trashion/remade

TR_RE-protot-14

24. huhtikuuta tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Rana Plaza -tehdasrakennus sortui Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa ja yli 1 100 vaatetehtaan työntekijää kuoli. Vuosipäivänä 24. huhtikuuta vietetään Vaatevallankumousta (Fashion Revolution Day), jolloin ihmiset ainakin 54 eri maassa vaativat vaateteollisuudelta lisää läpinäkyvyyttä ja reiluja tuotanto-oloja. Kaikki Vaatevallankumoukseen osallistuvat esittävät kysymyksen: Kuka minun vaatteeni tekee? Kampanja huipentuu Vaatevallankumous-päivään (24.4.), jolloin ihmiset ympäri maailman pukevat tahallaan jonkun vaatteen päälleen nurinpäin, ottavat itsestään valokuvan ja jakavat sitä sosiaalisessa mediassa (‪#‎insideout‬). Tavoitteena on, että mahdollisimman monet lähettäisivät kuvansa myös vaatemerkille ja kysyisivät vaatteensa alkuperästä ja tekijöistä.

Oma kontribuutioni tämän päivän tapahtumiin ja tempauksiin on se, että suunnittelimme teille Remaken Mirjami Malleus-Lemettisen kanssa Suomen ensimmäisen open source vaatemalliston, jonka nimi on näppärästi  Trashion/Remade. Vieläpä kierrätysmateriaaleista ja siis teille täysin ilmaiseksi. Siihen kuuluu kymmenen eri tuotetta. Materiaalina on t-paidat, joista voit loihtia mm. monella eri tapaa puettavat joogahousut (voi käyttää housuna, haalarina tai toppina/mekkona), turbaanin tai kesäisen maximekon. Malliston t-paidat on käytetty vaatteissa nurinpäin (saumat ulospäin) mikä kuvaa tapahtumapäivän #insideout-sanomaa ja samalla piilottaa t-paitojen alkuperäisiä printtejä. Open source tarkoittaa sitä, että kaikkien malliston vaatteitten ohjeet ja kaavat julkaistaan netissä ja ne ovat kenen tahansa vapaasti käytettävissä veloituksetta. Voit siis ladata sekä kaavat, että ohjeet omalle koneellesi ja ommella vaatteen kotonasi. Tämän malliston vaatteet valmistettiin TUSKA 2011 –festareitten ylijäämäpäidoista. Kuvaamme malliston lookbookin nyt tulevana viikonloppuna Marko Rantasen kanssa ja palaan teille kuvien kanssa heti kun saamme ne valmiiksi.

Osallistu Vaatevallankumous-päivän keskusteluun somessa: ‪#‎vaatevallankumous‬ #insideout ‪#‎trashionremade‬@outsapop @ekodesign

Kampanjan Facebook-sivu: www.facebook.com/vaatevallankumous
Kansainväliset kampanjasivut: http://www.fashionrevolution.org

TR_RE-protot-46

TR_RE-protot-35

TR_RE-protot-63

TR_RE-protot-23

TR_RE-protot-22

TR_RE-protot-62

TR_RE-protot-10

Share



7 responses to “trashion/remade”

  1. Ompelunoviisi says:

    \o/

  2. Tiiasara says:

    Sä oot kyllä mun idoli, ei voi mitään. Innolla odotan noita ohjeita! Aikamoinen harppaus oli lukea ensi Pupulandian kirjoitus H&M:n viherpesusta ja sitten tämä siihen perään. Ensimmäisestä nousi kylmät väreet, hienosti asiat osataan Henkalla selittää niin, että kaikki näyttää paremmalta. En silti voi ymmärtää millainen määrä reklaamatiotuotetta tulee firmalta, joka väittää tekevänsä “laadukkaidta mutta halpoja” tuotteita!

  3. Emma Wilde says:

    Mahtavaa! Odotan innolla kaavoja ;)

    http://www.thewildethings.com

  4. Sinikka says:

    Jes, tää on niin mahtava juttu! Mulla on jo kangaskin turbaania varten oottamassa. Oottepa huippuja, kun jaatte teidän hengen tuotteen meille ihan ilmaiseksi. Täälläkin ootellaan sormet syyhyten :)

  5. Taru says:

    Todella ihailtavaa meininkiä, oikiasti! Oot varmaan ainusia ihmisiä, joka tuollaisella intohimolla vie itselle tärkeää juttua eteenpäin. Ja vielä kunnolla, taustatietoineen. En olisi tiennyt tästä vaatevallankumous -jutusta mitään ennen kuin luin sen täältä. Oon jopa merkannu päivän erikseen kalenteriin…. :)) Kiitos teille myös tästä(kin) mallistosta ja niiden ohjeista!

    • outilespyy says:

      Eipä kestä. Etsi Vaatevallankumouksen Facebook-sivu niin pysyt kartalla kaikissa sen päivän tapahtumissa. Ja muista ottaa kuvia vaatemerkeille itsestäsi lempivaatteet nurinpäin päälläsi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *