yhdet häät

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 14

Viime viikot ovat kuluneet valkoisissa merkeissä. Minulta tilattiin häämekko kolmen viikon varoitusajalla ja tällainen siitä tuli. Materiaalina käytin Fidalta löytynyttä vanhaa kalastajalangasta käsinvirkattua sängynpeittoa ja vuorina 90-luvun bilemekkoa. Peitto pestiin koneessa ja sen jälkeen ihana assistenttini Tiia paikkalikin syntyneitä reikiä lähemmäs 30 tuntia… Sillä kimmalla on lehmän hermot. Mutta kone puhdisti peiton sävyn likaisesta keltaisesta kauniiseen helmenvaaleaan, joten työ oli todellakin vaivan arvoinen. Moni ei tajua mikä käsintehdyssä kierrätysvaatteessa maksaa. Tässä tapauksessa puolet työstöajasta (niin kuin kierrätysvaatteissa yleensäkin) menee materiaalin valmisteluun ja korjaamiseen sopivaksi. Kokonaisuudessaan mekkoon upposi 60 työtuntia. Eli vaikka materiaali olisi lähes ilmainen tai hyvin edullinen, maksaa asiakas tekijälle työstä ja sitä yleensä riittää. Voihan sen tietysti tehdä itsekin, jos osaa. Virkatut sängynpeitot ja pöytäliinat ovat arvokasta materiaalia, siksi käytän niitä mielelläni iltapuvuissa. Tämäkin peitto oli todennäköisesti lähemmäs satavuotias, joten mielestäni se ansaitsikin jo päästä kaapista alttarille ja tansseihin.

Haluaisitko sinäkin kävellä tällaisessa alttarille? Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko tilata minulta mekko asiakastyönä mittojesi mukaan (ota yhteys Hakaniemessä sijaitsevaan Remake EkoDesign-ompelimoon) tai vuokrata tämä mekko. Laita mailia niin kerron lisää (outilespyy ät gmail.com).

///////////////////////////

This trashion wedding qown is made from a hand crocheted bed spread. Took 60 hours to make.

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 1

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 2

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 4

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 5

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 9

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 11

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 12

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 13

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 16

OutiLesPyy crochet wedding dress Anna 18

 

Share


3 responses to “yhdet häät”

  1. Emma Wilde says:

    Todella upea luomus! Itse olen aina halunnut 30-luvun tyylisen hääpuvun, esimakuna teetimme jo ylioppilaspuvun aikakauden tyyliin – tosin sammalenvihreän. Mielestäni on todella oiva ajatus tehdä vanhoista pöytäliinoista ja peitoista tälläistä (käyttö)taidetta! Kuten sanoit, vanhat aarteet ansaitsevat sen. Mielestäni mittojen mukaan suomalaisella ammattilaisella teetetty puku ei ole kallis. Mielummin maksan ko. henkilölle kuin niin, etten näe puvun tekijän työolosuhteuta, tai tiedä, minkä korvauksen hän siitä saa. YO-pukuni oli tosiaan kuin 30-luvun tyylinen vinoonleikattu silkkisifonki puku, joten ei nyt halvaksikaan tullut, mutta joka sentin arvoinen. Pelastaisin sen ensimmäisenä palavasta talosta! Hääpuvut maksavat ymmärtääkseni muutenkin järkyttäviä määriiä, vaikkei ostaja todella koskaan tapaisi tekijää. Sijoittakaa ihmiset suomalaiseen osaamiseen! Jos ei second-hand materiaaleista tehty nappaa, maksakaa ateljeelle – kannattaa!

    http://www.thewildethings.com

  2. PiaH says:

    Todella upea, kerrassaan!
    Puvun malli on todella kaunis ja sopii hienosti juuri tähän virkkuuseen.

    Olen itsekin pessyt mummon vanhoja virkkauksia, ja just noin siinä käy. Etenkin auringon haalistamat verhot murenevat käsiin. Pöytäliinan tai sängynpeiton kanssa lienee helpompaa.

    Kiitokset ja onnittelut myös puvun tilanneelle ennakkoluulottomalle morsiamelle!

  3. […] voi tehdä ekologisemmat. On minulla messuilla pieni osastokin. Laitan sinne esille viime kesänä virkatusta sängynpeitosta tekemäni hääpuvun. Mekkoa voi nyt siis tulla katsomaan livenä, sovittamaan  ja tulla jubailemaan mun kanssa […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *