konepajan bruno

Konepajan Bruno OutiLesPyy 11

Iloisia uutisia Helsingin kirppiskansalle! Vallilan makasiineille avautuu uusi viikonloppukirppis parin viikon päästä nimeltä Konepajan Bruno. Moni oli Valtterin lopettamisesta suruissaan ja täysin korvaavaa kirppistä ei ole aiemmin kaupunkiin saatu. Eiran kirppiksellekin kävi köpelösti viime kesänä, kun viranomaiset heittäytyivät hankaliksi lupien kanssa. Vihdoin odottavan aika on ohi.

Konepajan Bruno OutiLesPyy 7

Konepajan Bruno OutiLesPyy 20

Noin vuosi sitten Brunon perustajat Ilkka Hietala ja Jakke Nikkarinen istuivat kahvilla VR:n konepajoilla sijaitsevan Studio Skaalan oven edessä ja katselivat kuinka naapurihallissa vuokralla ollut kalustevuokraamo Cosa Nostra pakkasi muuttokuormaansa. Hietala pohti että minkäköhänlainen naapuri tuohon seuraavaksi tulee, johon Jakke vastasi spontaanisti, että kirpputori. Mietittyään asiaa peräti 1/100 sekuntia, Ilkka lähti soittamaan puhelun VR:n vuokrausasiamiehelle. Prosessi kesti kauan. Museoviraston, arkkitehtien ja lukuisten rakennus- ja paloviranomaisien käyntien jälkeen luvat ovat vihdoin kourassa ja Bruno voi avata ovensa. Nostan kundeille hattua, sillä voin vain kuvitella millaisen paperisodan ja savotan he ovat kahlanneet läpi Helsingin kaltaisessa byroslaviassa. About bloody time, että VR:n upeille konepajoille saadaan jotain tämän tyyppistä kaupunkikulttuuritoimintaa.

Konepajan Bruno OutiLesPyy 8

Konepajan Bruno OutiLesPyy 17

Konepajan Bruno OutiLesPyy 9

Hallissa, jossa vuosikymmeniä sitten koottiin vetureita ja junanvaunuja, on tilaa 1184 neliötä. Kävin katsastamassa paikat nyt jo rakennusvaiheessa. Tunnelma hallissa on mitä mainioin ja se meinataan pitää elävänä jatkossakin musiikin ja tapahtumien muodossa. Kirpputori järjestetään joka viikonloppu (myös talvella) ja se on auki lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00–16.00. Kirppispaikan hinta on 35 euroa, paikalla pöytä (180x60cm) ja kiinteä rekki. Paikan voi jakaa kaverin kanssa. Pöytäpaikkoja on yhteensä 175. Tapahtumaan tulee myös kahvila. Erityisesti pidän siitä, että Brunon järjestäjät ovat sallineet pöytävarauksissa paikanpäällä tapahtuvan maksun eli pöytää ei tarvitse maksaa nettipankista etukäteen jos ei halua. Tämä tarkoittaa sitä, että voit tulla aamulla romuinesi paikalle, myydä pari tuntia ja maksaa vasta sitten paikan. Näin Valtterissakin toimittiin ja minusta se oli loistosysteemi, jos tulee äkillinen käteisentarve eikä tilillä ole kuin muutama euro.

Konepajan Bruno OutiLesPyy 12

Konepajan Brunon myyntipaikat on tarkoitettu vain käytetyn tavaran myymiseen. On hienoa nähdä, että järjestäjät haluavat näin tukea aitoa kirppisfiilistä ja pitää halpakrääsätrokarit poissa. Valtterissahan heitä oli.. Omia käsitöitään kauppaavat myyjät ovat kylläkin tervetulleita Brunoon. Toivon, että myös Kallion vintage- ja second hand myyjät löytävät paikalle, niin viikonlopun tarjontaan saataisiin myös laadukkaampaa vaatetta. Avajaisviikonloppuna 13.-14.6. Brunon peräkulmauksen valtaavat bloggarit eli tarjolla on taatusti tyylikästä kamaa. Lista osallistuvista blogaajista ilmoitetaan Brunon facessa, kun kaikki paikat on vahvistettu.

Konepajan Bruno OutiLesPyy 4

Konepajan Bruno OutiLesPyy 16

Onko sinulla/firmalla omat bileet tai iltamat suunnitteilla? Brunon tiloja on myös mahdollista vuokrata arkena. Tilaan mahtuu jopa 1000 henkilön pirskeet ja siellä voi luukuttaa musiikkia ilman että naapurit ärsyyntyy. Jos kinnostaa, pyydä tarjous [email protected].

Nähdään kirpparilla!

Konepajan Bruno
Aleksis Kiven katu 17A, 00510 HELSINKI
facebook sivu

Konepajan Bruno OutiLesPyy 3

Konepajan Bruno OutiLesPyy 19

Konepajan Bruno OutiLesPyy 18

Konepajan Bruno OutiLesPyy 6

Konepajan Bruno OutiLesPyy 22

Konepajan Bruno OutiLesPyy 5

Konepajan Bruno OutiLesPyy 2

Share


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *