Aussome & Unique

PV_aussie_awards2013_195

Oi että.. Torstaina oli Adamssissa Trendin ja Lilyn järjestämä Aussie Blog Awards gaala. Ikinä en ole ollut ennen tapahtumassa jossa k a i k i l l a oli kamerat mukana ja ahkerassa käytössä. Oma Nikonini oli tietty myös mukana kassissa, mutta en vieläkään tajua aina käyttää sitä.. Pitäisi opetella niin ei tarvitsisi olla aina muiden valokuvien varassa. Minua jännitti osallistuminen aika paljon sillä en ole juurikaan käynyt bloggaritapahtumissa, mutta tällä kertaa olin ehdokkaana! Kategoriani oli Aussome & Unique jota kuvailtiin näin, “Tämän kategorian superupeat ja uniikit bloggaajat kertovat elämästään omaan persoonalliseen tyylinsä luottaen, ja heidän yllättävät blogipostauksensa inspiroivat lukijoita. He ovat mahtavia tyyppejä, joilta ei puutu asennetta.” Ja VOITIN. Jösses. En ole ollut ikinä ehdokkaana missään blogiskaboissa. Tuntuu hienolta kun monen vuoden (6) duuni noteerataan ja palkitaan, sillä se kannustaa taas tekemään paremmin ja enemmän. Tapasin illan aikana monia nuoremman polven bloggareita, joita olen seurannut jo jonkin aikaa. Oli myös mukavaa kuulla miten he taas fanittavat mun duuneja ja meininkiä. Positiivinen palaute on kannustavaa ja se on joskus mukava kuulla ihan alan tyypeiltä itseltään. Pysyy fokus paremmin ja usko omaan juttuun. Tuomaristo kommentoi voittajavalintaansa näin: ”Tämä bloggaaja on ainutlaatuisella tavalla joukosta erottuva ja hänen matkansa on upea menestystarina. Blogi on täynnä ideoita, se inspiroi ja yllättää, mutta on kuitenkin samalla helppolukuinen. Blogissa on mahtavia DIY-vinkkejä, jotka kenen tahansa on helppo toteuttaa itse.” Kiitos kauniista sanoista. Nyt on varmaan alettava oikeesti taas tekemään niitä omiakin tutorialeja, kun ei voi enää vedota siihen että “en ehdi kun kirjan tekeminen on kesken..”.

Kiitokset järjestäjille ihanasta illasta ja palkinnosta.

Meikkis ajatteli tolla matkalahjakortilla käväistä kesällä Berliinissä hakemassa itselleen uudet nahkahousut.

Kuvat: Paula Virta.

PV_aussie_awards2013_142

PV_aussie_awards2013_132

PV_aussie_awards2013_33

Aussie-Blog-Awards-winner-OutiLesPyy-1

PV_aussie_awards2013_59

PV_aussie_awards2013_199

PV_aussie_awards2013_35

PV_aussie_awards2013_198

PV_aussie_awards2013_105

Share


One response to “Aussome & Unique”

  1. […] matkustaa Ethical Fashion Weekille jonnekin päin maailmaa. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus, kun voitin Aussie Blog Awardseista Aussome&Unique kategorian viime huhtikuussa. Palkintona oli Tjäreborgin matkalahjakortti. […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *