koruvuokraamo

OutiLesPyy-koruvuokraamo-kansikuva

Joulun ajan juhlat eivät ole vielä täysin ohi ja Uusi Vuosikin on vielä tulossa. Puhumattakaan niistä, jotka ovat jo kovaa vauhtia suunnittelemassa ensi vuodelle omia häitään. Yksi ekologisemman muodin kuluttamisen tavoista on lainaaminen ja vuokraaminen, sillä kaikkea ei ole pakko omistaa. Voit soittaa frendille ja pyytää hänen juhlamekkoaan lainaksi, koska yhden illan juttuja varten ei ole ajallisesti tai taloudellisesti järkevää hankkia uutta. Eikä se ole ekologistakaan ellei ko. vaatetta hankita käytettynä kirpparilta tai osto-myynti-palstan kautta. Tietenkin vaatteenkin voi vuokrata, ja moni vihreä morsian tekeekin näin. Pukuvuokraamoilla on usein valikoimissaan hää- ja vanhojentanssipukujen lisäksi myös juhlapukuja.

Ensi kesän morsiammille vinkkinä, että jos meinaat itse ekologisuuden nimissä vuokrata tai ostaa mekkosi käytettynä niin salli se myös vieraillesi. Kutsussa on hyvä ilmaista, että morsiuspari on muutenkin ekologisten arvojen kannattaja ja merkitä juhlan pukukoodi esim. muotoon: “jotain käytettyä”. Näin vieraat tietävät, että on ihan ok tulla paikalle kirppikseltä hankitussa, lainatussa tai siinä samassa vaatteessa missä käytiin viime kesänäkin häissä, eikä uutta ole isäntäparin mielestä edes suositeltavaa hankkia.

OutiLesPyy-koruvuokraamo-lapponia-starwars

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä liikkeelle siitä vaatteesta. Kestävä ja klassinen tyyli ei itse asiassa muutu niin paljoa vuosien varrella, että aina pitäisi olla “uutta” kolttua päällä juhlissa. Jos sinulla on muutama tietty luottovaate, joita kierrätät eri juhlien välillä, voit panostaa ja varioida tyyliä asusteilla ja koruilla. Kauniista ja yksinkertaisen mallisesta kotelomekosta tai pikkumustasta saa muutamalla harkitulla asustevalinnalla erittäin laadukkaan näköisen kokonaisuuden vaikka itse vaate ei olisi mikään kallis.

Kengät kannattaa ensinnäkin valita huolella. Mukavuudenhaluisena kolmekymppisenä olen aina ollut mukavien kenkien kannalla, koska en halua että jalkani kipeytyvät illan aikana. Siksi en ymmärrä naisia, jotka hankkivat juhlaan kapea- tai liian korkeakorkoiset kengät. Varsinkaan, jos se ainoa syy hankinnalle on joku överi strassikoriste kannassa. Minulla ei ole mitään bling blingiä vastaan, mutta olen sen laadusta ja ulkonäöstä tarkka. Stailatessani mallinukkeja Fidallakin hylkään nukeilta aika monta korua ja kenkää sillä argumentilla, ettei “se näytä kalliilta tai laadukkaalta”. Pidän kengistä, jotka ovat nahkaa sisältä ja ulkoa, niissä jaksaa seisoa tuntikausia ja ne tuovat minuun pituutta about 8cm. Itse omistan vain kolmet juhlakengät, joissa olen nyt kävellyt kesät ja talvet viimeiset pari vuotta. Kaikki juhlat ja edustustilaisuudet. Minusta hyvä kenkä muokkautuu tyylillisesti bloggaajaillasta oopperaan.

Mutta mites korut? Rakastan isoja jä näyttäviä piissejä, kuten 70-luvun björnweckströmeitä ja penttisarpanevoja. Niissä on jotain voimallista ja klassisen kaunista. Arjessani ja työssäni en valitettavasti voi käyttää niin paljon koruja kuin mitä haluaisin. Yleensä minulla on korvikset mitkä eivät heilu ja kolme sormusta mihin ei jää helposti asioita kiinni. Olen aiemmin omistanut suht laajankin koruvalikoiman (kaikki kirppareilta hankittuna), mutta karsin varastoa kovalla kädellä viime vuonna kun tajusin, ettei minulla ole niille säilytystilaa. Osaa koruista pidin lipaston päällä vain siksi että ne olivat kauniita. En siis edes käyttänyt niitä. Korujen ja vaatteitten vuokraaminen ja lainaaminen auttaa hallitsemaan tätä tavaranpaljoutta. Käytät ja palautat. Korujen käyttökertojen määrän takia en ole itse ikinä investoinut laatukoruun. Tämä harmittaa, sillä haluaisin kantaa joskus muutakin kuin kirpparilta hankittua hömppälää ja zaraa. Joitakin koruja olen ostanut Etsystä käsityönä.

Törmäsin Koruvuokraamoon viime syksynä. Kaverin suositus facessa sai minut eksymään heidän sivuilleen pidemmäksi aikaa, kun selailin heidän valikoimaansa läpi. Siellä niitä björnweckströmeitä ja penttisarpanevoja oli. Monta. Kaulakoruina, rannekoruina, sormuksina ja korviksina. Koruvuokraamon valikoimassa on melkein 800 artikkelia ja suurimman osan vuokrahinta pyörii parin kympin kieppeillä. En siis näe mitään järkeä ostaa jotain höpö höpö bling blingiä kiinahalpiksena kun aidon saa vuokrattua näin edullisesti. Koruvuokraamo toimittaa kaikkialle Suomeen.

Jos saisin yhden parannusehdotuksen mainita yrittäjälle, niin suosittelisin ottamaan koruista kuvat myös mallinukella niin että niiden mittasuhteet tulevat paremmin esille. Se helpottaa nettikaupassa kun sovitusmahdollisuutta ei aina ole. Voin lainata teille sitä varten nukkea, jos tarvitsette.

 

Koruvuokraamon kotisivut ja facebook.

Kuvat: pinterest. Tämä ei ollut sponsoroitu postaus.

OutiLesPyy-koruvuokraamo-sarpaneva

OutiLesPyy-koruvuokraamo-lapponia

 

Share


One response to “koruvuokraamo”

  1. […] hanki itsellesi vain hyvin yksinkertaisia vaatteita (mustia), joita asustat sitten laadukkailla lainatuilla koruilla ja […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *