muotidokumentti

must-see-fashion-documentaries

Se on kuulkaa ensimmäinen sunnuntai kolmeen kuukauteen kun meikäminni saa lötköttää sängyssä vaikka koko päivän! Omg. Ei töitä, maileja, remonttia, tai mitään muutetavaa. Aikamoista luksusta. Tai siis päätin ottaa lomapäivän, koska kukaan ei kuole, jos en tänään vastaa puhelimeen tai lue mailejani. Ihan sama. Kaivoinkin eilen juhlapäivän kunniaksi esiin kaikki muotidokumentit mitä löysin Areenasta, Netflixistä, YouTubesta ja iTunesista ja aion katsoa ne tänään kaikki. Putkeen.

jean paul gaultier at work documentary

Jean-Paul Gaultier, intohimona vaatteet (Yle Areena)

Mä arvasin. Yksi varhaisimmista idoleistani, ranskalainen suunnittelijalegenda Jean Paul Gaultier aloitti uransa kustomoimalla vaatteita. Hän käytti uransa alkuaikoina 90-luvun alussa mitä vaan (kierrätys)materiaaleja käsiinsä sai ja teki niistä taidetta. Ei siksi että kierrätys oli jotenkin pop, vaan siksi, että se on järkevää. Olen seurannut JPG:n mallistoja 90-luvun puolesta välistä lähtien ja vituttaa vieläkin että missasin Tukholmassa vuosi sitten olleen näyttelyn. Dokumetissa hän luo uudelleen 12 asukokonaisuutta eli 30-vuotisen uransa varrelta ja kertoo niiden taustoista. Must watch tuunaajille. Gaultier on opettanut minulle ainakin sen, että urasi on juuri sellainen kuin mitä siitä teet. Hänelle huumori ja työn hauskuus on tärkeä osa muotia. Ja se näkyy. JPG:lla on hauskaa töissä ja veikkaan että se on se salaisuus miksi hän on alansa huippuja edelleen.

McQueen and I (YouTube)

Kuin taiteessa yleensä, on hyvä tuntea taiteijan tarina, taustat ja vaikuttajat. Alexander McQueen oli aikansa nero ja en tiedä vaatetusalan ammattilaista, joka ei olisi hänesta inspiroitunut. Mutta nerous kulkee käsikädessä hulluuden kanssa. Dokumentti valottaa McQueenin uran vaiheita, mallistojen taustoja  ja yksityissuhteita enemmän kuin vaatteiden yksityiskohtia.

alexander-mcqueen-dead-650x653

Tinkimättömät Tyylitaiturit (Yle Areena), Fabulous Fashionistas.

Tyylitaju ei ole iästä kiinni. Dokumentti esittelee kuusi noin 80-vuotiasta naista, joita yhdistää rakkaus muotiin ja vaatteisiin. Heille tärkeintä pukeutumisessa on omintakeinen ja erottuva tyyli sekä oikea asenne. Suosittelen myös tutustumaan Advanced Style -blogiin, joka esitelee superstaileja eläkeläisiä. Kun minusta tulee 70-vuotias, haluan olla juuri tuollainen mummeli. Advanced Stylen naisista on myös tehty upea dokumentti, jonka voi vuokrata Brittien iTunesista. Netflixistä löytyy myös oma dokumenttinsa Iris Apfelille, joka on mielestäni muodin yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Yksinkertaisesti nimellä Iris.

fabulous-fashionistas-documentary

advanced style documentary

Dior and I (iTunes)

Dior and I -dokumentti seuraa yhden Diorin muotitalon malliston valmistumista, kun talon uusi pääsuunnittelija Raf Simons pääsee puikkoihin. Dokumenttia on kehuttu hyvin realistiseksi kuvaukseksi siitä miten muotitalo toimii ja miten mallisto valmistuu. Se kertoo jännityksestä, kokeilemisesta, taidosta ja ennen kaikkea intohimosta.

dior and I documentary

Louboutin, kenkien kuningas (Yle Areena)

Christian Louboutinin punapohjaisia korkokenkiä himoitsevat naiset ympäri maailman. Kenkien valmistaminen vaatii tarkkaa käsityötä, ja pedantti suunnittelija haluaa itse seurata jokaista vaihetta. En ole itse ollut ikinä mikään kenkäfanaatikko, mutta minua kiinnostavat ne muotoilun ja funktion puolesta. Louboutin on ainakin brändäämisen mestari.

Jos jäit kaipaamaan vielä lisää dokumentteja, katso Telegraphin listaus läpi.

Christian holding Love shoes - Princess Diana

Share


One response to “muotidokumentti”

  1. Roosa Blom says:

    Vinkkaan myös tähän Netflixissä olevasta dokumentista nimeltä “The true cost”. Kertoo halpavaatteiden tuotannosta. Dokkarissa keskitytään myös ompelijoiden huonojen työolojen lisäksi myös mm. puuvillaviljeliöihin ja ympäristösaasteisiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *