Elämiseen riittävä palkka on vaikea ja välttämätön ihmisoikeus

**) Kaupallinen yhteistyö: Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti). Saan aiheen käsittelystä palkkion, mutta tekstin ajatukset ovat omani.

Minun on pitänyt kirjoittaa teille sosiaalisesta vastuusta jo jonkin aikaa. Pahoittelut, että tässä on kestänyt näin kauan. Omassa arvomaailmassani ekologiset vastuullisuuden osa-alueet nousevat korkeammalle, joten minun on ollut rehellisesti sanoen helpompaa ja mukavampaa käsitellä lähinnä niihin kuuluvia aiheita. Olen myös kokenut, että voidakseni kirjoittaa tekstiilialaan liittyvista ihmisoikeuksista, minun pitää lukea aiheesta enemmän. Nyt tein sen.

Tätä postausta ei ole ollut helppo kirjoittaa. Olen itse asiassa vältellyt sitä parin viikon ajan, koska se on vaatinut ei-niin-kivojen aineistojen läpikäymistä, kyynistymisen välttelyä ja normaalia enemmän energiaa kääntää inhottava aihe rakentavaksi toiminnaksi. Toivon silti, että luet postauksen kokonaan läpi, sillä tekstiilialan ihmisoikeudet eivät todellakaan ole asia mitä pitäisi vältellä. Niistä pitää olla vähintään tietoinen. Ja niitä ei valitettavasti voi korvata keskittymällä enemmän muihin vastuullisuuden osa-alueisiin.

Sosiaaliseen vastuuseen luetaan minimissään yrityksen vastuu omasta henkilöstöstä, kuten henkilöstön työterveydestä ja –turvallisuudesta, kouluttamisesta ja tasa-arvosta miesten ja naisten välillä. Tekstiilialalla toimitusketjut ovat kuitenkin pitkiä ja ulottuvat ympäri maailman. Laajemmassa kuvassa sosiaalisen vastuun piiriin kuuluu eläintenoikeuksien ja solidaarisuuden lisäksi ennen kaikkea toimittajaketjujen alihankkijoiden palkkaus, työolot, yleiset ihmisoikeudet, yhdistymisvapaus (ammattiliitot) ja lapsityön ja pakkotyön kieltäminen. Lisäksi näitä aiheita voidaan tarkastella usealla eri tasolla, mm. materiaalien tuotannon ja tuotteen koonnin osalta.

Tekstiilialan ihmisoikeusongelmista pitää olla vähintään tietoinen. Valitettavasti niitä ei voi korvata keskittymällä enemmän muihin vastuullisuuden osa-alueisiin.

Laajemmassa kuvassa sosiaalisen vastuun piiriin kuuluu eläintenoikeuksien ja solidaarisuuden lisäksi ennen kaikkea toimittajaketjujen alihankkijoiden palkkaus, työolot ja yhdistymisvapaus (ammattiliitot).

Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) on kansalaisjärjestö, joka edistää oikeudenmukaista maailmankauppaa, ihmisoikeuksia ja niihin liittyvää vastuullista kuluttamista. Eetin asiantuntijat tekevät selvityksiä ja tutkivat eri alojen (mm. tekstiilialan) tuotantoketjujen epäkohtia, käyvät rakentavaa vuoropuhelua yritysten ja päättäjien kanssa sekä viestivät tarvittavista muutoksista julkisesti. Eetti järjestää työpajoja, he käyvät puhumassa kouluissa ja tuottavat ilmaisia koulutusmateriaaleja. Itse näen heidät yritysten kriittisenä ystävä, samaan tapaan kuin itsenikin, joka kannustaa vastuullisuuteen sekä kuluttajia, yrityksiä että päättäjiä ja auttaa heitä asiantuntemuksellaan.

Olet mahdollisesti törmännyt mediassa viime vuosina Eetin tekemiin Rank A Brand -selvityksiin kotimaisten tekstiilialan yrityksien vastuullisuustyössä ja siitä raportoimisessa. Selvitykset ovat tuoneet esille puutteita yrityksien läpinäkyvyydessä ja vastuullisuusviestinnässä, mutta samalla niistä on ollut heille apua, sillä selvitys kertoo tarkalleen, mitä tietoja puuttuu. Näin ongelmiin on voitu yrityksissä reagoida nopeasti ja moni vuoden 2019 tekstiilivalmistajien Rank A Brand -raportissa huonosti pärjännyt kotimainen yritys petrasikin ränkkäystään 2020 raporttiin. Näitä yrityksiä olivat mm. Frenn, Globe Hope, Paapii ja Papu.

Kenkävalmistajille 2021 tehty vastaava globaaleihin brändeihin keskittynyt Rank A Brand -selvitys taas osoitti, että asustevalmistajilla on vielä aika paljon tekemistä ja parannettavaa vastuullisuustyössään ja sen raportoinnissa. Varsinkin ihmisoikeuksien toteutumisen osalta. Elämiseen riittävä palkka oli yksi näistä merkittävistä puutteista, koska suurin osa asusteista tuotetaan korkean riskin maissa.

Elämiseen riittävä palkka on ihmisoikeus. Kenenkään ei pitäisi ansaita kokopäivätyöstä niin vähää, ettei se riitä edes elämisen perusedellytyksiin.

The Clean Clothes Campaign

Elämiseen riittävä palkka on tekstiilialalla merkittävä osa vastuullisuutta

Moni brändi sanoo vastuullisuusviestinnässään ja vastuullisuusraporteissaan vaativansa, että alihankintaketjun työntekijöille maksetaan minimipalkka. Tämä ei valitettavasti ole mikään merkittävä kädenojennus, sillä työntekijä- ja palkkalain noudattaminen maakohtaisesti on bare minimum

Minimipalkka ei kaikissa maissa riitä ihmisarvoiseen peruselintasoon ja on siksi riittämätön ihmisoikeuksien toteutumiselle. Kansainvälisen työjärjestö ILOn mukaan elämiseen riittävä palkka on sellainen, jolla työntekijä kykenee hankkimaan itselleen ja perheelleen ihmisarvoiseen peruselintason (maa- ja kaupunkikohtaista) normaalin työajan puitteissa. Näiden tulojen pitäisi välttämättömyyksien lisäksi riittää myös muihin arjen menoihin kuten mm. terveydenhuolto, lasten koulutus, asumiskustannukset ja terveellinen ruoka/vesi. 

Tekstiilialan työvoimasta globaalisti valtaosa on naisia, joten alan työntekijöiden riittämätön palkkaus heijastuu vahvasti naisten ja tyttöjen oikeuksiin maailmanlaajuisesti. Tekstiiliteollisuus työllistää globaalisti yli 70 miljoonaa työntekijää, joista arviolta n. 85% on naisia. Ylityöt ovat normaali, (vessa)taukoja ei sallita, sairas- tai äitiyslomia ei ole ja naisten liikkuminen yöllä työpaikoilta kotiin altistaa heidät mm. seksuaaliselle väkivallalle. 

Minimipalkka ei kaikissa maissa riitä ihmisarvoiseen peruselintasoon ja on siksi riittämätön ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Tekstiilialalla halpatyövoimaksi voidaan siis kutsua oikeastaan kaikkea sellaista työvoimaa, jolle ei makseta elämiseen riittävää palkkaa. Elämiseen riittävä palkka on merkittävin sosiaalisen vastuun toteutustapa, ja yksi merkittävimmistä vastuullisuuden osa-alueista. Se antaa työntekijälle itselleen vapauden ja vallan ohjata enemmän oman elämänsä suuntaa ja vaikuttaa omaan ja lastensa tulevaisuuteen.

Ilman elämiseen riittävää palkkaa ihminen ja hänen koko perheensä, mukaan lukien lapset, vanhukset ja perheen työkyvyttömät, ovat köyhyyden tai velan loukussa ja häneltä puuttuu paljon sellaisia turvaverkkoja, mitä esimerkiksi meille suomalaisille oma yhteiskuntamme tarjoaa veloituksetta (lähes maksuton terveydenhuolto, työttömyyskorvaukset, sosiaaliturva yms.). 

Clean Clothes Campaign sivuston selvityksen mukaan esimerkiksi Intiassa elämiseen riittäisi vasta 2,8 kertainen minimipalkka ja Bangladeshissa siihen vaadittaisiin jo 4,8 kertainen minimipalkka. Näissä on toki paikallisia tehdas- ja kaupunkikohtaisia eroja, ja siksi valmistajan alihankintaverkoston läpinäkyvyys olisi niin olennaista. Riskimaissa on olemassa hyviäkin tuotantolaitoksia. Tekstiilivalmistajan tuotanto voi myös sijaita ns. matalan riskin maassa, jolloin tarkemman selvityksen tarve on pienempi. Tämän takia pidän tärkeänä, että yritykset avaisivat koko tuotantoketjunsa nettikaupoissaan.⁠

Tekstiilialalla halpatyövoimaksi voidaan kutsua oikeastaan kaikkea sellaista työvoimaa, jolle ei makseta elämiseen riittävää palkkaa.

Meillä Suomessa yhteiskuntamme kustantaa verovarojen kautta todella paljon elämisemme menoja mm. peruskoulutuksen, turvallisuuden ja terveydenhuollon saralla. Lisäksi maassamme on runsaasti ammattiliittoja, jotka valvovat puolestamme työntekijöiden oikeuksia. Näitä etuoikeuksia ei ole suurimmalla osalla tekstiilialan työntekijöistä ja siksi heidän pitää kustantaa ne omasta palkastaan.

Pelkästään ammattiliittojen salliminen riskimaissa auttaisi tekstiilityöläisiä paljon, sillä niiden kautta työntekijät voisivat auttaa itse itseään. Tällä hetkellä ammattiliittoon kuulumista ei sallita monissa riskimaissa, ja ammattiliittoaktiiveja uhkaillaan ja jopa murhataan. Kansalaisjärjestöt ovat aktiivisia ammattiliittojen kannattajia ja tukijoita. Siksi on tärkeää, että tukisit Suomessa alan kansalaisjärjestöjä, jotta he pääsisivät tekemään työtä siellä, missä sinä et voi olla.

Tekstiilialan työntekijöistä globaalisti valtaosa (85%) on naisia, joten tekstiilialan työntekijöiden riittämätön palkkaus heijastuu vahvasti naisten ja tyttöjen oikeuksiin maailmanlaajuisesti. 

Valtioneuvosto tilasi alkuvuodesta 2021 selvityksen, jossa todettiin, että suomalaisyritykset ovat kyllä sitoutuneet yleisellä tasolla ja aikeena ihmisoikeuksien noudattamiseen, mutta harva kertoo konkreettisesti ja läpinäkyvästi käytännön toimistaan. Vain neljännes yrityksistä kuitenkin arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti, millaisia vaikutuksia niiden liiketoiminnalla on ihmisoikeuksien toteutumiseen alihankkijamaissa. Sitoutuminen ihmisoikeuksiin yleisellä tasolla on vain neljäsosalla yrityksistä johtanut ihmisoikeuksiin liittyvien vastuiden järjestelmälliseen toteuttamiseen ja seuraamiseen.

Tekstiilialan yritysten Code Of Conductissa pitäisi ehdottomasti määritellä muiden työehtojen ohella, mitä työn palkkauksen pitäisi olla ja että se on elämiseen riittävää. Code of Conduct eli eettinen ohjeisto on dokumentti, johon yritys kokoaa itselleen määrittelemänsä hyvän liiketavan periaatteet ja eettiset vaatimukset. Yleensä alihankkijan on sitouduttava näihin kirjallisella sopimuksella ennen kun yhteistyö tehtaan kanssa voidaan aloittaa. Kotimaisia yrityksiä kannattaa siis kannustaa asiakaspalautteen muodossa avaamaan ihmisoikeuksiin liittyviä toimiaan. Ja yrityksen COC pitäisi olla näkyvissä vuosittaisen vastuullisuusraportin liitteenä.

Fashion Checker (Clean Clothes Campaign).

Kuluttajan on välillä hankalaa pysyä vastuullisuuden eri selvitysten ja raporttien mukana. Siksi kansalaisjärjestöt ovat luoneet erilaisia nettisivuja, mittareita ja selvityksiä, jotta eri brändien vertailu helpottuisi. Mitään kuluttajakäyttöön tarkoitettua ja täysin tyhjentävästi vastuullisuuteen vastaavaa työkalua ei kylläkään valitettavasti ole olemassa, eikä sellaista varmaan pystytäkään ihan heti toteuttamaan, koska vastuullisuuden eri osa-alueita on erittäin vaikeaa vertailla keskenään (esim. ekologisuus vs. etiikka vs. taloudellinen vastuu). Nämä järjestöjen tekevät selvitykset ovat tärkeitä suunnannäyttäjiä, ja luovat yrityksille painetta avata tuotantoketjuaan läpinäkyvämmäksi ja ottaa alihankkijoidensa toiminnasta suurempaa vastuuta. Yrityksille on kyllä tehty paljon työkaluja vastuullisuusraportointiin ja isoille yrityksille se on pakollista. GRI on vastuullisuusraportoinnin standardi.

Fashion Checker on Clean Clothes kampanjan ja EUn rahoittama hanke, jossa on selvitetty ja kerätty yhteen usean globaalin vaate- ja asustevalmistajan tiedot elämiseen riittävän palkan maksusta. Ja ohjeita kuluttajalle asiaan vaikuttamiseksi. Suomessa Clean Clothesiin kuuluvat Eetti ry ja SASK ja ammattiliitoista PAM, Pro ja Teollisuusliitto.

Ota Clean Clothes Campaign myös seurantaan facessa ja instassa.

Mitään täysin tyhjentävästi vastuullisuuteen vastaavaa työkalua ei kylläkään valitettavasti ole olemassa, eikä sellaista varmaan pystytäkään ihan heti toteuttamaan, koska vastuullisuuden eri osa-alueita on erittäin vaikeaa vertailla keskenään

Miksi ihmisoikeuksien toteutuminen on niin vaikeaa?

Ihmisoikeudet eivät ole helppo nakki. On suoraan sanoen paljon helpompaa vaihtaa malliston materiaali kierrätyspolyesteriin ja kompensoida logistiikkaa, kun alkaa maksamaan koko alihankintaketjulle elämiseen riittävää palkkaa, auditoida tuotanto, sallia alihankkijoiden työntekijöille järjestäytymisoikeus ja turvallinen työympäristö. 

Elämiseen riittävän palkan maksaminen on yksi vastuullisuuden vaikeimmista osa-alueista. Ihmisoikeuksiin liittyy aina paikallista ja globaalia politiikkaa, globaalin markkinatalouden kiemuroita, lobbausta, korruptiota, ja erilaisia paikalliskulttuureja. Näiden aiheiden taklaaminen vaatii yleensä yritykseltä vastuullisuuteen erikoistuneen työntekijän, varsinkin jos tuotantoa on useissa maissa EU-alueen ulkopuolella.

Suurin osa kotimaisista tekstiilialan yrityksistä, joiden toimintaa olen seurannut viimeisen 10 vuoden aikana, on kyllä kiinnostunut ihmisoikeuksista, mutta työ sen eteen ei yleensä edisty, koska tämä osa vastuullisuudesta vaatii paljon aktiivista selvitystyötä ja resursseja. Osaan asioista he eivät voi edes suoraan vaikuttaa, vaan työtä on tehtävä erilaisten paikallistoimijoiden (mm. järjestöt) kautta ja kielimuurien takaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että aiheen voisi jättää listan viimeiseksi, koska se on vaikeaa, vaan että siihen on kohdistettava enemmän resursseja.

Lisäksi valtaosa yrityksistä tuntuu arastelevan järjestöyhteistyötä, mikä on mielestäni harmi. Kotimaiset sosiaalisen vastuun kansalaisjärjestöt ovat juurikin tämän tyyppisten asioiden edistämisessä erinomainen kumppani, sillä heidän asiantuntemuksensa ja objektiivisuutensa on vailla vertaansa. Näitä ovat Suomessa Eetti ry:n lisäksi mm. SASK ja Finnwatch. Yrityksillä olisi myös käytössään kaikki alan edunvalvontajärjestöt (mm. STJM) ja yritysvastuuverkosto FIBS. Apua on siis saatavilla.

Sertifikaatit ja elämiseen riittävä palkka.

Vaikka elämiseen riittävä palkka on olennainen ihmisoikeus, sitä ei tekstiilialalla pidetä ehdottomana edellytyksenä eettisesti sertifioidulle tuotannolle. Elämiseen riittämättömän palkan vaatimus puuttuu monesta sertifikaatista, sillä suurin osa vastuullisen tuotannon sertifikaateista keskittyy tuotannon ekologisiin aspekteihin tai eläinten oikeuksiin. Ja ne sertifikaatit missä käsitellään nimenomaan sosiaalisen vastuun eri osa-alueita (esim. BCSI), eivät valitettavasti takaa elämiseen riittävää palkkaa. BSCI:n järjestelmällä seurataan kyllä palkkoja, mutta sen jäsenyys/ läpäissyt auditoinnit eivät takaa elämiseen riittävien palkkojen toteutumista.

BSCI perustettiin vuonna 2003 yhdenmukaistamaan ja helpottamaan yritysten toimintaa vastuullisuuden parantamiseksi. Lähtökohdat kuulostivatkin hyviltä, mutta melkein 20 vuotta myöhemmin BSCI ei kuitenkaan vieläkään ole pystynyt kiistatta sitouttamaan sertikaattia elämiseen riittäviin palkkoihin. BSCI:n tämän hetkisen määritelmän mukaan reilu palkka vastaa vähintään joko kohdemaan minimipalkkaa tai työehtosopimuksessa määriteltyä vähimmäispalkkaa – kumpi vaihtoehdoista sitten onkaan korkeampi.

Mutta kuten jo aiemmin totesin, useissa maissa minimipalkka ei riitä elämiseen. Valtioiden välinen työvoiman hintakilpailu vähentää päättäjien halukkuutta nostaa laissa määritelty minimipalkka inhimilliselle tasolle, ja alihankkijatehtaat puolestaan kieltäytyvät nostamasta palkkoja asiakkaiden menettämisen pelossa. Jossain määrin pelko onkin perusteltu, sillä niin kauan kun alhainen hinta on yrityksille ja kuluttajalle tärkein ostopäätökseen johtava tekijä, tilanne tuskin tulee muuttumaan. Kuluttajan olisikin hyvä ostaa mahdollisimman paljon suomalaisilta tekstiiliyrityksiltä ja auttaa heitä ymmärtämään asiakaspalautteen ja ostoksiensa muodossa, että matala hinta ei ole heille tärkein ostoperuste. Näin yrityksillä olisi kannustetta tehdä enemmän työtä ihmisoikeuksien parantamiseksi ja palkkojen nostamiseksi.

BSCI on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Se on kansainvälinen yritysten riskiluokitus, auditointiprosessi ja työkalu toimitusketjujen hallintaan. BSCI kehittää työkaluja ja toimintaa, joiden avulla voidaan parantaa työolosuhteita sen jäsenten toimitusketjuissa esimerkiksi auditointien, koulutusten, tiedon jakamisen ja vaikuttamistyön avulla. BSCI mittaa myös valtion poliittista vakautta ja hallinnon luotettavuutta. Mutta “täydellinen” sertifikaatti se ei ole. Jos törmäät yrityksien sivuilla ja nettikaupoissa tähän sertifikaattiin, kysy yritykseltä lisäselvityksiä elämiseen riittävien palkkojen osalta.

EU-tuotannossakin voi olla ongelmia.

Moni mieltää työntekijöiden oikeudet ja halpatyövoiman EU-alueen ulkopuoliseksi ongelmaksi. “Made in Europa / EU” ei valitettavasti takaa Euroopassakaan työntekijöille minimipalkkaa suurempia ansioita. Eurooppalaisia riskimaita ovat mm. Ukraina ja Turkki. Näppärimmät ovat varmasti huomanneet, että Instassani julkaisemassani Vastuullisten Merkkien listalla on useita tekstiilialan yrityksiä, joilla on osa tuotannosta näissä maissa. EU-alueella teetätetty tuotanto on yleisesti ottaen paremmissa kantimissa kuin EU-alueen ulkopuolisissa riskimaissa, mutta riskimaa on riskimaa. Siksi se vaatii tekstiilivalmistajilta aktiivista yhteydenpitoa alihankkijoihinsa. Vastuullisemmat valmistajat ovat keskittäneet koko tuotantonsa matalan riskin maihin.

Olisi hyvä, jos tekstiilivalmistajat merkitsisivät nettikaupoissa aina tuotteen materiaalin alkuperämaan ja tuotteen koontimaan, ja erittelisivät, mitä sosiaalisen vastuun muotoja ko. tuote toteuttaa, varsinkin jos se on valmistettu riskimaassa. Näitäkin asioita kannattaa kysellä asiakaspalautteena ja pyytää tietoja näkyviin.

Tärkeintä on ymmärtää, että sosiaalista vastuuta ja vastuullisuutta ei ole olemassa vain hyvää tai huonoa. Siinä on olemassa monta eri tasoa akselilla: tosi hyvä – hyvä – ok – ihan ok – välttävä – huono. Siksi toivon, että ette ajattele tästä asiasta liian mustavalkoisesti, koska asia ei tod ole yksinkertainen.

Mitä sinä voit tälle asialle tehdä?

Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Jos tämän lukemisen jälkeen ihmisoikeudet tuntuvat isolta, vaikealta ja epämiellyttävältä asialta, suosittelen tukemaan kaikkien Suomessa toimivien kansalaisjärjestöjen toimintaa kuukausilahjoittajana! Kansalaisjärjestöt eivät saa tukea yrityksiltä säilyttääkseen puolueettomuutensa, joten yksityishenkilöiden tuki on heille elintärkeää. Eetti ry:n toimintaa voi tukea ryhtymällä Eetin jäseneksi tai kuukausilahjoittajaksi.

Fashion Checker on listannut sivuilleen monia konkreettisia asioita, mitä pyytää päättäjiltä ja tekstiilivalmistajilta. Ei pelkästään vaatevalmistajilta, vaan kaikilta tekstiilialan yrityksiltä. Valmistivat he sitten kenkiä, laukkuja, hengityssuojaimia tai pehmoleluja. Lukaise lista läpi ja käytä sitä runkona, kun lähetät yrityksille asiakaspalautteita.

Euroopan unioni on rahoittanut hanketta Filling the Gap: Achieving Living Wages through Improved Transparency -hanketta.

Ihanaa viikkoa murut.

LÄHTEITÄ:

Share


Leave a Reply

Your email address will not be published.