Muodikkaasti brunssille

Elle-Huhtikuu-Paloni-NYC-juttu.jpg_effected

Elle julkaisi uudessa huhtikuun numerossaan pitkän jutun Palonin järjestämästä reissusta Nykin muotiviikoille. Reissukuvia voi myös selata Ellen nettisivuilta. Paloni on Minna Särelän vuonna 2011 perustama yritys ja konseptimyymälä, joka myy noin 80 suunnittelijan vaatteita ja asusteita (Eerikinkatu 7, Helsinki). Myytäviä merkkejä yhdistävät ekologisuus ja paikallinen, läpinäkyvä valmistusprosessi. Minnan meininki edustaa muutenkin ekomuodin uutta aaltoa. Hän uskoo vahvasti yhteistyöhön, avoimuuteen, ideoitten jakamiseen. Olen samaa mieltä. Pienet merkit ja aloittelevat suunnittelijat saisivat niin paljon helpommin tuotteitaan ja osaamistaan esille jos he vaan keskustelisivat keskenään, jakaisivat onnistumisensa ja tekisivät töitä yhdessä. Me pienet tekijät emme ole toistemme kilpailijoita vaan isot vaateketjut ovat! Viime helmikuun New York -projekti oli varmasti suurin independent-suunnittelijoiden kollaboraatio Suomessa ikinä (27 merkkiä) ja luulen että siksi se onnistuikin niin yli odotusten. Massoissa on voimaa.

Seuraavan kerran meitä voi nähdä 13.4. jolloin Palonin suunnittelijat valtaavat Klaus K:n muotibrunssin. Ohjelmassa on mm. näytös ja pop-up-myyntipiste. Mukana ovat mm. Jussi Salminen / Olav, Ainokainen, TOHONO, Vietto, Emmi Malmström, Fiona Timantti, Beloved, Mari & Arrow, MUKA VA, RARA, PaaPii Design, POGOSTICK failure, Lempiväri, Sarita Koivukoski, Kiss kiss, Kaino, First Crush, TAUKO, Balabin Art & Design ja minä. Letkeästä musiikista vastaa iki-ihana ja tyylillään aina inspiroiva DJ Fiona Timantti. Pöytävaraukset voi tehdä Klaus K:n nettisivujen kautta.

Mitä tuotteita haluaisitte nähdä minulta siellä myynnissä? Purettuja paitoja, nahkakoruja, asusteita, laukkuja..? Voisin kehitellä ihan kokonaan uuden tuotteen? VAI haluaisitko mieluummin ostaa 2-3 erilaista vaatetutorialia, joita en julkaisisikaan blogissa? Kerro toki.

Ylempi kuva: Ainokainen

Fashion-Brunch_600x400px

Share



3 responses to “Muodikkaasti brunssille”

  1. Titta says:

    Hei, olen huono kommentoimaan mihinkään, mutta halusin vain tulla sanomaan että mahtavaa kun suomalaiset pienet ja aloittelevat muodin menestyjät saavat näkyvyyttä myös ulkomailla! Persoonallinen ja ekologinen muotisi on ihailtavaa ja piristävää maapallon täyttävän massamuodin seassa. Kaikkea hyvää urallesi, minä jään tänne ruudun toiselle puolelle innolla seuraamaan menestystäsi.

    Aurinkoa viikonloppuusi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *