Onko turkiksen käyttö ja turkistarhaus ekologista tai kestävää Suomessa?

Jokasyksyinen turkiskeskustelu on taas täällä! Että ollako vai eikö olla? Ja jos ollaan, niin miten ja jos ei olla, niin miten? YLE haastatteli minua tällä viikolla liittyen turkistarhaukseen. Artikkelista tuli aika lyhyt, joten päätin täydentää sitä blogipostauksella, jotta pääsette myös päivittämään tietojanne aiheesta. Ylen jutun voi lukea täältä.

Turkistarhaus ei missään tapauksessa ole yksinkertainen aihe ja käyty nettikeskustelu on erittäin polarisoitunutta, mielestäni jopa paikoin todella tylsää ja yksipuolista, täynnä oletuksia ja sisältää enimmäkseen tunteisiin pohjautuvaa kommentointia, joten koin tarpeelliseksi antaa turkiskeskustelulle syvyyttä. Ajattelin käydä tässä postauksessa nyt läpi nettikeskustelussa nähtyjä turkistarhaukseen liittyviä ekologisia ja taloudellisia väittämiä ja niiden taustoja. Turkistarhauksen eettisyydestä en tässä postauksessa puhu, koska mielestäni se ei ole tarpeellista tässä yhteydessä. Toivon kuitenkin, että henkilöt, joilla tästä aiheesta on eettiseltä kantilta voimakkaita näkemyksiä, lukisivat postauksen silti kokonaan läpi. Koska alan toiminnan vastustajana on hyvä tietää myös alaan liittyvistä ekologisista ja taloudellisista seikoista ja niiden vaikutuksista, eikä vain sen etiikasta.

Jos aihe resonoi sinulle, toivon, että jaat tämän postauksen. Kiitos.

Postauksen ajatus on tarjota teille välineitä ja argumentteja rakentavamman turkis-keskustelun käymiseen ja ohjata keskustelua enemmän faktapohjaiseksi kuin tunnepohjaiseksi, jotta keskustelu ei pyörisi pelkästään henkilökohtaisen moraalin ympärillä. On tosi ok olla jonkun kanssa eri mieltä, mutta ei ole ok käydä aukomassa kenellekään päätä heidän tekemistä vaatetusvalinnoista esim. bussipysäkillä. Pidetään keskustelu siis aina asiallisena, relevanttina ja oikeassa paikassa. Jos kuitenkin haluat käydä keskustelua turkiksista esim. netissä, suosittelen lukemaan läpi nämä laiskan argumentoinnin tunnistamisen ohjeet. Ne auttavat pitämään kommentoinnin rakentavana. Voitte myös kopioida postauksestani kohtia nettikeskusteluun, jos haluatte. Muistakaa liittää mukaan linkit lähteisiin. Ne löytyvät postauksen lopusta.

Toivon myös, ettei kukaan teistä ajaudu arjessaan väittelyyn, jonka toinen osapuoli perustelee kantaansa eettisin seikoin ja toinen ekologisin tai taloudellisin seikoin, koska ne eivät ole suoranaisesti vertailukelpoisia, ja näin ollen tuo väittely on silloin täysin turhaa. Lisäksi tunnepohjaiset ja etiikkaan liittyvät argumentit on helppo sivuuttaa numeraalisin faktoin, joten keskustelu kannattaa siksikin pitää enimmäkseen faktapohjaisena. Asiat eivät myöskään etene, jos hyvät tyypit väittelevät keskenään, varsinkaan siitä, kumpi on tärkeämpää: etiikka vai ekologisuus.

Tarhauksen tarpeellisuutta yleensä perustellaan ja puolustetaan Suomessa lähinnä vientituloilla ja ympäristösyistä, joten päätin keskittyä tässä postauksessa vain niihin. Aiemmin olen kirjoittanut turkiksien ekologisuudesta, kierrätyksestä ja niiden käytöstä blogiini tänne (postaus vuodelta 2017) ja tänne (2016). Postauksen lopusta löytyy turkisten hoito-ohjeita, säilytysvinkkejä ja omat ajatukseni liittyen turkisten kestävään käyttöön.

Turkistyyppinen tekstiili voidaan valmistaa aika monen eläimen nahasta. Jos siis ostat vaatteitasi vintagena tai second handinä, saatat törmätä hyvinkin laajaan kirjoon erityyppisiä nahkoja ja karvoja. Näitä ovat mm. lammas (kelsiturkki), kriminturkki (karakul-lammas), luonnonvarainen supikoira, majava, kani, chinchilla, orava jne. Mielestäni on tärkeää tunnistaa vaatteen ikä ja eläin, josta se on valmistettu, jotta ymmärtää, miten tuo eläin on elämänsä elänyt ja millainen arvo vaatteella on. Tekstiilin arvo muodostuu nimittäin muustakin, kuin hintalapusta.

Turkistarhauksen ekologisia ja taloudellisia väittämiä ja näkemyksiäni niistä.

Väite 1. Turkisalan juuret ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Aina meillä on ollut turkisteollisuutta.  On meillä ollut hevostilojakin ja tukkijätkiä, mutta aika ajoi heistäkin ohi. Se, että jokin ala ja toimintatapa on ollut ennen olemassa, ei ole peruste sen jatkamiselle sellaisenaan. Kaikki kestävät teollisuudenalat kehittävät jatkuvasti toimintaansa. Myös itsekritiikki kuuluu osaksi kaikkien teollisuuden alojen kehitystyötä, ei pelkästään toimintatapojen tehostaminen. On nimittäin täysin mahdollista, että jonain päivänä ei enää kannattaisi tehdä sitä mitä on ennen tehty. Turkisteollisuus puhuu usein myös olevansa osa kiertotaloutta. Kiertotalouden yksi tärkeimpiä toimintatapoja on koko alan liiketoimintamallin arvioiminen ja jos sitä toteutetaan tehokkaasti, se usein vaatii lähes koko liiketoiminnan muutoksen ollakseen kestävää.

Väite 2. Turkis on pitkäikäinen ja vuosia kestävä materiaali, aivan kuten nahkakin. No kestäähän se, turkis ja nahka, vuosikymmeniä. Mutta vain, jos turkista säilytetään oikein ja siitä pidetään huolta. Jos sinulla on siis turkistekstiili kotona, sinulla on myös velvollisuus hoitaa sitä, jotta se ei mene pilalle tai rikki, koska siinä on valtava määrä luonnonvaroja kiinni. Eikä sitä todellakaan heitetä roskikseen vain sen takia, että hävettää ottaa se käyttöön tai ei tiedä mihin se sopisi. Turkin tuhoaminen sekajätteeksi on yhtä vastuutonta ympäristön kannalta, kuin patterien tai maalien heittäminen sekajätteeseen (ne ovat ongelmajätettä). Tarvitseeko niitä muutenkaan pitkäikäisyyden perusteella enää tuottaa lisää? Tai nimenomaan enää tällä vuosikymmenellä tarhassa kasvatettua turkista? Siksi tuotteen pitkäikäisyys ei ole pelkästään sellaisenaan riittävä peruste alan toiminnan jatkumiselle sellaisenaan.

Väite 3. Asiallisissa oloissa tuotettu turkis, jalostettuna laatutuotteeksi, on paljon parempi vaihtoehto kuin vuosittain ostettava ja roskiin heitettävä muovista valmistettu vaate. Mikään lyhytaikainen, kestämätön tai halpatyövoimalla valmistettu vaate ei ole ok, joten sitä on huono käyttää nykytuotetun turkiksen ainoana verrokkina. Keinonahkatuotteet (yleensä muovia) eivät aina automaattisesti ole ympäristöystävällisempi vaihtoehto esim hiilijalanjäljen tai päästöjen puolesta, mutta tulevaisuudessa tilanne on todennäköisesti toinen. Markkinoilla on jo tekstiilejä, joiden raaka-aineena on käytetty kierrätettyjä muovipulloja (rPET), kierrätysnylonia (EcoNyl) ja jopa autonrenkaita. Suomessa ja maailmalla kehitetään parhaillaan kymmeniä uusia innovaatiokuituja erityyppisistä kasveista ja erilaisin kierrätysmenetelmin. Nämä innovaatiokuidut pitäisi ottaa siis mukaan turkiksen päästövertailuun tai puhua mieluummin siitä, miten suomalaisten kaapeissa olevat turkisvaatteet saataisiin aktiivisempaan käyttöön ja tämä arvomateriaali uusiotuotannon piiriin. Eiväthän viime vuosina Suomessa kasvatetut vuodat edes enää jää suomalaisten käytettäväksi, vaikka niitä mielikuvina näin markkinoidaan, vaan lähes kaikki Suomessa kasvatetut ketunnahat myydään vientinä ulkomaille. Turkisten kokonaisviennin arvo oli viime vuonna muutenkin vain reilut 300 miljoonaa euroa ja se on noin 0,5% Suomen tavaraviennin arvosta. Tästä liiketoiminnasta osa voitaisiin korvata vintagen myynnillä, turkiksen uusiotuotannolla tai uusien innovaatiokuitujen viennillä. Aitoa turkista ei kuitenkaan saisi sanoa tai mainostaa keinokuituja paremmaksi vaihtoehdoksi, sillä Suomen kuluttaja-asiamies on kieltänyt turkisten mainostamisen ympäristöystävällisempinä kuin keinoturkikset jo vuonna 1993.

Väite 4. Turkistarhojen määrä on jo laskenut paljon 80-luvun huippuvuosilta. Eikö se jo riitä? Ei valitettavasti. On totta, että tarhojen määrä laskenut paljon 80-luvun huippuvuosista, mutta voisiko tarhojen määrän laskea edelleen ekologisesti kestävälle tasolle? Eli eläinten määrä neljästä miljoonasta vaikka takaisin muutamiin satoihin tuhansiin, jolloin ala olisi aidosti ekologista ja hiilinegatiivista? Ja käyttää näitä eläimiä lähinnä vain alan sertifikaattien, kiertotalouden ja biotalouden kehitys- ja tutkimustyöhön? Eläinten kasvatusta ei pitäisi muutenkaan enää näinä päivinä tehdä vain nahan/turkin vuoksi, sillä se ei ole kestävää. Jos eläimiä tehotuotetaan, niistä pitää hyödyntää kaikki. Lehmien ja sikojen nahka on ruokateollisuuden sivutuote, mutta näin ei ole turkisteollisuudessa tilanne on päinvastainen. Jos turkiseläimistä pystyttäisiin hyödyntämään myös liha ihmisravinnoksi tai vähintään lemmikkien ruuaksi, olisi tilanne toinen.

Väite 5. Turkistarhaus on Suomessa 4000 ihmisen elinkeino. Tulee aika paljon työttömiä ja konkursseja, jos koko ala noin vain kielletään. En usko, että kukaan tässä keskustelussa haluaa Suomeen lisää työttömiä ja konkursseja. Siksi kaikki alan muutokset on tehtävä suunnitelmallisesti ja faktapohjaisesti, se on selvä. Mutta ovatko pro-fur järjestöt selvittäneet ikinä edes alan työntekijöiden ja yrittäjien uudelleenkouluttautumisen mahdollisuuksia tai alan vaihtoehtoista tulevaisuutta? Onko siirtymäkauteen mahdollista saada taloudellista tukea, jos päättää laittaa ekologista syistä oman tarhansa kiinni ja alkaa tekemään jotain muuta? Turkistarhaajien määrä on jo laskenut paljon viimeisen 10 vuoden aikana alan kiristyvän kilpailun takia ja koska tarhaustuotanto on kasvanut voimakkaasti mm. Kiinassa. Alan tulevaisuudennäkymiä pitäisi siis ehdottomasti kartoittaa muutenkin, kuin vain vanhan jatkamisen ehdoilla, koska alan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Tämä olisi nähdäkseni myös alalla työskentelevien suomalaisten etu.

Väite 6. Turkistarhaus on ympäristöystävällistä. Turkis on luonnontuote, joka maatuu eikä jätä ympäristöön jäämiä. Tämä ei pidä paikkaansa. Nahkatuotteet ja turkikset ovat periaatteessa biologisesti hajoavia, jos ne kompostostaisiin teurastuksen jälkeen. Mutta parkitsemisen tehtävä on juurikin estää biologinen hajoaminen. Parkittu turkis tai nahkavaate ei siis maadu ja siksi turkiksen kutsuminen luonnontuotteeksi on hieman harhaanjohtavaa, sillä siinä viitataan alkuperään, jota ei enää ole. Lisäksi kromiparkinta on hyvin ympäristöä saastuttava toiminepide, joten ympäristöystävällistä turkis ei myöskään ole automaattisesti. Kasviparkinta on vaihtoehto, mutta globaalisti sitä käytetään vain hyvin pienessä mittakaavassa (alle 10% kaiken nahan käsittelystä). Kannattaa siis kysyä parkitaanko nahat kromilla vai millä. Ja miten jätevesistä on huolehdittu.

Väite 7. Turkiseläinkasvatuksen sivutuotteena kertyvästä eläinrasvasta ja ruhoista syntyy biokaasua ja -dieseliä. Elinkeino onkin vahvasti osa suomalaista bio- ja kiertotaloutta. Tämä pitää paikkansa, mutta suomalainen biotalous ja kiertotalous ei tarvitse turkisalaa ollakseen olemassa, vaan päinvastoin. Jos haluaisimme olla kestävämmällä pohjalla turkisosaamisen kanssa, suomalaista turkistuotantoa ja siihen liittyvää biotaloutta pidettäisiin yllä vain sen verran (tutkimuskäytössä), jotta turkisalan kiertotalousosaaminen voitaisiin myydä ulkomaille niihin maihin, joissa turkistarhaus enimmäkseen tällä hetkellä tapahtuu, mm. Kiinaan. Näin turkisteollisuuteen liittyvä kiertotalouden osaaminen saataisiin käyttöön ensisijaisesti niissä maissa, joissa sitä tarvitaan eniten ja se auttaisi osaltaan vähentämään alkeellisempien tuotanto-olosuhteiden päästöjä ja negatiivisia ympäristövaikutuksia. Suomessa on esimerkiksi kehitteillä projekteja, joissa teurasjätteen käyttöä tutkitaan pilaantuneen maan puhdistamisessa. Tämäkään ei vaadi kotimaisen turkistuotannon jatkamista tai säilyttämistä, sillä muu lihateollisuus tuottaa terpeeksi teurasjätettä. Mutta siirtymäajan ja turkisalan alasajon yhteydessä muodostuvaa teurasjätettä ja siitä saatavaa lihaluujauhetta voitaisiin kyllä käyttää maa-aineksen edulliseen uusiokäyttöön, puhdistamiseen ja kierrättämiseen.

Väite 8. Turkiseläinten rehuksi Itämerestä kalastettava silakka ja muut kalat edistävät mm. meren suojelutyötä. John Nurmisen säätiön asiantuntija vahvisti minulle, että Itämeri tarvitsee kalastusta voidakseen paremmin. Mutta länsirannikon turkistuotanto on myös merkittävä fosforin ja typpipäästöjen aiheuttaja. Eli, kyllä, Itämerta voidaan pitää terveempänä tietyntyyppisellä kalastuksella, mutta näitä kaloja ei luonnonsuojelun asiantuntijoiden mukaan pitäisi ohjata turkiseläinten ruuaksi. Rehukala on nimittäin täysin ihmisen ruuaksi kelpaavaa ja erittäin laadukasta ja ilmastoystävällistä ruokaa! Nämä kalat pitäisi ohjata ensisijaisesti ihmisen ruuaksi, jotta ne saataisiin kestävämpään käyttöön kuin turkiseläimille (mm. säilykkeinä ja halvan tuontilohen ja tonnikalan korvikkeina). Suomalaisten pitäisi syödä enemmän luonnonkalaa, mutta turkisteollisuus jarruttaa olemassaolollaan tällä hetkellä tätä ruokatuotannon tuotekehitystä. Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan silakan käyttö kotimaisena elintarvikkeena voitaisiin kymmenkertaistaa ja sillä olisi merkittäviä kansanterveydellisiä vaikutuksia ja ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi silakkaa riittäisi suomalaisten lautasille vuodessa jopa yli 20 kiloa henkeä kohden nykyisen 200g sijaan. Iso osa koko Suomen maatalouden vesistökuormituksesta liittyy lihantuotantoon, joten kaiken lihatuotannon vähenemisellä olisi myönteisiä vaikutuksia merialueiden tilaan, ei vain turkistuotannon osalta. Ja mikä vaan, mikä auttaisi vähentämään suomalaisten lihansyötiä, mikä taas vaikuttaisi positiivisesti suomalaisten ruuan hiilijalanjälkeen. Luonnonkalojen tuotekehitys ihmisten ruuaksi myös loisi uutta liiketoimintaa ja vientituotteita Suomelle. Positiivinen kierre siis, joka ei vaadi turkistuotannon olemassaoloa. Väite turkistuotannon Itämerta parantavasta vaikutuksesta on siis kukkua.

Väite 9. Turkiselinkeino on tehnyt Itämeri-sitoumuksen, jonka tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla turkiseläinten lannan sisältämä fosfori saataisiin talteen. Lannasta saadaan kotimaista fosforipitoista lannoitetta pelloille. Kun Turkiskasvattajien liitto maaliskuussa 2019 mainosti Hesarin etusivulla turkis- ja nahkavaatteiden ekologisuutta, Itämerisäätiön kommentti oli tämä: ”Turkiskasvattajat ovat tehneet meille Itämeri-sitoumuksen 2017 liittyen lannan käsittelyyn. (Mutta) Itämeri-työtä ei saa käyttää väärin, oikeuttamaan alan olemassaoloa. Se, että pelastamme Itämerta, ei ole argumentti minkään muun puolesta.” Turkiskasvattajien pitää siis ehdottomasti olla mukana paskojensa siivouksessa, koska he ovat osana luomassa Itämeren rehevöitymisongelmaa. Mutta omien jälkien siivoamisesta ei pitäisi antaa pisteitä, tai sitä haluaa käyttää markkinoinnissa perustelemassa oman toiminnan ekologisuutta. Ekologisuus ja kestävyys on sitä, että tehdään enemmän hyvää kuin mitä aiheutetaan haittaa ympäristölle. Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että Suomen turkiseläinten tuottama lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Ratkaisuna olisi enemmänkin ainakin laskea turkiseläinten määrää kestävämmälle tasolle, sillä nykyinen eläinten määrä ei ole typpipäästöjen puolesta kestävällä tasolla millään tavalla.

Väite 10. Turkiseläimista hyödynnetään kaikki osat. Tämä ei pidä täysin paikkaansa. Turkiseläimet elävät ja kuolevat vain turkkiensa tähden, eikä niistä hyödynnetä tehokkaasti mitään muuta osaa, kuten esimerkiksi lihaa. Jos verrataan muutamiin muihin Suomessa kasvatettuihin eläimiin, niin esimerkiksi poroista, kaneista, strutseista hyödynnetään turkin/nahan lisäksi myös liha. Ja näillä em. eläimillä on myös mahdollisuus enemmän lajityypilliseen käyttäytymiseen, kuin turkiseläimillä. Porot mm. laiduntavat vapaina. Turkistuotantoa pitäisi kehittää enemmän tähän suuntaan eikä lobata kehitystä vastaan.

Väite 11. Jos me emme tarhaa kettuja, niin kiinalaiset tekevät sen. Eikö olisi parempi pitää tarhaus täällä, niin se olisi ekogisempaa (ja eettisempää)? He tekevät sitä jo. Kiinassa turkiseläinten pitoa tai kohtelua ei säädellä minkäänlaisella lainsäädännöllä, joten eläinten pito siellä on aika karmeissa kantimissa. Mutta sekään ei saisi olla peruste suomalaisten omalle epäekologiselle toiminnalle, että joku muu tekee sitä vielä huonommin. Turkisalahan on lisäksi itse myynyt kiinalaisille eläviä suomalaisia siitoskettuja jo 40 vuotta ja näin ollen ihan itse vastuussa siitä, että kasvatus on sitä kautta siirtynyt pois Suomesta. Näkisin, että alan osaamisen valuminen maasta pois ei ole aktivistien ja ympäristöjärjestöjen vika, vaan alan oma vika.

Väite 12. Turkistarhaus ei kuulu maataloustukien piiriin. Tämä pitää paikkansa. Turkistarhaus on elinkeinona merkittävä taloudellisesti, mutta sekään ei tee siitä itsestäänselvyyttä. Kaikkien alojen pitää tarkastella omaa toimintaansa koko ajan, varsinkin ekologista näkökulmista, koska ilmastonmuutos. Sama pätee autoiluun, logistiikkaan, ruokaan ja energiankulutukseen. Vertaankin turkisteollisuutta Suomessa tupakkateollisuuteen. Ilmastonmuutoksen aikoina mitään alaa, joka ei ole itseohjautuvasti muokkaamassa ja kehittämässä toimintaansa kestävämmäksi, ei pitäisikään tukea taloudellisesti, sillä se vääristää kilpailua.

Väite 13. Olisi hyvä jos hallitus tekisi selvityksen turkistarha-alan tulevaisuudennäkymistä. Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä! Pohjanmaalla useiden kuntien verotuloista merkittävä osa tulee turkistarhauksesta. Turkisbisneksen sakkaaminen tuntuu siis herkästi pienempien kuntien taloudessa ja siksi kansanedustaja Sirénin esitys olisi pikaisesti saatava toteutettua. Toimenpidealoitteen allekirjoitti kuusi Kokoomuksen kansanedustajaa, kuusi Vihreää ja yksi Vasemmistoliiton edustaja, mikä on hienoa.

Väite 14. Turkisala on ollut pitkään vaikeuksissa. Huutokauppojen tulokset ovat jo vuosia olleet huonoja ja nahkoja on myyty tappiolla. Tämä pitää paikkansa. Koronapandemia on aiheuttanut turkisten myynnille kovan kolauksen, sillä koronavirus haittaa alaa monella tapaa. Virus on tarttunut eläimiin Tanskassa ja pandemia haittaa huutokauppojen pitämistä. Suomessa ei ole toistaiseksi tavattu koronavirusta turkiseläimillä, mutta koronavirus saattaa silti pakottaa jopa kolmasosan Suomen turkistarhoista lopettamaan. Heinäkuun 2020 huutokaupassa myytiin vain kymmenesosa tarjolla olleista ketunnahoista, kolmasosa supikoirannahoista ja 16 prosenttia minkeistä. Koronaviruspandemia on ajanut minkinnahkojen hinnat alas, ja elinkeino arvioi viime kuussa, että heikko tilanne ajaa tarhoja konkurssiin. Mutta alan vaikeuksia ei voi laittaa vain koronan piikkiin, vaan ne johtuvat pitkälti muuttuneesta asenneilmastosta. Jo 74 prosenttia suomalaisista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Lisäksi muotialalla yhä useampi suunnittelija, vaateketju ja luksusmuotibrändi (mm. Chanel, Gucci, Burberry) on hylännyt turkikset mallistoistaan. Myös FiFurin jäsentilojen määrässä on huomattavaa laskua, mikä kertoo siitä, että sertifioitua ja valvottua kasvatusta tapahtuu vähemmän kuin ennen. Koronavirus on globaalisti pakottanut aika monta teollisuudenalaa tarkastelemaan omaa toimintaansa ja sen jatkamista sellaisenaan kriittisesti. Olisi upeaa, jos suomalainen turkisteollisuuskin tarttuisi tähän muutoksen mahdollisuuteen. Se olisi tarhaajienkin etu.

Mitä vaihtoehtoja nykytuontannolle on? Mitä voit tehdä?

Nykymuotoisen turkistuotannon saisi mielestäni ajaa Suomessa hallitusti alas tai vähentää turkiseläinten määrää merkittävästi. Ala ei ole enää kestävällä pohjalla. Mutta turkisalan osaamista voidaan varmasti käyttää muissa yhteyksissä, vaikka meillä ei olisi enää maassa tuhatta tarhaa ja 4 miljoonaa turkiseläintä. Suomen osuus maailman turkistuotannosta ei ole ollut enää määrällisesti merkittävää vuosiin, vaikka olimme joskus 80-luvulla yksi maailman suurimmista. Niin se aika muuttuu ja teollisuus kehittyy.

Käytetään mieluummin vintagea ja villiturkista, tai ne, mitä meillä jo on olemassa kotiemme kellareissa ja kaapeissa ja nostetaan niiden avulla vintage turkisten arvo sille kuuluvalle tasolle. Jos sinulla on tallessa vintageturkkeja, niin huolehdi että säilytät niitä oikein, jotta ne eivät mene varastossa pilalle tai turkin pohja pääse kuivumaan. Sillä jos ullakoilla säilytettäviä turkkeja pidetään huonosti, tai ne heitetään sekajätteeseen häpeän tai inhon takia, emme toimi ekologisesti. Varsinkin vintageturkikset kuuluu pitää kierrossa ja käytössä niin pitkään kuin mahdollista.

Voit myös viedä turkin huollettavaksi tai muokattavaksi turkisliikkeeseen tai turkkurille ja ottaa se takaisin käyttöön. Vintageturkikset ovat arvokasta kotimaista ateljeetyötä ja näillä tekstiileillä on arvoa. Myös turkkurin ammatti on hieno ja arvostettava kotimaisen käsityön ala.

Jos taas et turkkiasi halua jostain syystä itse käyttää, anna se eteenpäin tai lahjoita hyväntekeväisyyteen. Ehjät ja käyttökelpoiset turkit pitäisi aina lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Haluaisin itse nähdä suomalaisen turkisosaamisen käsityöläisyyden, kiertotalouden ja vintageturkisten kärkimaana ja että alan kouluissa opetettaisiin myös enemmän uusiotuottamista turkisten kohdalla. Näen, että turkiksien ympärille voisi syntyä Suomessa paljon pienyrittäjyyttä, jos sille sallitaan edellytykset.

Kiitos kun luit tänne asti. Toivottavasti useampi ymmärtäisi, että kyse ei siis todellakaan ole siitä “käytetäänkö turkiksia vai ei”, vaan enemmänkin siitä millaiseksi tämä ala on muuttumassa Suomessa. Vaihtoehtoja on monia.

Kommenttiloota on auki, mutta toivon kommentoinnin pysyvän asiallisena.

Tämä postaus julkaistu 24.10.2020 ja sen kirjoittamiseen kului taustatyön kanssa 18 tuntia eli kolme täyttä työpäivää. Kiitos myös haastattelemilleni asiantuntijoille.

LÄHTEET:

Kuvat: Unsplash

Share


6 responses to “Onko turkiksen käyttö ja turkistarhaus ekologista tai kestävää Suomessa?”

  1. Jani Heiska says:

    Jos pitää tarhaus kieltää yhtä hyvin voidaan kieltää myös nahkatuotteiden valmistus.

    • outilespyy says:

      Perustele toki näkemyksesi. Pliis. Ja mieluummin faktoilla, kuin mielipiteillä. Mulla oli perusteluina toistakymmentä lähdettä, tutkimusta ja uutista.

  2. Erika says:

    Tosi hyvä teksti! Koko turkistarhaus konsepti kyllä kaipais uudistamista, ja uskon että se ois mahdollista jos tietoisuutta sais lisättyä enemmän. Tästä palvelumuotoilijoille (ja kaikille muillekin) pähkinä purtavaksi ja ekologiselle suunnalle koko konsepti! :)

  3. Eeva says:

    Pidin tästä tekstistä. Olen lapsena vieraillut turkistarhalla ja vaikka en mikään kettutyttö ole koskaan ollutkaan, ei ainakaan siellä ollut kovin inhimilliset olot. Jo pelkkä haju, saatika ne pienet, likaiset häkit. Esim. kettu ja naali ovat kuitenkin koiraan verrattava eläimiä, jotka vaatisivat ison tarhan, jotta elo olisi kohtuullista. Olisivat turkikset silloin melko tavalla kalliimpia. Ehkä niin olisikin hyvä, että vaadittaisiin niille turkiseläimille siedettävät, lajin mukaiset olot, niin turkiksista tulisi, niin kuin sen kuuluisi olla, luksustuote. Muutenkin toivoisin tuotantoeläimille kunnon olot.

    Itselläni on lapsena ollut lammasturkki-takki ja olen ajatellut, että lammasturkin voisin ottaa, mutta en sitäkään nykymaailmassa tarvitse, kun ei ole enää tulipalopakkasia. Kunnon, aito villakankainen takki on kestävä ja lämmin. Harmi vain, että myynnissä ei ole enää sellaisia villakankaita, josta äiti joskus 1970-luvulla oli tehnyt takin. Nykykankaat on turhan höttöisiä ja pehmeitä. Olen itse käyttänyt kyseistä takkia vuosia, ja käyttäisin vieläkin, jos olisi paremman värinen. (Mulle ei vain musa-punainen sovi), eikä niin paksu. Jos suuressa osin Suomea ei tänäpäivänä enää ole käyttöä turkiksille, niin kuka niitä oikeasti tarvitsee??

  4. […] lopuksi linkin Outi Les Pyyn mainioon ja kattavaan blogitekstiin turkisten eettisyydestä, jossa on käsitelty aihetta hyvin laajasti ja lukuisten lähdelinkkien […]

  5. […] Lisää turkiksen ekologisuudesta ja eettisyydestä voi lukea Animalian sivuilta täältä, Collective Fashion Justice –sivustolta täältä sekä myös Outi Les Pyyn blogikirjoituksesta. […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *