vuoden muotiteko 2013

vuoden-muotiteko-2013-pure-waste-textiles-2

Suomalaiset ovat tunnetusti ylpeitä maailmalla menestyvistä urheilijoistaan. Itse en urheilua seuraa, mutta ekoalan menestyviä yrityksiä ja alan henkilöitä kyllä. Kiljaisin ilosta kun sain sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin Vuoden Muotiteko 2013 palkinnon menneen Pure Waste Textiles Oy:lle. Olin viime vuonna itse ehdolla saman palkinnon saajaksi. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex ry:n Vuoden suomalainen muotiteko -palkinto luovutetaan vuosittain henkilölle, instituutiolle tai muulle taholle, joka on tehnyt kotimaista tekstiili- ja vaatetusalaa vuoden aikana tunnetuksi omalla persoonallisella tavallaan. 10 000 euron rahapalkinto meni todellakin oikeaan osoitteeseen. Olen niin ylpeä siitä, että tämä firma on suomalainen. Olen viimeisen puolen vuoden aikana, sen jälkeen kun ko. yrityksen toimintaan tutustuin, puhunut siitä kaikille kuka vain jaksaa kuunnella. Hyvällä. Heidän konseptinsa ja tuotteensa, eli 100% kierrätysdenim, on nerokas ja jo kansainvälisellä tasolla noteerattu innovaatio.

Pure Wasten Anders Bengsin mukaan idea ei sinänsä ole uusi. ”Tekstiilikuituja on kierrätetty ensimmäisestä maailmansodasta asti. Mutta mitä me teemme, on se, ettemme sekoita siihen mitään uutta raaka-ainetta.” Pure Waste Textiles kerää ja prosessoi jätettä uudeksi siellä, missä sitä syntyy. Pääpaino on nyt tekstiiliteollisuuden suurtuotantoalueella Intiassa, ja yhteistyökumppani löytyy myös Kiinasta. Tekstiilijäte karstataan takaisin kuitumuotoon, kehrätään langaksi ja jalostetaan neuloksiksi, kankaiksi tai aina valmiiksi vaatteiksi. Värit ovat sitä, mitä kuiduissa on; niitä ei lisätä. ”Kun me teemme uuden t-paidan, siihen ei mene periaatteessa litraakaan vettä. Tavallisen puuvillaisen t-paidan tuottamiseen menee noin 2 700 litraa vettä”, selvittää Bengs.

Tämän takia tulen puhumaan vedenkulutuksesta vaateteollisuudessa vielä moneen kertaan, sillä sen poisjättäminen tuotantoprosessista on ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta erittäin merkittävä asia. Tähän mennessä, ennen Pure Wastea, en ole kuullut ainoastakaan yrityksestä, joka olisi tuotteellaan onnistunut jättämään sen pois valmistusprosessista ilman, että se on korvattu jollain haitallisella kemikaalilla. Lisää Pure Wastesta ja heidän kierrätysdenimistään voit lukea aiemasta blogipostauksestani jossa paneudun tuotteen nerokkuuteen, päivän Kauppalehdestä, Ylen sivuilta ja M&Mn sivuilta. Klikkaa itsesi Faceen, niin pysyt mukana PW:n menossa.

Onnea kundeille voitosta. Kippis!

vuoden-muotiteko-2013-pure-waste-textiles-3

Maailman ensimmäinen t-paita, jonka valmistukseen ei ole juurikaan käytetty vettä. Säästö: noin 2700 litraa per paita.

Kuvat: Pure Waste.

Share


2 responses to “vuoden muotiteko 2013”

  1. Emma Wilde says:

    Hihii! Tämä oli upea uutinen. Thrilled. Jaathan seuraavaksi lukijoillesi tietoa siitä, mistä PW:n tuotteita saa hankkia omakseen!

    http://www.thewildethings.com

  2. outilespyy says:

    Pure Wasten tuotteita vois ostaa kaikista tapahtumista, mihin he osallistuvat (nyt Turussa Design Marketissa) ja Coston nettikaupasta. http://www.costo.fi/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *