Tekstiilijätteen ongelma

päivän-hyvä-kysymys

Käytän sunnuntaiaamuni usein lueskellen uusia ja vanhoja tutkimuksia tekstiilien kierrätyksestä ja ekomuodista. Ne ovat minun hesarini. Ala kehittyy ja muuttuu koko ajan, joten on pidettävä itsensä mukana. Haluan saada alasta myös mahdollisimman laajan kuvan, jotta osaan kommentoida sitä monipuolisesti ja ohjata sen avulla tekemistäni. Suomessa on tutkittu viime vuosina usean tutkijan toimisesta tekstiilijätteen kierrätyksen tehostamista ja mahdollisuuksia. Jos aihe kiinnostaa (huom. kierrätysyrittäjät ja vaatealan opiskelijat!! Teitä pitäisi kiinnostaa), suosittelen lukaisemaan niitä muutaman läpi. Olen koonnut alle listaa mistä kannattaa aloittaa.

Koska olen tällainen ekomuodin toisinajattelija, väittäisin, että nämä tutkimukset, ainakin osa niistä esittävät vääriä kysymyksiä. Minua kiinnostaa onko kukaan tutkinut materiaalipankki-hankkeiden yms. sijaan (jotka siis keskittyvät jo syntyneen tekstiilijätteen keräämiseen, lajitteluun ja uudelleenohjaukseen) sitä, miten Suomessa toimivat tekstiilialan yritykset ovat alkaneet ehkäistä tekstiilijätteen syntymistä? Tuovatko ne maahan vähemmän ja valmistavat pidempään kulutuksessa kestäviä tuotteita (käyttöaika pitenee)? Onko heillä kehitteillä tehtaansisäisiä prosesseja, joilla esim. leikkuujäte saadaan uudelleen käyttöön oman tuotannon sisällä (Marimekko, Nanso jne.). Jos olette jossain tällaiseen tutkimuksen törmänneet niin let me know.

jätehierarkia

Vuonna 2016 voimaan tulevan jätelain mukaan jätehierarkian 1. ja tärkein kohta on EHKÄISTÄ jätteen syntyä. Kiinnostaisi miten kotimaiset tekstiilijätettä tuottavat yritykset ja kaupat meinaavat ratkaista ja toteuttaa tätä kohtaa käytännössä ja kuinka suuri vaikutus sillä on heidän jätteenkäsittelyyn. Monta kiloa tekstiilijätettä on yrityksessä saatu ehkäistyä vuodessa? Ja millainen euromääräinen vaikutus tällä on ollut heidän jätemaksuihinsa (jee, säästöjä)? Teoriassa tämänhän pitäisi olla jotenkin julkisesti raportoitava asia sillä eikö uusi laki tulee edellyttämään jätemäärän seuraamista ja valvontaa. Muutenhan lailla ei ole kuin idealistinen merkitys. Tietääkseni mikään firma ei ole raportoinut tämäntyyppisestä asiasta kovin tarkasti tai jos on niin kovin pintapuolisesti. Valaiskaa minua ihmeessä, jos olen väärässä. Kuluttajan toiminta on teollisuuden ja kauppojen jätteen rinnalla pienempää ja suhteessa helpompi ratkaista ja siksi näen em. kiinnostavampana ja akuutimpana ongelmana. Kuluttajan toimintaan voi vaikuttaa esim. tietottamisen parantamisella ja kampanjoinnilla (tekstiilejä keräävät yritykset, esim. Fida ja UFF), mutta miten vaikuttaa vaatefirmojen yritysjohtajiin ja tekstiiliyrityksien muihin vastuuhenkilöihin?

Se syy miksi minua kiinnostavat nämä kysymykset, on yksinkertaisesti se, että tekstiilit ovat erittäin hankala kierrätettävä. Maassamme syntyy tekstiilijätettä about saman verran kuin metalli- ja puujätettä, mutta on niihin verrattuna huomattavasti moninaisempaa. Vaatteet sisältävät eri materiaaleja, kuituja on sekoiteltu ja seassa on lisäksi napit, vetoketjut ja muut härpättimet. Tekstiilien lajitteluun ei ole myöskään olemassa mitään robottia vaan se tehdään aina käsin ihmisen toimesta (jee työpaikkoja!). On siis erittäin tärkeää, että jätteen syntymistä saataisiin hillittyä, koska niiden kierrätykseen liittyvien ongelmien ratkaiseminen vie enemmän aikaa.

Minua kiinnostaa, kuinka paljon tekstiilijätteestään yritys on onnistunut kierrättämään esimerkiksi uusiotuotteitten muodossa? Lahjoittaako yritys tekstiilijätettä johonkin kohteeseen, esim. materiaalipankkeihin tai muille keräysorganisaatioille? Kenelle ja kuinka paljon? Mihin ne menevät sieltä? Mikä osa yrityksen valmistavista ja maahantuoduista tekstiileistä on päätynyt energiajätteeksi? Tämä kertoisi esimerkiksi sen, että vaikka H&M ylpeilee sillä, että heiltä ei jää poisheitettävää varastoa ollenkaan, se kertoisi sen kuinka paljon myydyistä tuotteista kestää kierrossa/käytössä ja mikä osa on yhden kuluttajan jäljiltä roskiskamaa.

Mitäs sitten kun jäte on syntynyt? Suomessa kierrätettiin vuonna 2012 vain noin 21 % poistotekstiilimassastamme. Euroopan tasolla vaatteiden keskiarvoinen kierrättämisaste on noin 30 % eli voisimme olla asiassa paljon tehokkaampia vaikka miellämmekin itsemme ekologiseksi kirpputorikansaksi. Polttoon tai kaatopaikoille päätyy siis melkein 80 % tekstiilijätteestä, mikä on mielestäni aivan liikaa. Kuluttaja siirtää vastuuta herkästi valmistajien ja vaatefirmojen puolelle, mutta unohtaa, että tällähetkellä, kun tuotteen on ostanut, vastuu siirtyy kuluttajalle ja hän joutuu yksin ratkaisemaan niiden loppusijoituksen. Yrityksillä ei ole tarjota tähän mitään hienoja ratkaisuja, sillä nykyinen laki ei velvoiteta tekemään niin. Yritystä siis vain kiinnostaa ettei sille jää tuotteita varastoon (kaikki myydään), jotta kierrätysongelma ei koske heitä. Uuden jätelain mukana tuottajavastuu koskee myös tekstiilejä. Se vaatii, että on tuotteen valmistaja ja maahantuoja järjestävät omalla kustannuksellaan tuotteelle asiallisen jätehuollon sen poistuessa käytöstä. Määräys on jätelain 46 § kirjattu pakollinen velvollisuus. Tuottajavastuu koskee tällä hetkellä paristoja, akkuja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, autoja, autojen ja muiden ajoneuvojen renkaita, paperia ja pakkauksia. Esimerkiksi Ranskassa on käytössä uusiin vaatteisiin ja kenkiin kohdistuva vero. Verolla tuetaan tekstiilienkierrätystä, muun muassa lajittelusta koituvia kustannuksia. Tällä hetkellä Suomessa tekstiileihin ei sovelleta tuottajavastuuta. (Piritta Hakola, 2013)

valkoinen-takki-kysymys

Uuden jätelain olisi minusta ehdottomasti velvoitettava yritykset myös lain nojalla kertomaan asiakkailleen siitä, mitä vatteille kuuluu tehdä sen jälkeen, kun niitä ei enää käytä. Lain pitäisi myös määritellä mitä myymättömille ja uusille tuotteille saa tehdä. Saako firma tuhota energianpolttolaitokseen rekallisen käyttämätöntä vaatetta, koska se ei ole myynyt eikä sitä voi lahjoittaa vaatekeräykseen, koska firman imago kärsii? Tai saako uusia ja virheettömiä vaatteita tuhota vaatekaupan takahuoneessa saksimalla ettei kukaan enää halua niitä, jos ne laitetaan taloyhtiön roskikseen ja joku löytää ne sieltä? Yritys saa tottakai päättää mitä tekee omistamillaan tuotteilla, mutta jotenkin lain pitäisi ohjata sen suuntaa. Jos uusi laki velvoittaa heitä toimimaan vastuullisemmin ja ekologisemmin, miten yritys viestii tämän kuluttajalle? Näkisin, että tässä olisi monelle firmalle ainakin markkinoillillisesti hyödyllistä kulmaa.

Jätemääristä ja niiden loppusijoituksesta raportointi voi olla hyvin vaikeaa yrityksille. Miten firma, joka tuo tonneittain vaatetta maahan vuodessa, pystyy seuraamaan sitä mitä heidän kuluttajansa tekevät tuotteilla sen jälkeen kun eivät enää käytä niitä? Sanoisinkin, että valtio voi edesauttaa tätä seuraamista ja keräilyä asettamalla vaatteille kierrätyskannusteen, joka toimisi pullopantin lailla. Kuluttaja maksaisi jokaisesta ostamastaan vaatteesta jätepantin. Asiakkaalla olisi oikeus palauttaa vaate käyttönsä jälkeen mihin tahansa vaatemyymälään (vrt.ruokakauppa) tai kierrätyspisteelle ja saada pantti takaisin. Vaatteita voisi jopa hinnoitella eri tavoin sen mukaan miten ongelmallisia ne on kierrättää. Mitä hankalampi kierrätettävä tai isompi tuote, sen kalliimpi sen pantti olisi. Jos tuotteisiin asetettaisiin skannattava siru niin niiden seuraaminen olisi helppoa. Foliohatut eivät kyllä varmasti ole näistä siruista kovin innoissaan, sillä niillähän pystytään teoriassa sitten seuraamaan missä liikut yms. isovelityyppistä toimintaa. Yksi tapa voisi olla myös alv-helpotukset. Jos yritys valmistaa ekologisia tuotteita, ko. tuotteen arvonlisävero olisi alempi kuin normituotteita valmistavan firman. Asiassa on siis paljon mielenkiintoisia kulmia ja sen ratkaisu ei varmasti tule olemaan yksinkertainen.

Tekstin alussa mainitsemani materiaalipankkihankkeet ja tekstiilien kerääminen, lajittelu ja kierrätettyjä materiaaleja käyttävien yritysten verkostoittaminen on tottakai tärkeää. Suomessa toimii jo paljon kierrätystuotteita valmistavia yrityksiä, jotka kamppailevat kannattavuuden rajamailla, sillä heidän on todella vaikeaa löytää tuotteilleen tarpeeksi paljon, tasalaatuista ja edullista tekstiilimateriaalia. Suurin osa kierrätysmateriaaleja käyttävistä yrityksistä onkin keskittynyt teollisuuden ylijäämään tai kierrätys- ja ekokuidusta valmistettuun metrikankaaseen sen sijaan että käyttäisi post-consumer jätettä eli käytettyjä vaatteita. Tämä jättää haluattujen materiaalien ulkopuolelle aikamoisen vuoren tekstiilejä. Tilanne paranee heti, kun käytettyjen vaatteitten keräys ja jälleenmyynti saadaan tehokkaammaksi ja varsinkin kun myös isot yritykset (tavaratalot, kauppaketjut, isot yritykset) tajuavat kierrättää kampanjapaitansa ja muut ylijäämätekstiilinsä näiden kanavien kautta, sillä niiden volyymi tasalaatuisempi ja isompi kuin kuluttajilta tulevissa tekstiileissä.

musta-huntu-kysymys

Viimeinen kohta “oikeitten tutkimuskysymysten listalla” on kierrätysalan osaajien koulutus maassamme. Suomalainen tekstiilituotannon, -suunnittelun ja -insinöörien koulutus on keskittynyt vain uuden materiaalin ja pakkatavaran käsittelyyn. Mikään ammatti- tai korkeakoulu ei tuota kierrätysmateriaaleihin ja erityisesti post-consumer jätteeseen erikoistuneita tai siitä tuotteita suunnittelevia alan ammattilaisia. Tilanne on mielestäni aika absurdi, sillä miten voimme ratkaista tekstiilijätteen keräysongelman, jos emme kouluta hyvää vauhtia uutta, nuorta porukkaa työskentelemään sen parissa ja jatkokehittelemään siitä uusia tuotteita. Ongelmaa siis tällä hetkellä ratkaisee vain joukko vanhan koulukunnan ympäristöihmisiä ja muutama kierrätyksestä kiinnostunut vaatesuunnittelija. Tämä on mielestäni johtanut siihen, että erilaisiin tekstiilikierrätyshankkeisiin on syydetty satoja tonneja rahaa viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kaikki tehdyt tutkimukset kartoittavat vain alan haasteita ja listaavat ongelmia. Kukaan ei tunnu miettivän tai ole ratkaisemassa sitä, miten niistä kerätyistä tekstiilimassoista saadaan suunniteltua ja tuotettua uusia, kauniita ja käytännöllisiä designtuotteita. Eihän keräilyä ole järkeä tehdä ellemme tiedä mitä vaatejätteestä kannattaisi valmistaa? En haluaisi nähdä enää ainuttakaan patalappuja tai pussukoita valmistavia työttömien työpajoja. Eikä se pelkästään, vaan mitäs sitten kun keksitään joku toimiva tekstiilikeräysratkaisu? Aletaanko vasta sitten kouluttamaan jengiä sen hoitamiseen ja sen parissa työskentelyyn? Miksei sitä tehdä jo nyt? Voisin kuvitella, että koulutusohjelmien suuntaaminen kierrätyksen pariin edesauttaisi myös opiskelijoitten työllistymistä, sillä mikäpä tekstiilialan yritys ei haluaisi palkata kierrätysinsinööriä tai kestävän kehityksen tuotannonsuunnittelijaa tai uusiosuunnittelijaa riveihinsä?  Miten esimerkiksi H&M kaltainen vaatejätti saa muuten muunnettua tuotantonsa ja tuotesuunnittelunsa suuntaa merkittävästi ekologisemmaksi, jos kaikki yrityksen palveluksessa olevat avainhenkilöt on koulutettu perinteiseen tekstiilin käsittelyyn ja vaatetuotantoon? Suomessa on tällä hetkellä vain kourallinen post-consumer jätteeseen erikoistuneita muotisuunnittelijoita/tekijöitä ja hekin melkein kaikki ovat itseoppineita alan ammattilaisia. Minä olen yksi heistä ja kutsun itseäni trashionistaksi. Annoin itselleni tämän tittelin ihan itse ilman mitään alan koulutusta, koska voin. Tällä hetkellähän kriteeristöä 100% kierrätyssuunnittelijan tai kierrätysammattilaisen titteliksi ei ole olemassa. Olisi ihanaa, jos meitä olisi vuonna 2016 enemmän kuin nyt, kun uusi jätelaki tulee voimaan, jotta voisimme osaltamme edesauttaa uuden jätelain toteutusta käytännössä.

 

Loppuun hieman kuivakkaa, mutta erinomaista luettavaa (sisältävät vain vähän kuvia):

Poistotekstiilimassojen hyödyntämistapojen edistäminen jätehierarkian mukaisesti, Helena Hinkkala 2011
HUKKAMATERIAALIEN KIERRÄTYKSEN KEHITTÄMINEN TEKSTIILIALAN YRITYKSESSÄ, Katri Koskivuo 2012
TEKSTIILIKIERRÄTYS SUOMESSA – Yritysten asenteet ja teot tekstiilikierrätyksessa, Piritta Hakola 2013 (suosikkini!!)
Tekstiilijätteen kierrätyksen mahdollisuudet ja esteet (TEXJÄTE), Helena Dahlbo 2013
Tekstiilijätteen kierrätykselle etsitään mahdollisuuksia, Ympäristö ja Terveys-lehti 7:2013, syke.fi.
Suomalainen Ecodesign-ala ja sen kehittämismahdollisuudet, Jenni Räsänen ja Pia Ranna 2012.

Suosittelen myös aiemmin kirjoittamiani postauksia Pure Waste 100% kierrätysdenimistä ja Aalto-yliopistossa kehitteillä olevasta ekokuidusta nimeltä ioncell-f.

tiiliseinä-kysymys

Kuvat: tumblr

Share


11 responses to “Tekstiilijätteen ongelma”

  1. outilespyy says:

    Ystäväni kommentoi facen puolella, että kyllä alan koulutusohjelmia löytyy Suomesta. Ainakin Aalto-yliopistolla (ent. TKK) sekä materiaalitekniikan puolella että ympäristötekniikan puolella. Oletettavasti myös ainakin TTY ja OTY.

    Vastaan tähän, että yksi linja, joka on kouluttaa yleisesti ympäristöasioihin keskittyneitä insinöörejä, mutta ei kierrätysmateriaaleihin tai post-consumer jätteeseen, ei riitä. Painotus on eri. Sitä paitsi, kuinka monta opiskelijaa sieltä valmistuu vuodessa vrt. normaali muotipuoli? Onko siellä materiaalitekniikan tai ympäristötekniikan puolella mahdollista erikoistua nimenomaan tekstiileihin? Se, että Otaniemessä opiskelijat tutkivat selluloosapohjaisia kuituja ja sen uusia kehitysmahdollisuuksia, on helvetin hyvä homma (keissiesimerkkinä ioncell-f), mutta se ei ole kierrätysmateriaali. Se on ekologisempi muuntokuitu, mutta silti uusi materiaali (pakkakamaa). Kylläkin näen vastaavat selluloosakuidut mahdollisena maamme selluteollisuuden peleastajana ja uutena vientiartikkelina. Mutta koska tutkimustyö on vielä todella alussa, tarvitaan jengiä myös kierrätystekstiilien pariin. Ja tarvitaanhan niitä joka tapauksessa. Kun ekokuiduista tehdyt vaatteet päätyy keräykseen, niin mitä niillä tehdään jos ei ole post-consumer tekstiilijätteeseen erikoistunutta jengiä niitä työstämässä?

  2. Hyvä, että nostat tämän asian esille. Tuli mieleen, että voithan lähestyä sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja, joissa järjestetään ympäristötekniikan koulutusta ja kysyä – ammattikorkeakoulussa etenkin – koulutus- ja kehittämispäälliköltä tai ympäristöalan yliopettajalta, onko heidän opetussuunnitelmassaan otettu huomioon tämä tekstiilijäteasia tai onko jotain TKI-projektia yrityksen kanssa tästä. Voit myös ehdottaa opinnäytetyön aihetta, mutta yleensä ne etenkin insinööripuolella ovat yrityslähtöisiä ja opiskelija on yleensä yrityksessä töissä ja tekee työnsä sinne.

  3. Katja says:

    Aiheellista pohdintaa! Pullo- ja tölkkikeräystä vastaava panttisysteemi vähentäisi kaatopaikoille joutuvaa tekstiilijätettä, mutta sekään ei ratkaisi ongelman perimmäistä syytä eli tekstiilien ylituotantoa. Systeemi voisi kääntyä myös itseään vastaan, koska se kannustaisi tyhjentämään vaatekaappia entistä ahkerammin ja hankkimaan uutta tilalle. Ekologisia tekstiilejä tuottavien firmojen verohelpotuksetkin kuulostavat hyvältä, mutta miten kriteerit määriteltäisiin? Kun tätä alkaa miettiä, huomaa että asia ei ole ihan yksiselitteinen. Pohjimmiltaan lähes kaikki tekstiili- ja vaatetusalan ekologiset ongelmat johtuvat nykyisestä kulutuskulttuurista, jonka myötä maapallo uhkaa hukkua lumppuun. Tämä kehitys pitäisi tavalla tai toisella saada pysäytettyä!

    • outilespyy says:

      No juurikin tämä. Myös omien pohdintojeni tuloksena jätteen ehkäisy on paras keino, sillä sen kierrätys on hankalaa ja monipiippuinen asia. Kuluttaja ei voi tällä hetkellä oikein muuta kuin äänestää lompakollaan ja muuttaa kulutustottumuksiaan. Yritykset, maahantuojat, kauppojen sisäänostajat ja vaatevalmistajat pystyisivät puolestaan tekemään niitä suuria päätöksiä, mutta miten niitä tehdään kun kaikki alan ammattilaiset on koulutettu vanhan kaavan mukaan?? Tämän takia koen ekologisen muodin osana vaatetusalan koulutusta niin tärkeäksi. Mieluummin sen kaikki sen kautta niin opiskelijalla on varaa valita. Ekomuotiin erikoistunut voi nimittäin aina mennä töihin tavalliseen vaatefirmaan, mutta päinvastoin on huonompi reitti. Jos olisin nyt itse lukiossa, niin kyllä mua ainakin kiinnostaisi kierrätykseen erikoistunut muoti. Jätteen myynti ja siitä kehitettävät tuotteet on tulevaisuuden ala, koska normimateriaalit (puuvilla, villa, polyester) kallistuvat koko ajan eikä niitä enää riitä 30 vuoden päähän. Tai se tuntuu vähän lyhytnäköiseltä satsata kuolevaan bisnekseen. Kelaan vaan näin, että jos meinaan olla muotialalla töissä vielä 30 vuoden päästä niin kierrätysmatskuilla sen voi vielä silloinkin tehdä (eli sitä kandee opiskella), mutta perinteisillä ei. Olenko ihan väärässä?

  4. Blunette says:

    Voisin tuohon koulutusjuttuun sanoa hieman omakohtaista kokemusta. Olen itse juuri nyt käsi- ja taideteollisessa opistossa (amis), ja opetus menee juuri niinkuin sanot; vanhojen oppien mukaan ja kaikki ostetaan uutena.
    Itse olen jonkin verran saanut ujutettua kierrätysmateriaaleja omiin töihini, mutta suurimmassa osassa olen joutunut itse keksimään keinot miten kaikki toimii. Opettajat eivät välillä tunnu osaavan ajatella kangasta muuna kuin suoraan pakalta tai rullalta otettuna. Viimeksi suurta ihmetystä (mutta onneksi myös ihastusta) herätti leikkomani nahkatakki joka muuntautui tukevaksi korsetiksi.
    Onneksi kuitenkin koulumme on suht pieni, joten siellä kuitenkin yritetään jättää mahdollisimman vähän hukkapaloja säästösyistä. Jos tilkkuja/paloja jää, niitä saa ja tuleekin käyttää. Onhan se edes jotain.
    Hyppisin itse riemusta jos suomessa olisi tuollainen koulutus jossa opetettaisiin kierrättämään ja luomaan uutta vanhasta. Hakisin vaikka heti.
    Toivottavasti tämä olisi tulevaisuudessa totta!

  5. Katja says:

    Mielestäni tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksessa tulisi antaa ylipäätään enemmän materiaalitietoutta. Käyttötekstiilien suunnittelun lähtökohtana pitäisi aina olla korkealaatuiset ja tarkoituksenmukaiset raaka-aineet, jotka itsessään pidentäisivät tuotteen elinkaarta. Kierrätystekstiileillä on oma sijansa etenkin uniikki- ja piensarjatuotannossa, mutta käytännössä teollisuudessa tullaan varmasti aina tarvitsemaan myös metrikankaita. Onneksi tällä hetkellä kehitellään menetelmiä esimerkiksi ympäristöä kuormittavan puuvillan korvaamiseksi muilla kuiduilla.

  6. Jenni says:

    Todella pisti miettimään.. Opiskelen ammattikoulussa rooli- ja teatteripuvustusta. Koulutuskeskuksessani tehdään/muokataan paljon teatteriprojektien vaatteita kirpputoreilta ostetuista vaatteista ja kankaista, mikä on mielestäni älyttömän hyvä juttu ja saa olon hyväksi. Ellei löydy kirpputorilta tai koulun varastosta sopivaa, vasta sitten ostetaan kangas uutena. Tällainen käytäntö saisi levitä laajemmalle. Kyllä, materiaalitietoutta saisi vaatealalla olla hirveän paljon enemmän ja kierrätyksen kuulua koulutukseen osana jokapäiväistä opetusta, se on totta. Mutta mikäli itseoppiminen (kuten mainitsit) on tällä hetkellä yksi ainoista vaihtoehdoista, ainakin itse olen siihen valmis. Kun tällainen itseoppineiden joukko kasvaa (ja kasvaa ja kasvaa…) ehkä tulevaisuudessa tilanne on erilainen – vaatealalla kierrätyksestä tulee yhä vain tärkeämpää. Toisin sanoen, mehän olemme jo viemässä asiaa läpi. ‘Maailma’ ei vaan osaa vielä suhtautua siihen tarpeeksi nopeasti.

  7. Tiina says:

    Asiaa Outi!
    Olin kesäkuussa 2013 eräässä Suomen tulevaisuuden koulutustarpeita käsittelevässä ideointitilaisuudessa kuuntelemassa eri asiantuntijoiden mielipiteitä ja fasilitoimassa pöytäkeskusteluja. Yhtenä puheenvuoron pitäjänä oli Finatexiltä muistaakseni toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen tai elinkeinopolitiikka- ja ympäristövastuuasioita hoitava Marjo Blomberg. Muistan että puhuja painotti nimenomaan Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n huolta lumppujätevuorien kasvusta. Puhujan mukaan he ovat pohtineet viime vuosina isosti nimenomaan jätteen määrän ehkäisemisen keinoja ja koko alan palveluketjun pohdintaa eli kuinka tulevaisuuden kuluttajalle saataisiin juuri heidän kaipaamiaan tuotteita ekologisemmin. Muistan hänen heittäneen villin idean palvelusta, jossa tulevaisuudessa jokaiselle valmistettavalle ja maailmojen ääriin rahdattavalle vaatteelle olisi jo valmiiksi ostaja, eli turhaa tavaraa ei edes valmistettaisi saati kuljetettaisi lainkaan. Sen sijaan hänen puheensa mukaan Suomessa kannattaa keskittyä vain tuotekehitykseen (kuten Pure Waste, Reima, jne), suunnitteluun, innovointiin ja jälleenmyyntiin. Eli ketjun tuottoisimpiin osioihin. Tarkoittaen siis sitä että tuotanto keskittyy heidän tulevaisuuden skenaarioissaan edelleen halpatuotantomaihin.
    Jos et ole ollut jo heihin yhteydessä, suosittelen ehdottomasti. Mielestäni heidän huolensa oli aito ja uskoisin sinulla olevan heille paljon annettavaa.
    Kiitos mainioista kannanotoistasi!

    • outilespyy says:

      Näitä Materiaalipankki-hankkeita on jo käynnissä useita. “Idea on yksinkertainen”, mutta sen toteutus käytännössä vaatii vielä paljon työtä. En tiedä missä mättää sillä niihin on usealta taholta syydetty jopa satoja tonneja hankerahaa viime vuosien aikana. Joko käyttöliittymä ei toimi (ei ole käyttäjäystävällinen), ostaja/myyjä ei löydä palvelua, tuote (ne lumput) ovat liian kalliita jne jne. Olen seurannut näitä koko niiden kehittymisen ajan ja pidän ideaa edelleen toimivana, mutta oikeita tekijöitä tälle hankkeelle ei ole vielä löytynyt. Lähden välittömästi kehittämään palvelua ko. tyyppien kanssa kun joku vaan soittaa minulle ja pyytää mukaan.

  8. Tiina says:

    Ainiin, vielä lohdutuksen sana. 90-luvun lopulla vastavalmistuneena soveltavan kemian ja ympäristöjohtamisen maisterina näin asiat hieman toisin aloittaessani ensimmäisen pestini eräässä maamme suurimmassa paperi- ja kartonkitehtaassa. Metsäteollisuuden tilanne oli ympäristönäkökulmasta lohduton, viherpesu vaikutti olevan päivän sana. Ja kuinka kävi? Ne jotka ovat jäljellä yrittävät sinnitellä ja se ainoa paremmin menestyvä (UPM) on ottanut onkeensa ja pärjää nimenomaan panostamalla ympäristöasioihin ja uusien tuotteiden innovointiin.

    Näen tekstiiliteollisuuden nykytilanteessa samaa. Tilanne tulee muuttumaan, mutta se vie aikaa. Uskon että 10-20v päästä olemme jo pitkällä. Tästä on hyvänä pioneeriesimerkkinä jo Pure Waste.
    Ihmisten intoa kuluttaa on jo hieman hankalampi muuttaa. Vertaan jälleen shoppailuvimmaisten ihmisten toimintaa proffani tokaisuun epäiltyäni paperiteollisuuden tulevaisuuden ruusuisia näkymiä eräällä luonnolla “paperin kysyntä ei lopu tästä maailmasta koskaan! Heti kun kiinalaiset, intialaiset ja afrikkalaiset keksivät että persuksen voi pyyhkiä käden sijaan pehmeällä paperillakin, on suomalaisella metsäteollisuudella edessään kulta-ajat vailla vertaa…”. Että näin.

  9. […] mitä myös toivoisin vaatealan yrityksiltä ja valmistajilta, on taas EU:n määrittelemän jätehierarkian noudattaminen. Sen mukainen toiminta suorassa ristiriidassa Perssonin kulutus-lausunnon kanssa. […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *