    Pari vuotta sitten sen tanskalaisen multihalpabrändin farkkuedustaja kertoi lafkan promoseminaarissa heidän “ekofarkku”-kampanjansa tiimoilta, että halpakaman tuotannossa ei ole todellista intressiä kestävään tuotantoon, koska se vaikuttaisi liikaa katteisiin. Nykyinen meininki vaan kannattaa liian hyvin + riittää kuluttajille. Kommentti oli harvinaisen suora.

    Tämä oli sinänsä aika masentava ajatus, ts parhaatkaan kuluttajan kyselyt / kriittiset jutut eivät tuon näkemyksen mukaan riitä muuttamaan yrityksen toimintaa, koska niiden painoarvo ei ole koskaan riittävä verrattuna ostaviin massoihin. Painostuksen pitäisi tulla korkeammalta.

    • outilespyy says:

      Ymmärrän hyvin pointin. Siksi onkin niin tärkeää että kuluttaja äänestää jaloissaan ja lompakollaan. Kyllä sitä ylituotantoa karsitaan ja toimintatapoja muutetaan, jos tuotteita jää myymättä.

  21. Vilma / VILMURI by Vilma W says:

    Pakko kommentoida omakohtaisesta kokemuksesta tuota “Mitä tapahtuu myymättömille vaatteille”-asiaa.
    Olen vuosia harrastanut dyykkausta. Vaatteisiin törmää aina silloin tällöin, esim. kauppakeskusten roskiksista olen tehnyt “löytöjä”. Useamman kun kerran olen törmännyt isomman alesesongin päättyessä vaateisiin, joissa on tuotelaput tms tallella, mutta ne on heitetty roskiin. Samaa vaatekappaletta on välillä ollut monessakin värissä… Välillä on ko. luomuksiin leikattu reikiä näkyvään kohtaan. Useamman eri ketjun vaatteisiin olen törmännyt.
    Mitenköhän näitä roskislöytöjä pitäisi sitten selittää? Viallisia kappaleita kaikki kenties?

    • outilespyy says:

      Näin vähän pelkäsinkin. Ne voivat tietty olla reklamaatioita tms. Kiinnostaisi tietää minkä merkin vaatteita löysit ja mistä kauppakeskuksesta?

  22. milla says:

    hienoa, että sinulla oli uskallusta kirjoittaa tämä teksti! Olen tähänastisessa elämässäni ostanut lähes kaiken juuri kyseisestä kaupasta, huolimatta kauheista jutuista joita olen lukenut. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin olen päässyt kaupasta eroon, olen ollu H&M-kuivilla jo ainakin puoli vuotta. Levitän sanaa. kiitos

    • outilespyy says:

      Jatkan keskustelua vielä H&M:n kanssa. Jos osoittatuu, että jutussani on ollut vääriä oletuksia tai jotain muita asiavirheitä niin korjaan ne uuteen postaukseen. Pääasia että keskustelu on nyt avattu.

  23. […] Outi Les Pyy kirjoittaa pitkästi ja kriittisesti H&M:n uudesta ekologisesta vaatekokoelmasta. Suosittelen kirjoitusta lämpimästi, mikäli olet sekä kiinnostunut ekoasioista että shoppailet H&M:stä. Outin analyysin jälkeen koko mallisto alkaa vaikuttaa enemmänkin tehokkaalta markkinoinnilta kuin todelliselta yritykseltä tehdä asioita ekologisesti. Aina voi tietenkin sanoa, että parempihan tämäkin on kuin ei mitään. Mutta H&M:n kokoisella yrityksellä olisi mahdollisuus tehdä normaalituotannossa asioita toisin, joiden vaikutus olisi paljon suurempi  ja merkittävämpi, kuin yksi “ekologinen” kokoelma vuodessa. […]

  24. Timppa says:

    Eli paskaa voi kirjoittaa negatiivisessa sävyssä ennen kuin tarkastaa faktat? Laadukasta tekstiä siis.

    • outilespyy says:

      “Paskaa”? Kritiikki on tervetullutta myös koskien minun kirjoituksiani, mutta jos kutsut niitä huonoiksi, vääriksi tai asiattomiksi niin kiinnostaisi tietää mikä niissä oli tarkalleenottaen väärin. Ja linkkejä saiteille, jossa asiat kerrotaan oikein. Esimerkiksi. Huutelu ilman korjauksia on aina kovin … ehem.. turhaa.

  25. Reetta V. says:

    Muakin kiinnostaisi tuo ekologinen nahka :’D

  26. […] olla huomioitu koko tuotannossa ja kulutusketjussa. H&M:llä ei tod ole. Ovat tehneet vain pari ekomallistoa, mukakierrätettyjä farkkuja, lisäävät luomupuuvillan määrää mallistossa ja keräävät […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *